Kun ei lueta uutisia

Olen lähiaikoina useammalta ihmiseltä kuullut, etteivät he halua lukea uutisia enää. Heidän perustelunsa on ollut yleensä se, että maailmassa tapahtuu tällä hetkellä niin kamalia asioita että niiden seuraaminen aiheuttaa surua.

Anteeksi – pieniä lapsia kuolee sodissa mutta sinulle tulee pahaa mieli siitä?

Perusteluna on ollut kuulemma myös se, että tuntuu turhauttavalta lukea uutisia kun niille asioille ei pysty tehdä mitään. Asioille voi aina tehdä jotain. Se jotain on jo tapahtumien tiedostaminen ja niistä keskusteleminen. Nykyään on myös erilaisia tapoja lahjoittaa rahaa tai tehdä vapaaehtoistyötä. Rohkeimmat lähtevät paikan päälle muuttamaan asioita, oli se sitten säännöllinen kahvittelu naapurin mummon kanssa tai ruokapakettien jakaminen kriisimaihin.

DSC_0305.JPG

#PrayforIstanbul

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

Kommentit (14)
  1. Mutta kyseessä on myös ainakin iltapäivälehtien ilmiö, että useimmat ”uutiset” ovat negatiivissävytteisiä, siis myös asiat, jotka voisi esittää positiivisessakin valossa. Eron huomaa, kun vertaa muiden maiden lehtiin/uutisiin. Ja tämä on se syy, miksi itse en aina jaksa uutisia katsoa, eikä sen takia, että ”mulle tulis paha mieli”.

    1. Joo mediakriittisyys kunniaan! Olen ehdottomasti myös sitä mieltä että hyvien tapahtumien on ylitettävä uutiskynnykset enemmänkin. Mietin myös tarkkaan mitä uutiskanavia seuraan; Helsingin Sanomat on esimerkiksi monikerroin laadukkaampi kuin monien iltalehtien lööpit.

  2. Hyvä postaus! Olen miettinyt samaa, että jätetään toisten ahdinko ja siihen vaikuttavat tekijät oman todellisuuden ulkopuolelle, ettei mene päivä pilalle.
    Kyllä varmaan kaikkia ihan yhtä lailla oksettaa Välimereen hukkuvat vauvat ja miinoihin kompastelevat lapset, mutta jos näitä asioita ei pysty kohtaamaan edes uutisten tasolla, ajaudutaan tilanteeseen, missä kohta kukaan ei ymmärrä ketään. Sellainen tilanne puolestaan on oivallinen lietsomaan lisää vihaa ja epätasa-arvoa. Ja niitä kun lietsotaan tarpeeksi, alkaa meidän hyvinvointikansojenkin tilanne olla sellainen, ettei kohta tarvitse kovin pitkälle katsoa kun näkee nälkää, surua ja pelkoa.

    1. Mä oon tosi hämmästynyt siitä miten näin moni on osannut pukea mun ajatukset näin hyvin. Se, mitä juuri sanoit, on mielestäni ihan totta, ja lohdullista ajatella että muutkin ovat tätä mieltä. Se, että kykenee seuraamaan uutisia ja erottelemaan sen lisäksi sen, milä voisi olla totta ja mikä ei, on taitolaji eikä ole kenellekään haitaksi. Kiitos kommenttistasi!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *