Mikä meitä jarruttaa?

Tyhjä ajatus

Olemme psyko- ja sosiodraamassa käsitelleet spontaaniuutta, ja se on ollut sellainen aihe, joka on pyörinyt omassakin päässäni viime aikoina paljon. Olen luonteeltani siisti ja järjestelmällinen, mutta lähiaikoina olen alkanut pikku hiljaa kyllästymään siihen...

Tällä viikolla lukioissa on tapahtunut - on ollut abigaaloja, penkkareita ja vanhojen tansseja. Julkaisin haikein fiiliksin Facebookissa vuosia piilossa olleen kuvakansion omista lukioajoista - niistä kuvista, jotka otettiin silloin lähes kokoajan laukussa mukana roikkuneella digikameralla. Mietin sitä, kuinka paljon huolettomampi olin silloin, vaikka ajattelinkin yhä, että lukio vaati silloin paljon enemmän kuin nykyinen kouluni. Lukiossa minulla oli myös kymmeniä muitakin projekteja, nukuin ehkä n. 5 tuntia yössä eikä minulla ollut työpaikkaa, jolla rahoittaa vapaa-aika. Siitä huolimatta, olin silloin vastaanottavaisempi erilaisille ehdotuksille, muutoksille ja impulsseille. Olin spontaanimpi. Luovempi. Jaksoin innostua silloin ihan kaikesta ja yrittää ihan kaikkea. Tottakai muistan senkin ikäisenä stressanneeni, mutta osasin käsitellä silloin stressiä paremmin.

En ollut mikään kuuden L:n oppilas tai suosituin tyyppi, mutta muistan etten koskaan epäröinyt sitä, etteikö asiat järjestyisi lopulta tavalla tai toisella.

(Tiedän myös, että aika kultaa muistot mutta meikäläinenhän kirjoitti silloinkin päivittäin päiväkirjaan, jonka vuoksi sen hetkisten ajatuksien tarkistaminen on onnistunut varsin kätevästi.)

Mitkä on sitten ne asiat, jotka jarruttavat meitä nauttimasta hetkistä ja tarttumasta tilaisuuksiin? En voi puhua muiden puolesta, mutta pienen itsetutkiskelun ansiosta olen päätynyt muutamaan seikkaan, joiden vuoksi luovuuteni ei pääse läheskään aina valloilleen. Osa asioista on enemmän tai vähemmmän roolissa, mutta vaikuttavat eri määrin kuitenkin.

Lamaannuttavin tekijä on varmasti kontrollin menettämisen pelko. Mulla on aina selkeät tavoitteet ja suunnitelmat, ja riski siitä, että asiat eivät menisikään oman tahdon mukaan, pelottaa. Toiseksi on velvollisuudet ja se, miten suhtaudun niihin. Vaikka teoriassa nautinkin jokaisesta tämän hetkisestä elämäni "osa-alueesta", opiskeluita myöten, otan suuret paineet ns. pakollisista asioista, jolloin unohdan, että niiden tekeminen on oikeasti hauskaa ja että niidenkin kanssa voi käyttää luovuutta. Kaiken ei tarvitse olla kaavamaista ja täydellistä. Kolmas on mahdottomat odotukset. Olen kärsimätön mitä tulee kehitykseen - vaikka ajatuksen tasolla tiedän, että pienillä teoilla ja rauhallisessa tahdissa syntyy ne pysyvimmät muutokset, käytännössä pienet askeleet tuntuvat älyttömän turhauttavilta. Sitten kun omat elefantin kokoiset tavoitteet eivät toteudukaan tai jokin menee matkan varrella pieleen, luovutan.

Kolmas ja neljä asia ovat sellaisia, joita en koe rajoittavan itseäni niinkään paljon, mutta jotka voivat olla alitajunnassa läsnä ja jotka ehkä vaikuttattavat muiden ihmisten luovuuden tukahduttamiseen. Ne ovat epäonnistumisen pelko ja se, mitä muut ajattelevat. On vaikea olla spontaani, jos päässä jyskyttää jatkuva ajatus siitä, että epäonnistuu tai tulee kritisoitavaksi.

Nyt kun minä avauduin, mietihän. mikä sinua jarruttaa? Tunnistatko samoja piirteitä? Ei tarvitse sanoa kommenttiboksissa tai ääneen, mutta sitä on hyvä ainakin itsekseen pohtia. Lukkoja on paljon helpompi avata kun ymmärtää, miksi ne on lukinut alunperinkään.

PS: En syystä tai toisesta saanut jaettua eilisen postausta Facebookiin - jos se meni sinulta ohi, voit lukea sen täältä. :)

 

Pictures: Mikko Wivolin, edit me

 

Shirt: BikBok
Skirt: Mango
Shoes: H&M

 

EN: Passenger - Things that stop you dreaming

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

Kiti

Hmm.. ennen mietin tosi paljon, mitä muut musta ajattelee ja pelkäsin hirveästi kritiikkiä. Pikkuhiljaa nuo pelot ovat laimentuneet, mutta nykyään taitaa jarrujen pääosassa olla tuo kontrollin nenettämisen pelko. Masennus ja muut ongelmat ovat saaneet monta kertaa langat irtoamaan käsistä ja elämän sekaisin, siksi nyt kun on rauhallista, siitä olotilasta pitää kiinni kynsin ja hampain. Liikaakin. Välillä olisi hyvä hellittää ja antaa mennä.

Noh. Elämä aikaa opetella. :)

Kiitos postauksesta, tämä kaittoi ajatukset liikkeelle!

Saranda
Tyhjä ajatus

Tunnistan kyllä hyvin mitä tarkoitat. Kiitos itsellesi kommentista! Tuo jäi varsinkin mieleen "elämä aikaa opetella"... :)

Mia K.
Voi taivas

Hei.. nuorena kuuluukin olla innostunut, nukkua vähän, olla menossa joka paikassa :) 

Sä kasvat, muutut, olet joka pöivä hiukan eri. Nauti. Siitäkin matkasta. Uusista tämän iän tuomista jutuista. Ei kannata kantaa mukana niitä vanhoja maneereja. Sulle tulee tilaisuuksia olla taas spontaani, mennä, nukkua vähän etc, mutta sen aika ei ehkä ole nyt ♡

Eikä epäonnistumista olekaan ;)) nyt on menossa vähän kaikilla jokin murroskausi. Kuuluu kevääseen. 

Saranda
Tyhjä ajatus

Noniin, kai se pitää hyväksyä että kausia tulee ja menee. :) Ja kevät on kyllä tällasta muutosaikaa, hyvällä tavalla!

nakedtruth
naked truth

Minua jarruttaa usein muiden mielipide. ''Mitäköhän muut sitten musta ajattelee jos teen näin? Tuomitseeko ne mua? Nauraako mulle?'' Vaikka ymmärrän, ettei sillä pitäisi olla mitään väliä... Sitten myös ainainen jossittelu ja pohdiskelu että ''mitä jos asiat ei menekään suunnitelmien mukaan?'' Toivottavasti pääsen joskus kokonaan näistä turhista peloista ja ''jarruista'' eroon :) Ihanaa viikonloppua!

Saranda
Tyhjä ajatus

Jossittelu on kyl pahin, siitä meijän kaikkien on päästävä edes jossain määrin eroon! Kiitos kommentista ja huippu viikonloppua tai siis viikonlopun loppua sinne :)

Merita (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen kirjoitus ja samaistun kyllä! Riippuu vähän asiasta, että mikä syy jarrutteluun on, mutta luulen että itselläni ainakin useimmin juuri nuo syyt, joita mainitsetkin. Juurikin tuo mitä muut ajattelee, on aika suuri osa jarruttelua, vaikka yleensä uskottelen itselleni etten välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Helposti alkaa silloin esittää jotakin muuta jollain tapaa.

Olen ollut yhteyksissä yhteen työpaikkaan, joka on ulkomailla ja kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Samalla kuitenkin jossittelen mielessäni, että mitä jos en viihdy siellä, eihän minulla ole kokemusta alalta, mitä jos kaikki menee pieleen suuren ponnistelun jälkeen... Epäonnistuminen ja epävarmuus siis jännittää! Uskon kuitenkin tarttuvani tilaisuuteen, mikäli saan työn. Olenkin ajatellut että ehkä tämä onkin alkua uudelle positiiviselle ajattelutavalle :) Ehkä se epäonnistumisen pelko jotenkin liittyy siihen, että on tavallaan kasvettu siihen että siinä on jotakin noloa. Mutta pitäisikö sitten katua enemmän sitä, ettei edes yrittänyt vai sitä että epäonnistui?

Saranda
Tyhjä ajatus

Mä olen ilman muuta, 100-prosenttisesti, poikkeuksetta sitä mieltä että mieluummin katua sitä että epäonnistuu kun sitä ettei yrittänyt! En kuitenkaan aina itekään toimi tään ajatusmallin mukaan vaikka joka kerta totean että ois pitänyt kyllä koklaa kun jättää kokeilematta.

Joten mä aidosti toivon että jos tuo työtilaisuus esittäytyy ja jos vähänkin epäröit että se voi olla hieno asia sulle, tartu kiinni! Suomeen voi aina palata jos "epäonnistuu" :) (Mutta kuten Mia sanoi tuossa toisessa kommentissa, ei ole olemassa epäonnistumisia! On vain opetuksia :) )

Tuuhan kertomaan sitten että miten tuossa käy. :) Ihanaa päivää sille, Merita!

Merita (Ei varmistettu)

Kiitos kommentistasi :) Palatakseni asiaan, sain kyseisen työn ja tällä hetkellä suunnittelen siis muuttoa! Jännittävää aikaa :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Eihän, VAU!!:D Ihana juttu, tuhannet onnittelut ja paljon tsemppiä tulevaan! Olipa hyvä uutinen. :)

Kommentoi