Kiitos menneisyyden minä

Tyhjä ajatus

Mun piti saada käsiini eräs vanha, paperillinen palkkanauha. Avasin suuren paperilipastoni jossa minulla on vajaa 20 vuoden ajalta todistuksia, joulukortteja ja päiväkirjoja. Etsimäni paperi löytyi neljässä minuutissa. Taputin itseäni jälleen selkään siitä että olen jaksanut olla järjestelmällinen näiden suhteen ja että olen aina lajitellut kaikki paperit niihin kuuluviin kansioihin.

On lukuisia tilanteita jossa tekisi mieli ruoskia itseään tekemättömistä asioista. Tänään olen kuitenkin erityisen kiitollinen menneisyyden itselleni monistakin asioista. Siitä, että pidimme häät ennen lapsen syntymää niin että niille ei tarvitse enää erikseen säästää rahaa tulevaisuudessa. Siitä, että opiskelin kiinnostavaan ammattiin. Ennen kaikkea siitä että olen tehnyt kaikki elämäni päätökset sydän edellä - vaikka lopputulos olisikin ollut yksi särkynyt sellainen.

Kiitos menneisyyden minä, kun aloitit bloggaamisen vuonna 2013 ja jaksoit kirjoittaa sitä tavoitteellisesti useamman vuoden ilman ainuttakaan palkkiota. Kiitos kun teit paljon epäkivojakin töitä jotta nykyinen minä voisi arvostaa niitä kivoja. Kiitos kun vedit jokaisen hapottavan treenin loppuun ja söit monipuolisesti ennen raskautta niin että raskaanakin on ollut helpompaa. Kiitos kun nostit opintolainaa ja muutit Aurinkolahteen. Jälkimmäinen on osoittautunut hyväksi päätökseksi myös siksi, että monet läheisemme ovat muuttaneet perästä kivenheiton päähän.

 

 

Mistä sä haluat kiittää menneisyyden itseäsi juuri tänään?

 

 

Kiitos myös menneisyyden minä kun olet ottanut syksyn mittaan kuvia varastoon. Helpottaa huomattavasti postausten kuvittamista tällaisina päivinä kun aurinko ei tunnu nousevan ollenkaan...

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

reettapellikka (Ei varmistettu) http://fashionstatement.fi

Oon tosi kiitollinen lapsuuden minälle siitä, että olin niin kova lukutoukka. Nykyään tää tarkoittaa sitä että oon älyttömän nopea lukemaan, mistä oli opinnoissa ihan super paljon hyötyä ja että kirjoittaminen on aina ollut mulle aika helppoa laajan sanavaraston myötä. Oon kanssa siitä kiitollinen että teininä innostuin kuvaamisesta, minkä vuoksi aikoinaan 2011 perustin mun ekan blogin ja siitä, että oon oikeasti jatkanut sen kirjoittamista tauoitta tähän päivään saakka, vaikka mullakin oli pitkään (ja usein tietenkin edelleen), ettei siitä mitään palkkioita tullut. Oon huomannut, että blogista on huiman paljon hyötyä niin työnhaussa markkinointi paikkoihin, kuin myös sen suhteen etten ihan unohda suomen kieltä. Arjessa jossa en käytä suomea mihinkään muuhun kuin blogin kirjoittamiseen, vois hyvin nopeasti käydä niin etten yhtäkkiä enää oikein osaisi ilmaista itseäni suomeksi. Mikä ois aika kamalaa.

Saranda
Tyhjä ajatus

Vitsi mulle tuli ihan kylmät väreet kun kuin tätä! Niin inspiroivaa ja oikean kuuloisia valintoja. <3

MarikaJohannaP
Hey girl

Kiitos menneisyyden sinulle tästä blogista <3 :). Itseäni saattaisin kiittää siitä etten ole koskaan osannut antaa periksi vaikka asiat olisivat olleet todella vaikeitakin :).

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi miten suloinen oot. <3 Ja periksiantamattomuus, vitsi mikä piirre ja kuvaa kyllä varmasti sua tosi hyvin! Toivottavasti se kantaa aina. :)

Amandaa (Ei varmistettu)

Tää oli niin positiviinen ja toivoa antava postaus! Kiitos! &lt;3
Pitää tehdä samanlainen lista omista jutuista. Ekana tuli mieleen, miten paljon iloa annoin ystävälle, kun autoin ystäväni häissä (mm. tein meikin ja järjestin ulkomailla onnistuneet polttarit) ja miten uskalsin tavata lähes heti Tinder mätchini vuosia sitten ja ollaan oltu perhe siitä lähtien &lt;3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos sulle kommenttista. Sanoin miehelleni ääneen "mun lukijat on maailman parhaat" kun luin sun kommentin. <3 Niin hyvä mieli siitä tuli. Ja sä kuulostat aivan ihanalta ystävältä kun oot nähnyt noin paljon vaivaa polttareiden ja häiden eteen! Rentouttavaa joulua sulle ja sun puolisolle. :-)

Kommentoi