Kolme tietoisen läsnäolon harjoitusta

DSC_0072.JPG

En meditoi ja aniharvoin muistan käydä joogassa. En ole opiskellut mindfulnessia, vaikka lukuisen monta aiheeseen liittyvää kirjaa olen aloittanutkin (ja nolosti siis jättänyt myös kesken).

Ehkä pitäisi perehtyä kunnolla aiheeseen, sillä oikeasti uskon mielen rauhoittumisen voimaan ja siihen, että voimme muuttaa niin monta asiaa vain muuttamalla ajatuksiamme. Jostain syystä en vain ole ollut koko aiheelle hirveän vastaanottavainen ja olen soveltanut sen oppeja silloin tällöin lähinnä vain rauhoittumiseen – levottomuuden tunteen sammuttamiseen ja iltaisin nukahtamiseen.

Näitä kolme harjoitusta teen vuorotellen silloin tällöin. En tiedä onko näillä jokin ”alkuperäinen oikea tapa” – olen tainnut oppia nämä kaikki koulussa luovilla opinnoilla ja soveltanut ne samalla itselleni sopiviksi. Mutta hyvin ne toimivat ja aion jatkossakin muistaa nämä, kun ahdistaa tai mieli käy ylikierroksilla.

DSC_0113.JPG

DSC_0161.JPG

DSC_0153-001.JPG

1. Kehon skannaus

Teen tätä nukkumaan mennessäni mutta myös silloin jos huomaan, että päässäni pyörii tuhat levotonta ajatusta ja haluan hetkeksi niistä kaikista eroon. Suljen silmäni ja ”skannaan” kehoani alhaalta ylös, ruumiinosa kerrallaan ja mietin miltä minusta niissä tuntuu, kuitenkaan korjaamatta mitään. Varpaat, sääreet, polvet, reidet, vatsa… Kunnes pääsen korviin, otsaan ja päähän.

Harjoituksessa voi mennä muutamasta kymmenestä sekunnista useampaan minuuttiin, riippuen miten pienissä osissa haluaa skannauksen käydä ja kuinka hyvin keskittyä per kohta. Kestosta riippumatta, ajatusten keskittäminen omaan kroppaan rauhoittaa kummasti mieltä muista murheista.

 

2. Aistien vuorottelu

Havannoi ympäristöä aisti kerrallaan. Mitä näet ympärilläsi? Onko tila, jossa olet suuri vai pieni? Onko ympärillä paljon tavaraa vai onko ympäristö tyhjä ja selkeä? Sulje silmäsi. Mitä kuulet? Luonnon ääniä? Suriseeko tietokone? Tömisteleekö yläkerran naapuri? Kuuletko jotain mitä et kuullut kun sinulla oli silmät auki? Jne. kunnes olet päässyt hajuun ja tuntoon (miksei myös makuun).

 

3. Nykyhetken havannointi tunteiden mukaan

Jälleen kerran; jos joskus ahdistaa tai olen epämukavassa tilanteessa, koitan ajatella miltä minusta tuntuu tällä hetkellä. Ihminen tuntee kokoajan jotakin. Iloa, surua, väsymystä, innostusta, tylsyyttä… Välillä ”tuomitsen” tunnettani liian helposti ja väitän että okei, nyt olen vihainen. Mutta jos pysähdyn hetkeksi ajattelemaan asiaa, huomaan, että saatankin olla huolissani tai pettynyt. Sitten voin miettiä että mikä minua huolettaa tai minkä takia tunnen pettymystä. On niin paljon helpompaa lähteä ”korjaamaan tilanne” jos on tietoinen siitä, mitä tuntee ja miksi.

DSC_0239.JPG

Ovatko nämä tuttuja harjoituksia teille? Onko teillä ehdottaa jotain omia rentoutumisen tapoja, joita olette kokeneet toimiviksi?

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

Kommentit (8)
  1. Ompa upeita kuvia 🙂

    1. Kiitos! Rooma on niin nätti paikka. 🙂

  2. Heh, kuulostaa tutulta tuo kirjojen aloittaminen lukematta loppuun 😀 Eckhart Tolle: Läsnäolon voima on semmoinen kirja, mikä muutti mun ajattelutapaa jotenkin tosi radikaalisti ja pysyvästi, vaikken tosiaan ikinä lukenut sitä loppuun! Silloin kun löysin kirjan oli elämässä jotenkin tosi raskas vaihe ja tosta tuli suuri apu eteenpäin pääsemisessä. Luin ehkä puoleen väliin ja lisäksi selaillen muutaman kiinnostavan luvun sieltä täältä. Oli pakko ostaa se omaksikin, että saa palata siihen sitten aina kun siltä tuntuu. Ja nykyään se ajattelutapa minkä siitä sisäisti on osa jokaista päivää! (Ei todellakaan niin että olisin super valaistunut ja aina lempeä, mutta ainakin kerran sadasta osaan nykyään kohdata konfliktitilanteen tietoisesti ajatellen, ja se on jo alku 😉 ) Lämmin suositus siis, mikäli et ole jo tutustunut 🙂

    1. Ooh kuulostaa ihanalta!! Tollaset tarinat on niin voimaannuttvia. 🙂 Oon iloinen sun puolesta, että koit kirjan noin ja että se on jäänyt osaksi elämää. Täytyy tehdä samantien researchia että mistä sen sais käsiin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *