Kuuma kirppariviikonloppu

Tyhjä ajatus

Oltiin siskoni ja kahden kaverimme kanssa Hietsun kirpparilla lauantaina ja sunnuntaina myymässä kirjaimellisesti kymmeniä pusseja vaatteita, kenkiä, laukkuja, muita asusteita, jopa pehmoleluja?? Haha. Olin innoissani vapaasta viikonlopusta töistä, mutta kirpputorilla myyminen oli kyllä rankempaa kun mikään tähän astisista töistä! Kamojen läpikäymistä, pakkaamista, varastoimista, kuljettamista, tavaroiden järjestelyä, kokoajan skarppina myymistä, paahtavassa auringossa seisomista... Onneksi aika lensi kuin siivillä ihanassa porukassa ja iloisten ihmisten keskellä. Mun oli tarkoitus käväistä siinä välissä naapurissa salilla, mutta kello kulki sitä vauhtia, että tajusin tarkistaa ajan vasta reilusti sen jälkeen kun treenit olivat jo alkaneet.

Kaiken lisäksi oli todella vapauttava tunne hankkiutua eroon niin monesta turhasta ja vanhasta tavarasta, ja huomata ilo muiden silmillä, kun he näkivät niissä samoissa tavaroissa potentiaalia, joka itseltäni oli jo kadonnut. Odotin että mulle ois tullut hinku päästä shoppailemaan uusia vaatteia kun kerran olin hankkiutumassa eroon vanhoista, mutta päinvastoin. Tajusin etten todellakaan tarvitse yhtään mitään lisää ja käytän kirpparirahat vaikka jäätelöihin. Ympäristö ja kyljet tietysti kiittävät.

Ja kuumasta puheenollen, ystäväni Mikko Wivolin on ehdolla Mr. Gay Finland -kilpailussa, jayy! Oltiin yksi aamu juomassa kahvia ja juteltiin miten sopiva ehdokas se olisi siihen hommaan - ja bam, mies haki sinne ja pääsi (tietty!) finaaliin. Oikeesti ihailtavaa. Voit lukea Mikosta lisää täällä ja jos/kun haluat äänestää Mikkoo yleisön suosikiksi, lähetä tekstiviesti MRGF 06 numeroon 17233. Finaali järjestetään 26. kesäkuuta DTM:ssä ja liput sisään maksaa 8e.

Ei enempää mulla tänään!

Saranda

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.