Kuuden kuukauden murros

16.1 pieni blogivauvani täytti ruhtinaalliset puoli vuotta.

Ai että mua jännitti alussa avata tää. Tarvitsin varmaan ainakin viidenkymenen kaverin ja sukulaisen kannustuspuheen ennen kun uskalsin kirjoittaa ensimmäistäkään postausta.

1.jpg

3.jpg

Paita Bershka / Kaulakoru Primark

Nyt puolen vuoden ja tuhansien kävijöiden jälkeen tämänkin vauvan on aika oppia konttaamaan ja pian myös kävelemään. Oon hommaillutkin näiden hiljaisien päivien aikana pienen blogiremontin parissa. Kansi- ja profiilikuva vaihtuivat ja reunoihin on tullut uutta tekstiä. Koska mulla on paljon sukulaisia ja kavereita ulkomailla, jotka haluaisi lukea blogia, kirjoitan jokaisen postauksen jälkeen lyhyen englanninkielisen käännöksen. Olen ladannut kuvanmuokkausohjelmia ja räätälöinyt useampaa tuttua blogikuvaajakseni.

Hetken pohdin myös blogin nimenvaihtoa. Tyhjä Ajatus -nimi on monta kertaa aiheuttanut hämmennystä. Se juontaa juureensa ystäväni Minnan keksimään fraasiin. Oltiin 13 ja puhuttiin ihastuksistamme. ”Ihastus johonkin poikaan on niinku tyhjä ajatus. Sä vaan ajattelet sitä, koska sulla ei ole muutakaan ajaltetavaa.”

4.jpg

2.jpg

Nimi ei siis vaihdu miksikään, sillä tää blogi on mun ihastus ja mitä enemmän se kasvaa, kasvaa tää ajatuskin.

Saranda

// My blog turned six months this week, so I wanted to make some small changes around here. From now on I will also write every time a short english translation in the end so my readers abroad may read this blog too.

Kommentit (14)
  1. Jatka samaan malliin :))

    1. Hihihi! 🙂 näin ois tarkotus.

  2. JustAnotherGirl
    20.1.2014, 07:35

    Mulle/mun koneella näkyy tuo ”profiili”kuva ihan kauhean pienenä, paljon pienempänä kun muualla Lilyn blogeissa. Tiedä sitten mistä johtuu. Joka tapauksessa, ihanaa jos alat kirjoittamaan useammin taas,sun tekstit piristää päivää kuin päivää.

    1. Mulla myös ja oon kai jotenkin aina toivonut että se ois vaan mun koneen vika…? Damn it. Oon yrittänyt kaikki konstit ja niksit, joskus oon vaan niin toivoton tään tekniikan suhteen. Mut kiitos kun kerroit!

      Ja kiitos paljon, suloinen, sun kommentti piristi mun päivää. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *