LONG TIME NO BLOG

 

IMG_20131114_084403_resized.jpg

Mitä tapahtuu kun yhdistää marraskuun kaamossään, liikuntakiellon ja vahvan lääkityksen?

Olen tuntenut oloani viime aikoina todella väsyneeksi kaikkien näiden tekijöiden takia ja ennen sitä sattuneen sairastumisen vuoksi. Mä olin eilen puoli tuntia koulussa, enkä jaksanut tehdä enää mitään sen jälkeen? For real?! Tänään lääkkeet kuitenkin loppui ja trenaaminen sai taas alkaa. Laitoin herätyksen soimaan 05.15, söin puuroa, d-vitamiinini ja lähdin 6.30 alkavalle tunnille salille. Ihan mahtavaa!

Heräsin siis aikaisemmin kuin mitä pitkiin aikoihin ja silti olo on nyt paljon energisempi kuin mitä aikaisemmin. Oon jaksanut koulussakin, haha enkä edes malta mennä töihin illalla! Kipeenä luin huonolla omatunnolla kaikkien muiden bloggaajien treenipostauksia, ja jossain vaiheessa lakkasin kokonaan lukemasta kun tuntui niin pahalta. Vaikka kyseessä olikin vain kaksi viikkoa, huomasin tosi isoja muutoksia mielialassani ja ajattelutavassani. Toisaalta tosi hyvä, että on tällaisia jaksoja, jolloin tajuaa terveyden todellisen merkityksen omassa elämässä. Olen oppinut arvostamaan terveyttä ja liikuntaa ihan eri tavalla, kun joutuu vähänkin aikaa olemaan ”rajoitteinen.”

Onneksi olen loppujen loppuksi perusterve. Ihailen todella paljon kaikkia ihmisiä, jotka kärsivät jostain pidemmänaikaisesta sairaudesta, mutta ovat silti luonteeltaan positiivisia ja toiveikkaita. Kaikki kunnioitus sinne!

IMG_20131102_013032_resized.jpg

IMG_20131103_125323_resized.jpg

IMG_20131110_080304_resized.jpg

IMG_20131111_045319_resized.jpg

 

IMG_20131110_014815_resized.jpg

 

IMG_20131112_020859_resized.jpg

Kuvituksena sekalaisesti ne söpöt asiat, jotka on piristänyt näitä paria viikkoa kaikesta synkkyydestä huolimatta. Oon innoissani kun joulu on tulossa, ja onhan tässä tapahtunut jotain muitakin aika ihania asioita…:)

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *