Maanantaimantra #16: sano kyllä tauoille

DSC_0318.JPG

DSC_0166-001.JPG

Lepo on kehittymisen perusta; lihakset kasvavat unen aikana, parisuhteessa toista arvostaa entistä enemmän viikonlopun erossaolon jälkeen ja luovuus pääsee valloilleen kun ottaa vähän etäisyyttä omasta teoksestaan.

Siksi viikonlopun postaustauko. Kolme päivää ovat sisältäneet tekstin tuottamisen sijaan pitkiä yöunia, nonstoppina Skamia (jep, paineen alla minäkin sorrun), yksinkertaista ruokaa ja mm. neljä tuntia kylpylässä lillumista. (En tiedä saako siellä edes olla kerralla noin pitkään, älkää kertoko kellekään.)

Taukojen aikana ihminen ikään kuin uudistuu. Ja vaikka kovasti yritinkin työntää ajatukset pois blogista, postaus- ja kehittämisideat tunkeutuivat päähän kuin väkisin. Sitä niillä tauoilla on taipumusta tehdä; muuttua rentoutumiseksi ja sitä mukaa luovaksi ajatusjuoksuksi.

Ennen kuin annan teidän jatkaa maanantaiaamuanne rauhassa, vielä kaksi asiaa: alla on koko edellisviikon postaukset ja illalla on tulossa tittidii – ihkaoikea VIDEO! Aiheena juurikin bloggaaminen ja omat vinkkini siihen. Siispä iltaan! ♥ 

 

Viikon 6. postaukset:

Maanantaimantra #15: Watch more sunsets not Netflix

7 + 1 Hyviä uutisia maailmalla

Elämäni biisit x13

Sitä saa mitä pyytää

Vegaani ja sekasyöjä saman katon alla

 

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *