Kohti täydellistä vaatekaappia: 30 minuutin sääntö

DSC_0250.JPG

Hei ihanat! Vaatteidenkarsimisprojekti jatkuu: toissa-aamuna pistin herätyksen soimaan puoli tuntia aikaisemmin ja päätin, että 30 minuutin aikana valitsen mitkä vaatteistani jäävät ja mitkä lähtevät kierrätykseen.

30 minuuttia oli omalla kohdallani juuri sopiva aika: yhdenkään vaatteen kohdalla ei ehtinyt kauhean pitkään pähkäillä noo kyl mä voin pukea tään vielä joskus kun tykkään oranssista. Oli pelattava intuition varaan ja uskottava sitä ensimmäistä fiilistä mikä vaatteen kohdalla tuli. Lopputulos: kolmasosa kevyempi kaappi.

Riippuen vaatteiden määrästä, jollekin riittää vartti, toinen tarvitsee useamman tunnin. Tavoitteena on kuitenkin, että turhalle jojottelulle ei jäisi tilaa. Ennen kaikkea ajatus myös rohkaisee tarttumaan tuumasta toimeen, sillä tietää, ettei karsimiseen mene paljon aikaa.

DSC_0286.JPG

Aion jatkossa kirjoittaa säännöllisen epäsäännöllisesti siitä, mitkä ovat minun mielestäni avaimet (melkein) täydelliseen vaatekaappiin. Se on ajankohtaista itselleni nyt, sillä kevät on tuonut mielettömästi pukeutumisinspiraatiota mutta samanaikaisesti olen entistä herkempi ylimääräiselle tavaralle enkä enää osta vaatteita niin paljon kuin ennen. Katsotaan mitä luovaa keksimme näiden asioiden puitteissa.

Ideoita saa jättää kommenttiboksissa. xx 🙂

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (13)
  1. Pitää ehdottomasti kokeilla tätä 30 minuutin sääntöä. Itselläni menee aina kokopäivä jahkaillessa tulenko nyt pitämään tätä sitten joskus vai en. Noi kengät on niiin ihanat!! Olen itsekkin ihaillut niitä 🙂

  2. Itse olen jo pitkään miettinyt vaatekapin siivoamista ja turhien vaatteiden karsimista, mutta ei ole tullut vielä tartuttua toimeen! Tuo puolen tunnin säännön käyttäminen on varmasti toimiva ja kätevä tapa, mutta arvelen että itsellä vaatekaapin läpikäymiseen saattaa upota enemmän aikaa 😀 Pitäisikin ottaa jokavuotiseksi tavaksi siivota vaatekaappi kerran vuodessa ja laittaa turhat vaatteet kierrätykseen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *