Mikä meitä jarruttaa?

DSC_0092.JPG

Olemme psyko- ja sosiodraamassa käsitelleet spontaaniuutta, ja se on ollut sellainen aihe, joka on pyörinyt omassakin päässäni viime aikoina paljon. Olen luonteeltani siisti ja järjestelmällinen, mutta lähiaikoina olen alkanut pikku hiljaa kyllästymään siihen

Tällä viikolla lukioissa on tapahtunut – on ollut abigaaloja, penkkareita ja vanhojen tansseja. Julkaisin haikein fiiliksin Facebookissa vuosia piilossa olleen kuvakansion omista lukioajoista – niistä kuvista, jotka otettiin silloin lähes kokoajan laukussa mukana roikkuneella digikameralla. Mietin sitä, kuinka paljon huolettomampi olin silloin, vaikka ajattelinkin yhä, että lukio vaati silloin paljon enemmän kuin nykyinen kouluni. Lukiossa minulla oli myös kymmeniä muitakin projekteja, nukuin ehkä n. 5 tuntia yössä eikä minulla ollut työpaikkaa, jolla rahoittaa vapaa-aika. Siitä huolimatta, olin silloin vastaanottavaisempi erilaisille ehdotuksille, muutoksille ja impulsseille. Olin spontaanimpi. Luovempi. Jaksoin innostua silloin ihan kaikesta ja yrittää ihan kaikkea. Tottakai muistan senkin ikäisenä stressanneeni, mutta osasin käsitellä silloin stressiä paremmin.

En ollut mikään kuuden L:n oppilas tai suosituin tyyppi, mutta muistan etten koskaan epäröinyt sitä, etteikö asiat järjestyisi lopulta tavalla tai toisella.

(Tiedän myös, että aika kultaa muistot mutta meikäläinenhän kirjoitti silloinkin päivittäin päiväkirjaan, jonka vuoksi sen hetkisten ajatuksien tarkistaminen on onnistunut varsin kätevästi.)

DSC_0099.JPG

DSC_0078.JPG

DSC_0076.JPG

Mitkä on sitten ne asiat, jotka jarruttavat meitä nauttimasta hetkistä ja tarttumasta tilaisuuksiin? En voi puhua muiden puolesta, mutta pienen itsetutkiskelun ansiosta olen päätynyt muutamaan seikkaan, joiden vuoksi luovuuteni ei pääse läheskään aina valloilleen. Osa asioista on enemmän tai vähemmmän roolissa, mutta vaikuttavat eri määrin kuitenkin.

Lamaannuttavin tekijä on varmasti kontrollin menettämisen pelko. Mulla on aina selkeät tavoitteet ja suunnitelmat, ja riski siitä, että asiat eivät menisikään oman tahdon mukaan, pelottaa. Toiseksi on velvollisuudet ja se, miten suhtaudun niihin. Vaikka teoriassa nautinkin jokaisesta tämän hetkisestä elämäni ”osa-alueesta”, opiskeluita myöten, otan suuret paineet ns. pakollisista asioista, jolloin unohdan, että niiden tekeminen on oikeasti hauskaa ja että niidenkin kanssa voi käyttää luovuutta. Kaiken ei tarvitse olla kaavamaista ja täydellistä. Kolmas on mahdottomat odotukset. Olen kärsimätön mitä tulee kehitykseen – vaikka ajatuksen tasolla tiedän, että pienillä teoilla ja rauhallisessa tahdissa syntyy ne pysyvimmät muutokset, käytännössä pienet askeleet tuntuvat älyttömän turhauttavilta. Sitten kun omat elefantin kokoiset tavoitteet eivät toteudukaan tai jokin menee matkan varrella pieleen, luovutan.

Kolmas ja neljä asia ovat sellaisia, joita en koe rajoittavan itseäni niinkään paljon, mutta jotka voivat olla alitajunnassa läsnä ja jotka ehkä vaikuttattavat muiden ihmisten luovuuden tukahduttamiseen. Ne ovat epäonnistumisen pelko ja se, mitä muut ajattelevat. On vaikea olla spontaani, jos päässä jyskyttää jatkuva ajatus siitä, että epäonnistuu tai tulee kritisoitavaksi.

DSC_0077.JPG

DSC_0086.JPG

DSC_0093.JPG

DSC_0119.JPG

Nyt kun minä avauduin, mietihän. mikä sinua jarruttaa? Tunnistatko samoja piirteitä? Ei tarvitse sanoa kommenttiboksissa tai ääneen, mutta sitä on hyvä ainakin itsekseen pohtia. Lukkoja on paljon helpompi avata kun ymmärtää, miksi ne on lukinut alunperinkään.

PS: En syystä tai toisesta saanut jaettua eilisen postausta Facebookiin – jos se meni sinulta ohi, voit lukea sen täältä. 🙂

 

Pictures: Mikko Wivolin, edit me

 

Shirt: BikBok
Skirt: Mango
Shoes: H&M

 

EN: Passenger – Things that stop you dreaming

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (10)
  1. Mä olen ilman muuta, 100-prosenttisesti, poikkeuksetta sitä mieltä että mieluummin katua sitä että epäonnistuu kun sitä ettei yrittänyt! En kuitenkaan aina itekään toimi tään ajatusmallin mukaan vaikka joka kerta totean että ois pitänyt kyllä koklaa kun jättää kokeilematta.

    Joten mä aidosti toivon että jos tuo työtilaisuus esittäytyy ja jos vähänkin epäröit että se voi olla hieno asia sulle, tartu kiinni! Suomeen voi aina palata jos ”epäonnistuu” 🙂 (Mutta kuten Mia sanoi tuossa toisessa kommentissa, ei ole olemassa epäonnistumisia! On vain opetuksia 🙂 )

    Tuuhan kertomaan sitten että miten tuossa käy. 🙂 Ihanaa päivää sille, Merita!

    1. Kiitos kommentistasi 🙂 Palatakseni asiaan, sain kyseisen työn ja tällä hetkellä suunnittelen siis muuttoa! Jännittävää aikaa 🙂

      1. Eihän, VAU!!:D Ihana juttu, tuhannet onnittelut ja paljon tsemppiä tulevaan! Olipa hyvä uutinen. 🙂

  2. Mielenkiintoinen kirjoitus ja samaistun kyllä! Riippuu vähän asiasta, että mikä syy jarrutteluun on, mutta luulen että itselläni ainakin useimmin juuri nuo syyt, joita mainitsetkin. Juurikin tuo mitä muut ajattelee, on aika suuri osa jarruttelua, vaikka yleensä uskottelen itselleni etten välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Helposti alkaa silloin esittää jotakin muuta jollain tapaa.

    Olen ollut yhteyksissä yhteen työpaikkaan, joka on ulkomailla ja kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Samalla kuitenkin jossittelen mielessäni, että mitä jos en viihdy siellä, eihän minulla ole kokemusta alalta, mitä jos kaikki menee pieleen suuren ponnistelun jälkeen… Epäonnistuminen ja epävarmuus siis jännittää! Uskon kuitenkin tarttuvani tilaisuuteen, mikäli saan työn. Olenkin ajatellut että ehkä tämä onkin alkua uudelle positiiviselle ajattelutavalle 🙂 Ehkä se epäonnistumisen pelko jotenkin liittyy siihen, että on tavallaan kasvettu siihen että siinä on jotakin noloa. Mutta pitäisikö sitten katua enemmän sitä, ettei edes yrittänyt vai sitä että epäonnistui?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *