Jos on innostusta, ei ole ajanpuutetta

Tyhjä ajatus

Tänään oli kaksi syytä olla ylpeä.

Ensimmäinen ylpeydentunne iski tasan kello kuudelta aamulla. Sade hakkasi ikkunoita, ulkona oli pilkkopimeää ja mulla oli vielä monta hyvää nukkumistuntia edessä. Kiskoin trikoot jalkaan, söin aamupalaa ja lähdin 7.30 alkaviin treeneihin.

(Kunpa muuten aina olisi aikaa mennä vain aamutreeneihin. Musta tuntuu, että mun kroppa tykkää paljon enemmän aamurasituksista, kun takana ei ole jo koulu- ja/tai työpäivää. Aamutreenejä ei myöskään tarvitse miettiä koko päivää ennen kuin sinne menee. Ja parasta on se, että vaikka aamutreenien jälkeen ei tekisi yhtään mitään koko päivänä, olo ei ole siltikään saamaton tai laiska.)

Pakollinen peilikuva vanhemmilla. Laukku Pieces.

Toinen ylpeydentunne valtasi 17 tuntia myöhemmin kun istuin työkaverini kanssa autossa matkalla kotiin. Tajusin, että oon selättänyt todella rankan viikon, joka on sisältänyt koulun ja töiden lisäksi ryhmätöitä, projektisuunnitteluja ja viidet eri treenit. Se on ollut hyvä viikko.

Jos on innostusta, ei ole ajanpuutetta.

Toisaalta nyt ajatus siitä, että töihin pitää mennä vasta viikon päästä lauantaina, ja ennen sitä on vain yksi koulupäivä ja yksi ulkomaanmatka, lämmittää sydäntä aika huolella. Jepii!

Kommentoi