Kaksivuotispäivä ja meidän tarina

Olen romantikko (kautta naiivi) ja puhun paljon blogissa poikaystävästäni Ferhatista. Sitä en ole tainnut kuitenkaan koskaan kertoa kuinka me Ferhatin kanssa ensimmäisen kerran tapasimme.

Meillä oli Ferhatin kanssa viime viikolla kaksivuotispäivä, mutta todellisuudessa ”meidän tarina” alkoi jo kesäkuussa 2013. Saatoin siskoni Porvoon Haaga-Heliaan, jossa hänellä oli tradenomin pääsykokeet. Samassa paikassa, samaa koetta tekemässä oli Ferhat. Hän näki minut kaukaa (mä en häntä, ei ollut varmaan laseja päässä…) ja hän oli kuulemma ”heti ihastunut muhun”. Ferhat ei kuitenkaan uskaltanut tulla puhumaan mulle vaan elätteli toivoo, että näkee minut uudestaan. Ferhat luuli että olin itsekin tullut pääsykokeisiin, ja toivoi, että pääsisimme molemmat kouluun sisään ja tapaisimme syksyllä.

Syksy tuli, Ferhat ja pikkusiskoni Edona aloittivat opiskelun, mutta mua ei näkynyt missään. Ferhat tutustui pikkusiskooni tietämättä, että olemme siskoja. Yksi päivä Edona kuulemma ylpeänä esitteli Facebookista hänen kaksi siskoaan luokkalaisilleen, ja Ferhat tunnisti kuvista minut. Hän pyysi Edonaa lähettämään minulle terveisiä ja kertomaan, että olen hänen mielestään kaunis, kertomatta kuitenkaan että olin hänelle jo entuudestaan tuttu. Muistan elävästi kun sain sen tekstarin Edonalta, taisin vastata jotain tyylillä ”ahaa okei” ja jätin asian siihen. En koskaan mennyt edes katsomaan Ferhatin kuvia tai kysynyt Edonalta enempää hänestä. Ferhatin sydän särkyi (hahaha vähän se tykkää kun se lukee tään) ja hän jätti asian sikseen.

Yli puoli vuotta myöhemmin, yhtenä maaliskuisena iltana Ferhat sai kutsuin erään kosovolaisen ystävänsä syntymäpäiväjuhliin. Ferhatilla oli ”vähän heikko olo” edellisillan menoista ja sanoi, ettei pääse paikalle. Jonkun ajan päästä Ferhat kuitenkin mietti, voiko olla pienintäkään mahdollisuutta että mäkin voisin olla siellä juhlissa. Ajatus oli aika kaukainen (no ihankos tosi) mutta äijä luotti vaistoon. Kun hän viimein saapui paikalle, meitsi oli kuin olikin paikalla (vetämässä kaksin käsin sipsejä). Kasvotusten hän hurmasi minut.

Ja loppu on kahden vuoden historiaa. ♥

10502440_10152542925219709_2695644416248725309_n.jpg

(Kuva meidän ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta, Venetsiasta.)

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (7)
  1. Löysin tämä vasta nyt uuden postauksesi kautta, mutta aivan uskomattoman ihana tarina! <3 Ei tämän riitä edes sanoja. <3

  2. Sanna I Siveltimellä
    4.4.2016, 12:44

    Oooih, ihana tarina! Onnea teille <3

    1. Haha, kiitos paljon! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *