Kuka sä olet?

DSC_9541.JPG

Mukavaa perjantaita, ihanat. Mä olen höpöttänyt blogissa viisi ja puoli vuotta itsestäni. Tuhansien postausten edestä. Mä olen joskus kuullut, että jokaisessa bloggaajassa on narsistin vikaa, ja jotenkin voin allekirjoittaa sen…

Viikonlopun kunniaksi – ja öö ehkä myös siksi, että mulla on maailman parhaat lukijat – musta olisi kiva kuulla teistä. Kuka sä oot? Mistä sä tykkäät? Mistä sä et tykkää? Mitä sulla on ollut viime aikoina mielen päällä tai just tänään? Mitä sä odotat, innolla tai kauhulla? Saa kertoa kommenttiboksissa juuri niin vähän tai paljon kuin itse haluaa, anonyymillä tai omalla nimellä. Vaikka vain iän tai sitten koko lapsuuden historian. Mä haluan tutustua tänä viikonloppuna teihin. <3

 

(Ja silti kuvituskuvana minä. Narsismi, i told you.)

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (48)
  1. Moikka, olen seurannut sun blogia pitkään. Musta tuntuu, että meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja että voitaisiin olla ystäviä, jos oltaisiin tekemisissä kasvotusten. Siksi tykkään lukea sun blogia, koska kirjoitat aina asioista, jotka kiinnostavat myös mua! Ja sun lämmin suhtautuminen ihmisiin ja elämään tekee mielen hyväksi, vaikka kirjoittaisitkin myös niistä huonommista päivistä. Just nyt mulle kuuluu tosin haikeaa, sillä haaveilen myös omasta vauvasta, mutta keskusteltiin asiasta pitkään mun miehen kanssa, eikä hän ole varma haluaako lapsia ollenkaan. Enkä edes halua kuvitella elämää ilman miestäni. Pari seuraavaa vuotta varmaan kertovat, miten tämä dilemma ratkeaa. Toivon kovasti, että tästä selvitään niin, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä kompromissia oman sydämen suhteen. Just nyt yritän keskittyä elämään muuten mielekästä elämää ja hellimään lähipiirin pikkuisia 🙂

  2. Hei vaan ja hyvä idea tämä tälläinen postaus!

    Olen pian kolmekymppinen ulkosuomalainen, joka sai aasialaisen miehensä kanssa lapsen viime lokakuussa. Äidiksi tulo on ihanaa ja tuo parikuinen söpöläinen jaksaa ihastuttaa. Saimme tänään hänelle Suomen passin ja voi kun se tuntui hyvältä (hän näyttää enemminkin isältään ja nimikin on siltä puolelta, joten mulle oli tärkeää, että passissa lukee Suomi Finland). Koen päivittäin kiitollisuutta siitä, miten helppoa elämä on ollut vauvan kanssa, ainakin tähän asti. Pikkuinen nukkuu ja syö hyvin. Ensimmäiset pari viikkoa olivat hankalimmat, koska imetyksen kanssa oli vielä opeteltavaa ja baby blueskin painoi päälle (tosin sen olen tajunnut vasta jälkikäteen). Nyt tuntuu, että elämää muuttuu aina vaan helpommaksi, kun kuukausia tulee lisää. Haluaisinkin sanoa sinulle, että muista lapsivuodeaika (Maria Nordinilla on tästä hyvä kirjoitus)! Itse sanoin miehelleni, että en ensimmäiseen kahteen viikkoon tee ruokaa, siivoa tai tee yhtään mitään muuta kuin olen vauvan kanssa tai nukun. Uskon, että monilla tuoreilla äideillä on halua näyttää, että on pystyvä ja tehokas, mutta ei tuossa tilateessa kyllä tarvitse olla. Synnytyspostaukseesi liittyen haluan myös kertoa vähän omasta kokemuksestani:minuakaan ei pelottanut ennen synnytystä ja kokemus oli oikein positiivinen! Minulla käynnistettiin synnytys. Tässä oli se hyvä puoli, ettei tarvinnut stressata, milloin lähteä sairaalaan. Ja onneksi kaikki eteni suht. nopeasti: alle vuorokaudessa olinkin jo synnytyssalissa. Olihan ne supistuskivut kovia, mutta minua auttoi synnytysvalmennuksessa kuultu ajatus siitä, että yleensä tauko supistusten välissä on pidempi kuin itse supistus. Näin minullakin ja yritin aina keskittyä siihen ihanan autuaaseen tuntemukseen, kun supistuskipu hetkeksi hellittää. Ajattelin myös sitä, että tämä on hyvää kipua, sillä se tuo vauvan lähemmäksi syliäni. Otin epiduraalin kun olin auki 7 cm, jonka jälkeen en tuntenut yhtään kipua, se vasta oli autuasta se. Ja myös melko absurdia, koska synnytyksenkulku selvästi hidastui, joten myöhemmin makasin sängyssä 10 cm auki muutaman tunnin (supistuksia tuli vähän, eikä ponnistuttanut) ja mietin, että tässä sitä sitten synnytetään, vaikka ei kyllä siltä tunnu. Lopulta vauva piti auttaa maailmaan imukupilla, mutta sekin sujui hyvin, vaikka tikkejä tulikin monta (en tiedä montako, lääkäri ei tainnut laskea). Synnytyssalissa on ihan omanlaisensa maaginen tunnelma. Siellä tunsi olevansa turvassa. Ja onhan se nyt aika kiva tunne, kun hetken aikaa kaikkien huomio on sinussa ja mahassasi.

    Haluaisin myös kertoa muutaman oman havaintoni vauva-arjesta. En halua tuputtaa neuvoja, mutta olin onnellinen, että itse kuulin nämä asiat ennen vauvan saapumista, joten haluan kertoa ne sinullekin. Me kestoillaan päivisin ja vastasyntyneelle ja pienelle vauvalle kaikista paras varustus on mielestäni taiteltu harso + villahousut. Olen kokeillut myös eri merkkien kestovaippoja, mutta ne vuotavat usein reisien kohdalta. Harsoksi käy ihan tavallinen harso, jonka voi taitella eri tavoilla. Superleija-niminen taittelu on hyvä pojalle ja kun sen kerran opettelee, niin harson taittelu käy ihan käden käänteessä. Ja sitten vain villahousut jalkaan. Sain käytettynä kolmet Ruskovillan villahousut ja ne ajavat asian erinomaisesti. Toinen asia, joka on helpottanut arkea on vessahätäviestintä. Tosin en oikein ole päässy jyvälle vauvan viesteistä, mutta vien häntä vessaan heräämisen ja syömisen jälkeen ja tämä vähentää vaippojen määrää. En tiedä, miksi se tuntuu niin siistiltä, että oma vauva pissaa tai kakkaa lavuaariin, heh. Aloitimme vessattamisen kun vauva oli vajaan kuukauden ikäinen ja siitä asti kakat ovat tulleet pääsääntöisesti vessaan (helpottaa kestoilua huomattavasti!). Pissoja tulee sekä vessaan että vaippaan. En koe tätä mitenkään vaivalloisena, vaikka se saattaa siltä kuulostaa.

    Nyt vauva heräsi, joten pakko mennä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *