Mikä raskaudessa pelottaa? osa 2 – Vauvakupla

DSC_9771.JPG

Kirjoitin lokakuussa postauksen siitä, mikä raskaudessa ja vauvan saamisessa huolettaa. Silloin kerroin että sellainen ”koko maailma valmiiksi ennen synnyttämistä” -mentaliteetti painaa päälle ja aiheuttaa satunnaista ahdistusta. Mainitsin postauksessa myös vauvakuplaan jämähtämisestä, josta haluaisin puhua tänään lisää.

En tiedä samaistutteko muut raskaana olevat tai lapsen jo saaneet pelosta, että vauvan syntymän myötä it’s going to be all about the baby. Koska välillä musta tuntuu että it’s all about the baby jo nyt. Blogissa raskaus ja vauvan saanti on jo valmiiksi nielaissut leijonaosan tekstimateriaalista. Se on onneksi näkynyt kävijäluvuissa postiivisesti, mutta en siltikään haluaa olla sellainen ihminen, joka ei osaa kirjoittaa mistään muusta.

En myöskään halua olla sellainen puoliso, sukulainen tai ystävä, jolla ei ole muuta elämää kuin vauva. Mua jännittää tosi paljon millä tavalla se arki ja oma maailmankuva, mielenkiinnon kohteet ja jopa luonne muuttuvat vauvan syntymän myötä. Millaista siellä vauvakuplassa on? Ja pääseekö kukaan muu sinne sisään – ja pääsenkö itse siitä pois ja milloin?

Ensisynnyttäjänä on varmasti ihan luonnollista pohtia näitä asioita etukäteen. Asiaa ei varsinaisesta helpota se, että siskoni lisäksi kaveripiirissäni on tasan yksi äiti. Pelkään sitä kuinka itse eristäydyn muista mutta vähän myös sitä, tullaanko minut ”eristämään”. En kyllä tiedä mihin nämä ajatukset perustuvat koska kaikki läheiset ystäväni ovat olleet todella innoissaan raskaudestani ja kyselevät kokoajan vointiani. Luotan heihin 100% (ovathan he olleet ystäviäni jokaisessa elämänvaiheessa) mutta takaraivossa silti kaikuu monien lapsia saaneiden tuttujeni ystävät hylkäsivät -kommentit…

DSC_9773.JPG

Koska mulla ei ole vielä ratkaisua asiaan, olisi mukava kuulla muiden äitien (tulevienkin!) kokemuksia ja ajatuksia vauvakuplasta. Onko aihetta huoleen vai onko vauvakupla niin ihana, että millään muilla asioilla ei silloin ole mitään merkitystä?

 

 

Viikon postaukset:

Aina on joku syy olla tekemättä sitä. Aina on myös syitä tehdä se

Kroppani tietää minua paremmin

Häämekkoni on myynnissä

Vuosi pakettiin: 12 lukemaani kirjaa

Mikä raskaudessa pelottaa? osa 2 – Vauvakupla

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit (25)
  1. Vaikka itselläni ei ole kokemusta näistä asioista, niin halusin vain sanoa, että näitä sinun vauvajuttujasi on mukava lukea, eli vähän sama juttu kuin aikaisemmissa kommenteissa sanottiinkin, että ystävien asiat kiinnostavat. <3

    1. Niin ihana kuulla! Kiitos paljon. <3

  2. Mulla alussa oli lievää ”vauva-ahdistusta” , koska imettää piti koko ajan, ja kaikki piti aikatauluttaa sen mukaan. Lisäksi en oikein koskaan oppinut imettämään istualtaan, joten aina piti löytää paikka, jossa pääsi makuuasentoon. Joillekkin lapsettomille tutuille sen selittäminen esim. kaupungilla käytäessä tuntui hankalalle joskus. Mutta imetykseen alkoi tulla 2-3kk iässä jo rytmiä, mikä helpotti kaikkea, liikkumista ja kotoa poistumista 🙂
    Joskus myös se harmitti itseäni, kun monista kutsuista piti kieltäytyä väsymyksen vuoksi. Se selittely että ”olen nukkunut kahden viikon aikana pari tuntia, enkä nyt jaksa tulla” alkoi kyllästyttämään itseänikin 😀
    Sain toisen lapsen vähän yli vuoden erolla, kahden lapsen kanssa liikkuminen on haastellisempaa, yhden kanssa sitä kävi helposti missä vain! 🙂
    Kannattaa kysyä sairaalassa heti apua imetysasentoihin, jos yhtään tuntuu siltä. Mutta yllättävän luontevasti kaikki on lopulta mennyt, jännä miten sitä sopeutuukaan suht helpolla tällaiseenkin elämänmullistukseen! <3 ihanaa loppuraskautta <3

    1. Kiitos kommenttistasi. <3

      Vitsi voin vain kuvitella mitkä omat haasteet imettämisessäkin on. Puhumattakaan siitä että on vuoden ikäerolla lapset. Mun silmissä oot oikea sankari. <3 Ja kiitos kun muistutit imetysasentojen kysymisestä, mun on pakko muistuttaa tästä eteepäin mun miehelle joka saa sit muistuttaa mua uudelleen siellä sairaalassa jos itse häsellyksessä unohdan. 😀

      Mutta yllättävän luontevasti kaikki on lopulta mennyt, jännä miten sitä sopeutuukaan suht helpolla tällaiseenkin elämänmullistukseen! Ihanasti sanottu, tähän haluan uskoa täysin. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *