Mikä raskaudessa pelottaa? osa 2 - Vauvakupla

Tyhjä ajatus

Kirjoitin lokakuussa postauksen siitä, mikä raskaudessa ja vauvan saamisessa huolettaa. Silloin kerroin että sellainen "koko maailma valmiiksi ennen synnyttämistä" -mentaliteetti painaa päälle ja aiheuttaa satunnaista ahdistusta. Mainitsin postauksessa myös vauvakuplaan jämähtämisestä, josta haluaisin puhua tänään lisää.

En tiedä samaistutteko muut raskaana olevat tai lapsen jo saaneet pelosta, että vauvan syntymän myötä it's going to be all about the baby. Koska välillä musta tuntuu että it's all about the baby jo nyt. Blogissa raskaus ja vauvan saanti on jo valmiiksi nielaissut leijonaosan tekstimateriaalista. Se on onneksi näkynyt kävijäluvuissa postiivisesti, mutta en siltikään haluaa olla sellainen ihminen, joka ei osaa kirjoittaa mistään muusta.

En myöskään halua olla sellainen puoliso, sukulainen tai ystävä, jolla ei ole muuta elämää kuin vauva. Mua jännittää tosi paljon millä tavalla se arki ja oma maailmankuva, mielenkiinnon kohteet ja jopa luonne muuttuvat vauvan syntymän myötä. Millaista siellä vauvakuplassa on? Ja pääseekö kukaan muu sinne sisään - ja pääsenkö itse siitä pois ja milloin?

Ensisynnyttäjänä on varmasti ihan luonnollista pohtia näitä asioita etukäteen. Asiaa ei varsinaisesta helpota se, että siskoni lisäksi kaveripiirissäni on tasan yksi äiti. Pelkään sitä kuinka itse eristäydyn muista mutta vähän myös sitä, tullaanko minut "eristämään". En kyllä tiedä mihin nämä ajatukset perustuvat koska kaikki läheiset ystäväni ovat olleet todella innoissaan raskaudestani ja kyselevät kokoajan vointiani. Luotan heihin 100% (ovathan he olleet ystäviäni jokaisessa elämänvaiheessa) mutta takaraivossa silti kaikuu monien lapsia saaneiden tuttujeni ystävät hylkäsivät -kommentit...

Koska mulla ei ole vielä ratkaisua asiaan, olisi mukava kuulla muiden äitien (tulevienkin!) kokemuksia ja ajatuksia vauvakuplasta. Onko aihetta huoleen vai onko vauvakupla niin ihana, että millään muilla asioilla ei silloin ole mitään merkitystä?

 

 

Viikon postaukset:

Aina on joku syy olla tekemättä sitä. Aina on myös syitä tehdä se

Kroppani tietää minua paremmin

Häämekkoni on myynnissä

Vuosi pakettiin: 12 lukemaani kirjaa

Mikä raskaudessa pelottaa? osa 2 - Vauvakupla

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun vauvakuplassa oli samanlaista kuin silloin kun on juuri tavannut uuden miehen, ei väsytä vaikka ei nuku, haluaa vaan puhua siitä toisesta kun se on niin ihana... se on rakastumista. Neuvolassa piti täyttää joku mielialakysely ja ihan vakavalla naamalla selitin että vastaaminen oli vaikeaa koska siitä lomakkeesta puuttui vaihtoehto että mieliala on parempi kuin tavallisesti :D Toki siihen liittyi sitten ihan kaikesta itkemistä, mm. heräsin unesta itkien kun se oli ollut niin surullinen. Pahin tai paras, miten sen nyt ottaa, rauhoittui noin kuukauden sisään. Ja tämä siis suunnitellun sektion jälkeen, että hyvin voivat lähteä hormonit toimimaan senkin jälkeen.

Nyt toisella kertaa kaikki on ollut vähän tasaisempaa, tietyllä tavalla kaipaan sitä täydellistä vauvaan keskittymisen kuplaa kuitenkin. Ja ennen lapsia olin siis ihminen jota vauvakupla sananakin jo pelotti ja ärsytti. Mutta se on vaan niin totta että oman lapsen kohdalla se on eri asia! Että jos käykin niin että haluat upota sinne vauvakuplaan niin sanon että anna mennä! Ei tarkoita että susta loppuelämäksi tulee ihminen joka haluaa vaan puhua vauvasta, kyllä sekin menettää uutuudenviehätyksensä ajan kanssa :) Mut siksi on hyvä hankkia äitikavereita samassa tilanteessa, saa rauhassa puhua paljon vauvasta kun tietää että toista kiinnostaa samat jutut.

Saranda
Tyhjä ajatus

Mua lohdutti tosi paljon tuo alkuhuumavertauskuva. :) Niinhän se on että kun on innoissaan jostain uudesta asiasta, ei ehkä ainakaan vähään aikaan tarvitse mitään muuta elämäänsä. Tämä kommentti oli muutenkin niin toiveikas, kiitos paljon kun jätit sen!

Neuvolassa piti täyttää joku mielialakysely ja ihan vakavalla naamalla selitin että vastaaminen oli vaikeaa koska siitä lomakkeesta puuttui vaihtoehto että mieliala on parempi kuin tavallisesti :D Hei mulle tuli ihan deja vu tästä kun piti täyttää raskauden alussa samantyyppinen mielialakysely ja sanoin täsmälleen samaa terkkkarille, että siinä ei ollut sellaista kohtaa että mieliala on parempi kuin ennen. :D Toi pitäisi niin lisätä noihin lomakkeisiin!

Sama vierailija (Ei varmistettu)

Se piti vielä lisätä että mun mielestä eka raskaus on vähän kuin eka uimahyppy jostain tosi korkealta. Kuulet muiden tarinoita siitä millaista se on, mutta kukaan ei voi kertoa millaista se on sulle eikä mitään lupauksia voi antaa. On vaan pakko hypätä. Raskausaika on se, kun on jo hypännyt, mitään ei voi enää perua mutta et vielä yhtään tiedä millaista siellä vedessä tulee olemaan. Vedessä taas ei enää päde ne säännöt mitkä maalla pätee, mutta tärkeintä on silti muistaa hengittää ja antautua veden varaan, elämä kantaa kyllä :)

Yritän siis sanoa ehkä sitä mitä tuossa alempana joku myös sanoi, että ei kannata liikaa yrittää ehkä takertua siihen mikä oli ennen vauvan synnyttyä. Musta Puutalobabyn Krista sanoi parhaiten joskus että saat kaiken sen mitä sait ennenkin, saat vain sen vähän eri muodossa tai eri järjestyksessä kuin ennen. Vauva pakottaa myös kirkastamaan itselle mitkä on todella niitä tärkeitä asioita. Siksi en olisi kovin huolissaan kaverisuhteista tai harrastuksista koska osittain niistä on jopa helpompi pitää kiinni kuin ennen koska jos sulla on tunti vapaata niin sen todella käyttää tehokkaasti siihen mikä kulloinkin rentouttaa parhaiten!

Pystyn samaistumaan hyvin ajatuksiisi! Itse olen miettinyt ihan samoja asioita. Kun nyt jo tuntuu, että tämä raskaus on suunnilleen 80 prosenttia elämäni sisällöstä, niin entäs sitten, kun vauva syntyy? Voin hyvin kuvitella, että etenkin ensimmäisen lapsen saavat vanhemmat huomaamattaan "katoavat" sinne vauvakuplaan. Kyllähän lapsen saaminen on niin suuri muutos elämässä, ainakin väliaikaisesti, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Uskon kuitenkin, että ne oikeat ja läheiset ystävät ymmärtävät tämän eivätkä hylkää, vaikka heillä ei omia lapsia vielä olisikaan.
Haluan kyllä säilyttää oman persoonani lapsen tulon myötä. Vaikka äitiys on varmasti tosi iso osa elämää, en halua, että siitä tulee koko minuuteni. Toivottavasti mieheni tai joku muu muistuttaisi minua huolehtimaan myös omasta hyvinvoinnistani, jos näyttää siltä, että se unohtuu. Minullakaan ei ole "äitikavereita", mutta haluaisin sellaisia. Ehkä heidän kanssaan pääsee purkamaan pahimmat höyryt ulos ja muille ystäville jäisi sitten enemmän kerrottavaa :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Huh hyvä etten ole ajatusteni kanssa yksin. :) Tuo oli muuten hyvä pointti että omalle puolisolle voi nyt jo kertoa että hän voi muistuttaa silloin tällöin myös niistä omista asioista ja niiden tekemisestä vauvankin syntymän jälkeen. Tsemppiä loppuraskauteen! <3

Tammikuun äiti (Ei varmistettu)

Tammikuussa syntyy oma ja oon nyt kauhulla seurannu välillä vauva/lapsikuplassa olevia kavereita jolla on vauva/pieni lapsi..tuntuu että monelta on kadonnut se elämän muu sisältö ja ennen tärkeät asiat on yhtäkki "turhia"..itsellä on omasta minuudesta ja omista jutuista aika vahva kiinnipitämisen tarve. Raskaus on vaikuttanut omaan arkeen paljon, odotan että saan päätäntävallan takaisin omaan kroppaan. Olen myös poissaolevampi ja herkempi kuin yleensä, myös mieleni kuormittuu nopeammin. Odotankin synnytystä positiivisin mielin. Olen eniten yllättynyt siitä, että kun olen itse juurikin näin odottavaisin mielin ja ollut koko raskaudenkin aivan fiiliksissä äitiydestä niin sitten ne kellä on lapsia angstaa asiasta eniten ja manailee piruja seinille "sitten et nuku enää koskaan, sitten kyllä ette tee enää mitään puolison kaa, sitten ei oo aikaa ja odota vaan jne" KUKAAN ei ole sanonut että "JEE tämä on ihanaa!"..sitä en oikein tajua?

Saranda
Tyhjä ajatus

Oi onnea raskaudesta ja voimia viimeisille viikoille. <3

Mä oon kans vähän kauhulla seurannut sitä miten paljon negatiivista sanottavaa vauvavuodesta on. Jokaisella on toki oma kokemus ja oikeus puhua siitä juuri sen verran kun haluaa, mutta olen itse tietoisemmmin hakeutunut kuuntelemaan ja lukemaan sitten niitä positiivisempia kokemuksia. Koska oli vauvavuosi kuinka rankka tahansa, mä aidosti uskon että siihenkin kuten mihin tahansa muuhunkin elämänvaiheeseen oma asenne ja oikeat työkalut vaikuttavat tosi pitkälle. :)

Meriminttu (Ei varmistettu)

Mulla on ollut samanlaisia ajatuksia raskauden aikana ihan yhtälailla ilman mitään järkeviä perusteita! On välillä pelottanut, että ystävät ei jaksa kuunnella mun raskauskuulumisia ja että pitäisi jotenkin suodattaa omasta ulosannista ne vauvajutut ihan minimiin, ettei kellään mene hermot mun juttuihin. En tajua mistä oon saanut päähäni tämmöistä. :D

Taisin kommentoidakin jo tohon aiempaan postaukseen aiheesta, että jännitin kans sitä, ettei mulla ole ensi vuoden puolella (apua, tai enää ikinä!) mitään muuta puheenaihetta ja kiinnostuksenkohdetta kuin oma lapsi. Nyt sen tunteen kanssa on helpottanut. Luultavasti siksi, koska oon loppuraskauden aikana päässy tekemään taas paljon omia mulle tärkeitä juttuja ja harrastuksia ja huomannut, että kerran nautin niistä jopa viimeisilläni raskaana, mä tuskin tuun menettämään kiinnostusta niihin lapsen saatuanikaan.

Sellaista hetkellistä vauvakuplaan uppoutumista odotan vaan innolla, kun nyt osaa luottaa siihen, että kyllä sieltä pääsee ajan kanssa takaisin niiden omien juttujen pariin sen verran mitä halua on. Ja mulle teki hyvää kuulla se, että sekin on ihan ookoo, jos jotkut vanhat jutut ei enää kiinnostakaan, koska kuvioissa on nyt lapsi. Nyt tuntuu ihanalta ajatukselta, että kohta saan elää ihan uutta arkea keskittyen vain yhteen asiaan ilman, että on pakko olla monta rautaa tulessa elämän kaikilla osa-alueilla. Harvoin on elämässä tämmöisiä hetkiä, että saa luvan kanssa hurahtaa omiin oloihinsa ja kukaan ulkopuolinen taho (muu kuin vauva) ei vaadi sulta mitään. Toki tiedän, että ei tee ehkä kauhean hyvää nykyisille ihmissuhteille, jos hyvin eristetyssä vauvakuplassa jumii seuraavat seitsemän vuotta, mutta tarkoitan lähinnä vauvan ensikuukausia. :) Tämän itselleni kaavailemani sallitun vauvakuvioihin eristymisen jälkeen äitikaverit varmaan helpottaisi sitä omaa pelkoa, ettei lapsettomat ystävät jaksa kuunnella ainaista vauvahöpötystä!

(Täällä on 18 päivää laskettuun aikaan, eikä vieläkään tunnu todelliselta!)

Saranda
Tyhjä ajatus

On välillä pelottanut, että ystävät ei jaksa kuunnella mun raskauskuulumisia ja että pitäisi jotenkin suodattaa omasta ulosannista ne vauvajutut ihan minimiin, ettei kellään mene hermot mun juttuihin. En tajua mistä oon saanut päähäni tämmöistä. :D TÄMÄ! Samaistun niin paljon! :D Vaikka kaverit kokoajan kyselevät, silti kerron 20% siitä mitä oikeasti haluaisin kertoa. :D Voi meitä...

Aivan ihanaa että oot päässyt tekemään kivoja asioita myös loppuraskaudessa. Se on varmasti ollut voimavarojen ammentamismielessä todella tärkeää ja ne kokemukset toimivat myös "varastona", vaikka toivon koko sydämestäni että sulla on mahdollisuus niihin myös vauvan syntymän jälkeen. :)

Tää oli erityisen ihana näkökulma, jäin oikein makustelemaan sitä <3: Nyt tuntuu ihanalta ajatukselta, että kohta saan elää ihan uutta arkea keskittyen vain yhteen asiaan ilman, että on pakko olla monta rautaa tulessa elämän kaikilla osa-alueilla.

Ja 18 päivää!!! :D En ehkä kestä! Niin mielettömän siistiä. <3 En malta odottaa kun tulet kertomaan että hän on vihdoin täällä! (Jos se vaan susta tuntuu tietysti mukavalta.:))

Valopäiväkirja

Ei kannata liikaa stressata sitä, että pitäisi säilyä mahdollisimman samana kuin ennenkin :) Vanhemmat kasvavat ja heidän persoonansa muovautuu lapsen saannin/kasvun myötä ihan väistämättä. Voi viedä hetken, että tähän uuteen minuuteen tutustuu, mutta kyllä se pikku hiljaa tapahtuu. Vauvakuplassakin voi oleilla ihan niin kauan kuin se tuntuu itsestä hyvältä. Esikoisen kohdalla olin aivan hukassa itseni kanssa, mutta kuopuksen synnyttyä kaikille prosesseille osasi eri tavalla antaa aikaa. Omat jutut ja kiinnostuksen kohteet tulevat sieltä taas vähitellen elämään, ja vaikka vähän aikaa olisikin itsensä kanssa pihalla niin sekin tasoittuu :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Aivan ihana kommentti, kiitos kun jaksoit kirjoittaa. <3 Just kuulin myös ihanan lauseen kaveriltani että kun vauva syntyy niin syntyy myös äiti. Ja se millainen äiti on, on ihan turhaa murehtia etukäteen.

Kivaa alkanutta viikkoa sinne. :)

99999 (Ei varmistettu)

Niin tuttuja ajatuksia - ihan samat mietelmät pyörii päässä täälläkin! LA esikoisesta siis tammikuussa, niin kuin taisin jossain aiemmassa kommentissa sanoakin.

Lähipiirissä on ihan vain muutamia jo lapsia saaneita ystäviä, perheessä/suvussa ei vielä ketään. Se lienee kaikkein suurin syy sille, miksi vauvakuplaan uppoaminen pelottaa ja vähän ahdistaakin. Osa ystävistä on kyllä ihanasti ollut kiinnostunut kaikesta vauvahössötyksestä raskausaikanani, eli todennäköisesti he aidosti haluavat kuulla vauvakuplasta myös vauvan synnyttyä. Kuitenkin jännittää, miten paljon pystyn ystävänä antamaan ystävyyssuhteisiin ensi vuonna, kun ihan oikeasti arjessa sisältönä ja kiinnostuksen kohteena on pääasiassa vain ja ainoastaan se vauva (vai käykö näin?).

Äitikavereita olisi ihana myös saada, ja jotenkin luotan, että eiköhän niitä löydy viimeistään sitten, kun vauvan kanssa päästään liikkeelle johonkin vauvaperheille suunnattuihin toimintoihin tms. Tietysti tässä jo nyt äitiysloman alettua ja sitten alkuun kotona vastasyntyneen voi tuntua aika yksinäiseltä, jos ei vauvakuplaa pysty oikein kenenkään kanssa jakamaan... Onneksi on sentään puoliso, jonka kanssa tätä kokea.

Äitikavereissa ja heidän kanssaan vauvakuplaan uppoutumisessa ahdistaa kuitenkin se ajatus, että mitä käy vanhoille ystävyyssuhteille. On ihanaa saada uusia ystäviä ja luonnollista varmasti, että ajan myötä jotkut vanhat ystävät voivat etääntyä. Juuri nyt kaikki on kuitenkin niin hyvin ja (lapsettomat) ystäväpiirini ovat minulle tosi tärkeitä, joten en haluaisi luopua heistä ja heidän kanssaan jaetuista hetkistä. Mutta miten minun vauvakuplasta huuteluni (jos herraparatkoon edes muistan vauva-arjesta pitää yhteyttä?) ja vauvan mukanaan tuomat kulkemisen ja tekemisen rajoitteet sopivat työssäkäyvien, elämästä nautiskelevien ystävieni kuvioihin? Jaksavatko he joustaa niin, että minä en aivan putoa kuvioista tai jaksanko/osaanko minä panostaa ystävyyteemme, kun vauva mullistaa kaiken? Muodostunko minä taakaksi lähipiirille ja sosiaalisille suhteille, kun kaikki tekeminen on priorisoitava vauvan mukaan? Osaanko enää ensi vuonna puhua mistään muusta kuin tisseistä ja eritteistä?

Pakko tähän loppuun kuitenkin todeta (pakollinen äitiysdisclaimer?), että kyllä uskon vauvan ja vauvavuoden olevan kaiken arvoista ja toivottavasti vauva tuo mukanaan valtavan määrän uutta ihanaa elämän sisältöä. Haluan luottaa siihen, että elämä voi jatkua monin tavoin samanakin vauvan synnyttyä, ja varmasti siitä vauvakuplasta kannattaa myös nauttia - ei sitäkään vaihetta ikuisesti kestä. Pian syntyvä vauva on jo nyt hirmuisen tärkeä ja varmasti tulee olemaan elämämme keskipiste synnyttyään. On tosi onnellinen ja onnekas olo, että meille vauva suotiin ja kaikki on tähän asti mennyt hyvin. Mutta kaikesta huolimatta näitä pelkoja, jännityksiä ja pohdintojakin riittää... Kai se kuuluu tähän äidiksi kasvamiseen?

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kun kommentoit. <3

Kaikki noi sun kysymykset oli kuin suoraan oman pääni sisältä, ja harmittaa niin paljon ettei mulla ole niihin mitään sanottavaa. Muuta kuin että mä todellakin tiiän miltä susta tuntuu. Mua jopa vähän "ärsyttää" että joudun näkemään vaivaa uusien äitiystävyyssuhteiden luomisessa silloin kun vauva syntyy koska omat lapsettomat ystävät ovat jo niin rakkaita ja haluaisi mielellään jakaa sen vähäisen vapaa-ajan sitten heidän kanssa, ei uusien tyyppien takia vain koska heilläkin on lapsi. Ja nyt kun sanoin tämän ääneen, tajuan miten dorkalta kuulostan, koska oikein hyvin voin ihastua aidosti niihin uusiin ystäviin ja haluan olla heidän ystävä lähinnä muista syistä kuin vain vauvojemme takia. :D

Täytyy toivoa että huolemme ovat turhat ja että ystävämme kyllä ovat tukenamme vauvauoden aikana ja sen jälkeen! Ja iso peukku äitiysdisclaimerille. ;)

Niin ihanaa että teidänkin pikkuinen on jo ensi kuussa täällä. <3 Tsemppiä viimeisille viikoille!

99999 (Ei varmistettu)

Sun raskaus-/äitiysaiheisista kirjoituksista ja täältä kommenttiboksista saa ihanasti vertaistukea ja heijastuspintaa omiin pohdintoihin - kiitos kun jaksat kirjoittaa ja jakaa näinkin henkilökohtaisia ajatuksia!

Saranda
Tyhjä ajatus

<3

Vierailija (Ei varmistettu)

Moikka,

Samaistun tähän, koska muistan huolen ensimmäisestä raskaudesta! Kuplan torjunta osittain onnistui ja osittain epäonnistui, mikä on jälkeenpäin ihan ok myös. Ystävät, työ ja harrastukset ovat olleet tosi merkittävä osa mun elämää ja identiteettiä (kenenpä ei), ja pelkäsin niiden menettämistä ihan hirveesti. Musta yksi ehkä tärkein on se, että antaa alusta lähtien vastuuta myös isälle/toisille vauvan läheisille aikuisille. Musta tuntui alussa järkyttävän vaikealta poistua vauvan läheisyydestä, hormonit teki ihan kummallisen olon enkä jotenkin saanut päähän tarpeeksi tilaa voidakseni ajatella tai suunnitella mitään omia menoja. Oman tilan kaipuu tuli aina jälkijunassa esim. illalla kun oli joskus aika puhki. En jotenkin osannut pyytää tai ottaa aikaa ajoissa, vaikka meillä ei ole ikinä ollut kiinni siitä, etteikö sitä olisi toiselta saanut silloin kun itse osaa sen vain sanallistaa. Mulla meni esim. 4 kuukautta ennen kuin sain aloitettua taas joogan, mikä on ollut koko aikuisiän viikottainen rutiini.

Jälkeenpäin ajatellen ehkä olisi helpottanut, jos olisi jo ennen vauvan syntymää sopinut jonkun viikottaisen hetken tai hetkiä, jolloin vauva on aina toisen vanhemman kanssa, ja itse kunnosta ja fiiliksestä riippuen poistuu kotoa vaikka kahville/lenkille/kirjastoon. Vauvan kanssa on tärkeää olla HYVIN konkreettinen, mikä on ollut itselle suuri oppi tällaisena haihattelijana. Vauvan kanssa aikatauluista tulee liukuvia ja siksi on tärkeää, että oma aikaa alkaa esim. maanantaina tasan klo 18 ja päättyy klo 19.30, muuten voi olla että havahtuu klo 21 jostain kakkavaipan alta.

Mulla oli sama tilanne siinäkin mielessä, että aika harvalla ystävällä oli vielä lapsia kun sain omia. Suosittelen kaiken maailman perhekahviloita ja muuta järjestettyä toimintaa! Niissä voi päiväsaikaan jutella aikuisten kanssa ja juoda kahvia ja parhaassa tapauksessa saada uusia ystäviä. Vierastin ennen kaikkea sellaista, mutta vauva on oikeesti ihan tosi hyvä ja luonteva tekosyy tutustua uusiin ihmisiin.

Nyt meidän vauva on 3,5-vuotias tyyppi ja mulla on kaksi viikottaista omaa harrastusta, näen säännöllisesti ystäviä myös ilman lasta, käyn teatterissa ja on jopa kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Ollaan aika alusta asti jaettu nukuttamiset ym. hommat, ja lapsella on ollut aika vähän sellaisia kausia, että vain mä olisin kelvannut.

Hyvin se kaikki menee! Ja jos tulee hankaluuksia niin Suomessa onneksi saa myös apua, perheneuvola yms. toimii hienosti.

Saranda
Tyhjä ajatus

Tällaisten kokemusten kuunteleminen on oikeasti kultaakin arvokkaampaa. Iso kiitos kun jaksoit jakaa!

Aloin heti pohtia tota, että mekin voitaisiin sopia joku tietty päivä ja kellonaika kun lapsi olisi pari tuntia joko toisella vanhemmalla tai perheidemme luona hoidossa. Meillä on tosi ihana tukiverkosto joka auttaa varmaan koska vain mutta jos olisi oikeasti etukäteen sovittu aika, ei tarvitsisi erikseen tiedostaa että tarviiko nyt taukoa tai sitä omaa aikaa.

Tosi kiva kun mainitsit myös konkreettisuuden. Tuntuu että kuulen kaikkialla sitä miten vauvan kanssa ei voi etukäteen suunnitella mitään ja täytyy vain antautua tilanteelle, mutta tietyt raamit varmasti tekevät vauvavuodesta(kin) sujuvamman. Mä oon taas tosi suunnitelmallinen ihminen ja nimenomaan saan konkretiasta kauheasti mielihyvää näin jo etukäteen. :D

Nyt meidän vauva on 3,5-vuotias tyyppi ja mulla on kaksi viikottaista omaa harrastusta, näen säännöllisesti ystäviä myös ilman lasta, käyn teatterissa ja on jopa kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Ollaan aika alusta asti jaettu nukuttamiset ym. hommat, ja lapsella on ollut aika vähän sellaisia kausia, että vain mä olisin kelvannut. Tää on niin ihanaa, oon tosi iloinen teidän puolesta! Ja teidän tilanne antaa itselleni ja varmasti monille muille odottajille kauheasti toivoa. <3 Kiitos!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei ihanaa jos näistä on apua &lt;3 Odotan toista ja siitäkin syystä tekee myös itselle hyvää käydä läpi, millaista se oli viimeksi ja mitä voisi ehkä tehdä toisin. Se on tavallaan ihan totta, että tietystä määrästä suunnitelmallisuutta kannattaa luopua, koska tottahan se on että ollessaan kaksin vauvan kanssa voi olla että vauvalla tulee kakka housuun just kun on lähdössä ulos jne.. Mutta huomasin, että sellaiset epämääräiset "haluaisin enemmän aikaa kavereiden kanssa" ei auta mitään kun kaikilla on hässäkkä päällä, vaan ne pitää olla tyyliin haluaisin enemmän aikaa kavereiden kanssa ensi lauantaina klo 10-13. Tää on muistilista myös itselleni!

Ja sitten vielä se, että armollisuutta on sekin ettei tarvii kaikkea jaksaa. Mä tuun itse vähän sellaisista piireistä, että tunsin itseni vähän luopioksi kun en jaksanut vauvan ollessa muutaman kk ikäinen mennä festareille heilumaan. Näin jälkeenpäin sekin on erittäin ok, etten tuomitse heitä jotka jaksavat mennä, mutten itseänikään jos baari on viimeinen paikka joka kiinnostaa ensimmäiset kahdeksan kuukautta.

Saranda
Tyhjä ajatus

Tosi viisaita sanoja. Tuntuu hyvältä kuulla tärkeitä muistutuksia joltain joka on saanut jo lapsen. :) Toivottavasti sun raskaus menee tosi hyvin ja sitten teillä onkin tuplailo pienokaisia. <3 :D

Lii K (Ei varmistettu)

Vauvakuplasta moi :) Sain esikoiseni tovi sitten, ja olen myös kaveripiirissäni eka. Odotusaikana olin tosi onnellinen, mutta tietoisesti vältin jatkuvasti raskaudesta puhumista koska tiedän millasta on jos ei oo mitään tarttumapintaa asiaan. (Oon ollut mm. työyhteisössä jossa olin ainoa lapseton ja oli tosi tylsää välillä istua hiljaa kaikki lounaat, kun ei mulla ollut mitään sanottavaa päiväkotikeskusteluihin.) Sainkin kuitenkin huomata että kyllä ystäviä kiinnostaa koska onhan tää iso asia, mikä tapahtuu heidän ystävälleen! Ja onhan heilläkin tästä sanottavaa, vaikkei lapsia olisi. Nyt onkin ollut paljon luontevampaa jutella muutaman kaverin kanssa heidän lapsihaaveistaankin ym.

Kuplassa ollaan siis nyt. Hormonitasothan romahtaa kun istukka poistuu ja itsellä ainakin se baby blues oli melkoinen. Itketti ja pelotti, että mitä tästä tulee, miten pärjätään, ja sitä tää on välillä vieläkin. Oli vain tosi epävarma ja vähän vieras olo itsestäni, samalla kun opettelin imetystä ja toivuin synnytyksestä. Vastuu vauvasta hyökyi ja silloin kyllä moni "entisen elämän" juttu tuntui yhtäkkiä tosi merkityksettömältä.

Mutta kuplasta pääsee poiskin, pikkuhiljaa! Ymmärrän nyt, että oon joo edelleen minä mutta en ole ihan entiseni, ja se on ok. Kotoa lähtemiseen ym sanoisin näin parin kuukauden kokemuksella, että täysin fiiliksen mukaan. Vauva tarvitsee tosi paljon vanhempiensa aikaa ja energiaa, syliä ja ruokaa, ja huomasin että se kannattaa vain hyväksyä ja ottaa ilolla että ollaan vaan näin perhekuplassa jos siltä tuntuu. Ei tää loppujen lopuksi kauan kestä. Itse olen nyt aloitellut jo käymällä välillä lyhyitä lenkkejä yksin, jee.

Ja edelleen, ystäviä kiinnostaa ja se on ihanaa. He on tulleet käymään, onneksi, koska pienen, paljon rinnalla viihtyvän ja vielä ilman vastustuskykyä olevan vauvan kanssa en ole halunnut juuri lähteä liikenteeseen. Mutta kyllä mua toki kiinnostaa heidänkin asiat ja sekin on ihanaa että eivät koe ettei vois kertoilla omista jutuistaan vaikka juuri nyt en pääse (tai hmm, halua) keikoille tai pikkujouluihin.

Katsotaan miten tää tästä kun vauva kasvaa vähän isommaksi. Ihanaa loppuodotusta ja kiitos kun kirjoitat!

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos tosi ihanasta kommenttista! Oon niin iloinen että jaatte omia kokemuksia, oikeasti etenkin ihmisenä jolta kaveripiirissä puuttuu lapsia saaneita ystäviä, teidän tarinat on mulle tosi arvokkaita.

Kuulostaa siltä että vauvakuplassa on niitä sekä hyviä että ikäviä piirteitä kuten elämässä nyt yleensäkin - ja että omat arvotkin muuttuvat lapsen saamisen myötä ettei välttämättä koekaan jäävänsä paljosta paitsi. :) Baby bluesia pitää itsekin tarkkailla siinä mielessä ettei pelästy jos se tuleekin, tää oli hyvä muistutus!

Kiitos vielä ja ihanaa kuplailua pienokaisen kanssa. <3 :)

Nimetön (Ei varmistettu)

Mulla alussa oli lievää "vauva-ahdistusta" , koska imettää piti koko ajan, ja kaikki piti aikatauluttaa sen mukaan. Lisäksi en oikein koskaan oppinut imettämään istualtaan, joten aina piti löytää paikka, jossa pääsi makuuasentoon. Joillekkin lapsettomille tutuille sen selittäminen esim. kaupungilla käytäessä tuntui hankalalle joskus. Mutta imetykseen alkoi tulla 2-3kk iässä jo rytmiä, mikä helpotti kaikkea, liikkumista ja kotoa poistumista :)
Joskus myös se harmitti itseäni, kun monista kutsuista piti kieltäytyä väsymyksen vuoksi. Se selittely että "olen nukkunut kahden viikon aikana pari tuntia, enkä nyt jaksa tulla" alkoi kyllästyttämään itseänikin :D
Sain toisen lapsen vähän yli vuoden erolla, kahden lapsen kanssa liikkuminen on haastellisempaa, yhden kanssa sitä kävi helposti missä vain! :)
Kannattaa kysyä sairaalassa heti apua imetysasentoihin, jos yhtään tuntuu siltä. Mutta yllättävän luontevasti kaikki on lopulta mennyt, jännä miten sitä sopeutuukaan suht helpolla tällaiseenkin elämänmullistukseen! &lt;3 ihanaa loppuraskautta &lt;3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kommenttistasi. <3

Vitsi voin vain kuvitella mitkä omat haasteet imettämisessäkin on. Puhumattakaan siitä että on vuoden ikäerolla lapset. Mun silmissä oot oikea sankari. <3 Ja kiitos kun muistutit imetysasentojen kysymisestä, mun on pakko muistuttaa tästä eteepäin mun miehelle joka saa sit muistuttaa mua uudelleen siellä sairaalassa jos itse häsellyksessä unohdan. :D

Mutta yllättävän luontevasti kaikki on lopulta mennyt, jännä miten sitä sopeutuukaan suht helpolla tällaiseenkin elämänmullistukseen! Ihanasti sanottu, tähän haluan uskoa täysin. <3

A.S. (Ei varmistettu)

Vaikka itselläni ei ole kokemusta näistä asioista, niin halusin vain sanoa, että näitä sinun vauvajuttujasi on mukava lukea, eli vähän sama juttu kuin aikaisemmissa kommenteissa sanottiinkin, että ystävien asiat kiinnostavat. &lt;3

Saranda
Tyhjä ajatus

Niin ihana kuulla! Kiitos paljon. <3

Kommentoi