Maahanmuuttajan lapsuus Suomessa

7-vuotiaana muutimme reilu vuoden Kosovossa asumisen jälkeen takaisin Suomeen, tarkemmin Vantaalle. Kouluun oli tulossa joulujuhla, johon perinteiseen jouluevankeliumiin rekrytoitiin enkeleitä. Ilmoittautuessani innoissani mukaan, opettajani sanoi: ”Saranda, sinusta tulisi kaunis enkeli, mutta en voi päästää sinua kristilliseen esitykseen muslimivanhempasi takia.”

Muistan tarkkaan vieneeni suuren pettymykseni kotiin ja itkeväni äidilleni, miksi asia on näin – enksmä oikeesti voi olla enkeli. Äiti soitti samantien kouluun ja selitti ystävällisesti, että meidän kotona ei tehdä tuollaisia rajoja, ja voin vapaasti osallistua joulunäytökseen ja hakea juuri sitä roolia jonka itse haluan. Esitystä tuli katsomaan puoli sukuani, vaikka tehtäväni olikin vain seistä lavalla, valkoinen kaapu päällä ja kynttilänlyhty kädessä.

858022_10152069259399869_597139470_o.jpg

Olen syntynyt Suomessa, mutta vietin ison osan lapsuudestani Kosovossa. En osannut kunnolla suomea peruskoulussakaan. Tuntuu silti, että olen aina ollut syntymäpaikkani vuoksi etuoikeutettu ja siksi ”maahanmuuttajataustainen” enkä ”maahanmuuttaja”. Toinen surullinen syy, miksi elämäni maahanmuuttajataustaisena oli helppoa verrattuna moniin muihin lapsuudenkavereihini esimerkiksi Somaliasta tai Thaimaasta oli se, että olin valkoinen ja ”länsimaalaisen näköinen”.

Koska olin syntynyt Suomessa (Joensuussa, siihen aikaan rasismin perikuvassa) ja silmäni olivat siniset, sain kokoajan kuulla, että sähän oot ihan suomalainen. Vihasin sitä kun aikuiset kuittaili monet keskustelut noilla sanoilla. Mä en todellakaan ollut suomalainen. Mun kotona puhuttiin albaniaa, mä en käynyt uskonnon opetuksessa ja mä mietin Kosovoa ihan kokoajan. Välillä sitä, miten onnekas olin siitä kun suomalaisessa koulussa oli ilmaista ruokaa ja toisinaan taas sitä, että jos olisin nyt Kosovossa, voisin kumiperunoiden syömisen sijaan käydä ostamassa tien toiselta puolelta byrekiä. Sitä, miten lämmintä täällä on sisälläkin kun ei tarvitse istua toppatakit päällä mutta myös sitä, kuinka masentavaa on kävellä kouluun pakkasessa ja pilkkopimeässä.

Uskonto oli minulle iso kriisin aihe. Vanhempani ovat Kosovon muslimeja, mikä ei kuitenkaan koskaan näkynyt sen koommin meillä kotona. Saimme käydä kirkossa, syödä koulussa mitä halusimme ja valitsimme itse elämänkatsomustiedon oppiaineena uskonnon opetuksen sijaan. Silti, etenkin muut oppilaat, kysyivät kokoajan mihin uskontoon mä kuulun. Siihen oli tosi vaikea vastata. Jos sanoin hartaammalle muslimille olevani itsekin muslimi, sain häneltä oudoksuvia katseita siitä, miksi en käytä huivia tai syön koulun ruokalassa possua. En myöskään voinut sanoa, etten usko mihinkään, sillä se ei ollut totta. Uskoin Jumalaan, mutta en kokenut mitään uskontoa omakseni. 10-vuotiaana oli vain vähän vaikeampaa selitellä asiaa paremmin, etenkin muille 10-vuotiaille. Tuntui siltä, että ympärillä oli kauheasti lokeroita, joihin en kuulunut kunnolla mihinkään.

Jokaisella lapsella tulee varmasti omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä, johin haetaan vastauksia. Ne samat opettajat, joiden mielestä olin ihan suomalainen, passittivat minut suomi 2 -tunneille, vaikka rakastin äidinkieltä ja halusin olla kielioppituntien sijaan kotiluokassa muiden kanssa kirjoittamassa ainetta karhusta ja metsään eksyneestä pojasta. (Jälkeenpäin on kuitenkin sanottavana, että suomi toisena kielenä oppitunnit ala-asteella olivat yksi elämäni kasvattavimmista asioista – kiitos kaikkien aikojen loistavimman, valitettavasti edesmenneen kielenopettajani, Kaijan. En vaihtaisi tuntiakaan pois.)

1487823_10152069259394869_13735674_o.jpg

Nyt aikuisena, sosionomi-opiskelijana ja itse sijaisena vuosia muita lapsia opettaneena ymmärrän, että tällaiset asiat ovat monimutkaisia. Jokaisen lapsen tausta, luonne ja taidot ovat erilaisia, ja aina on vähän epävarma että tekeekö nyt oikein. Tällaisten tilanteiden ratkaisemista ja maahanmuuttajatustaisen lasten tukemiseen tarvitaan tilannetajua, hienostuneisuutta, laajaa kulttuuritietoa, vilpitöntä uteliaisuutta ja aitoa halua auttaa rakentamaan lasten omaa identiteettiä.

Olen kuitenkin todella kiitollinen jokaisesta elämäni käänteestä lapsenakin ja siihen, mihin valintoihin itse päädyin. Monikulttuurinen taustani on heti läheisteni ja terveyteni jälkeen suurin henkinen pääomani, josta on ollut aina enemmän hyötyä kuin haittaa. Tässä vain vähän jännitetään minkälaisten kysymysten ääreen omat, tulevat lapset joutuvat! Katsotaan, katsotaan…

En löytänyt tähän hätään mitään lapsuudenkuvia kovalevyltä, mutta tässä pari sisaruskuvaa muutama vuosi sitten takaisesta joulusta!

 

SARANDA

 

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (14)
  1. Hei, kiitos hyvästä postauksesta!

    Tuli mieleeni, oletko kuullut katsomusaloitteesta? Siinä tavoitellaan sitä, että kaikki oppilaat peruskouluissa olisi samassa katsomusopetuksessa, eikä eroteltuina vanhempien uskonnon mukaan eri uskonnon – tai ET:n opetukseen. Näin lapset saisivat rauhassa pohtia omaa identiteettiään myös uskonnon kannalta, ja se lisäisi myös vuoropuhelua eri uskontojen välille (sekä lisäisi yhdenvertaisuutta, suvatsevaisuutta jne..)

    Itse ainakin uskon, että yhteinen katsomusopetus vähentäisi oppilaiden kokemaa hämmenystä ja juuri tuota lokeroimisen tunnetta, ja kaikilla olisi todellinen vapaus itse rakentaa ajatus siitä, mihin uskoo tai ei usko. Varsinaninen ”oman” uskonnon oppien opetus ja tunnustus voisi tietenkin tapahtua lapsien kotona ja seurakunnissa tai muissa uskonnollisissa yhteisöissä, mutta koululaitoksen ei tarvitsi erotella lapsia uskonnon mukaan.

    Jos kiinnostaa, vilkaise tuolta lisätietoa 🙂
    http://www.katsomusaloite.fi/

    1. Syvät pahoittelut kun huomasin kommenttisi vasta nyt. Olen kuitenkin allekirjoittanut tuon aloitteen jo, sillä olen kanssasi täsmälleen asiasta samaa mieltä! 🙂 Voisin ehkä tehdä aiheesta jopa postauksen. 🙂 Kiitos kommentista!

  2. Ihana potretti ♡

    Sääli että näin on.. hyvä juttu! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *