Mikä raskaudessa pelottaa osa 3: Kun elämä on ennen lastakin tosi kivaa

Tyhjä ajatus

Olen jakanut raskauden aikana parikin postausta siitä mikä vauvan saamisessa pelottaa - ensin puhuin ajankäyttöahdistuksesta ja myöhemmin vauvakuplaan jämähtämisestä. Molemmat itse asiassa asioita, joita olen päässyt sittemmin käsittelemään, enkä enää osaa edes samaistua noihin teksteihin.

Mutta aina voi kriiseillä jostain, kuten olen viime aikoina tehnytkin yhden ison kysymyksen äärellä: Jos elämäni on nyt jo tosi kivaa, miten se voi olla kivaa myös silloin kun lapsi syntyy?

Nyt moni miettii miksi tehtiin lapsi, jos olemme tyytyväisiä elämään näinkin. Ja mehän ollaan. Rakastan rauhallisia aamuja, joustavia työaikataulujani, keskeyttämättömiä kahvilakeskusteluja ystävien kanssa, pientä kaksiota jossa asumme ja päivittäistä kiitollisuuden tunnetta kaikesta siitä, mitä minulla jo on. Mä olen kuitenkin aina tiennyt että mä haluan lapsia. En ole koskaan ajatellut, että lapset olisivat onneni, urani tai ihmissuhteiteni tiellä.

Mun tai oikeastaan kenen tahansa on vaikea hahmottaa, kuinka paljon yhteiskuntamme ja ympäröivä kulttuuri ovat vaikuttaneet lisääntymishaluihimme. Sisäänrakennetulla biologialla nyt ainakin on jonkin verran osuutta asiaan. Sen sijaan perheessämme ei ole koskaan korostettu lasten saamisen merkitystä eikä minulla ollut ennen raskautta siskoani lukuun ottamatta ainuttakaan läheistä äitiystävää. Lähipiiristä "painostusta" ei ainakaan siis tullut. Olen kuitenkin aina haaveillut siitä että saan olla joku päivä äiti, kasvattaa omia lapsiani ja luoda oma perhe. Olen aina ollut varma, että äitiys sopii luonteeseeni.

Synnytyksen kynnyksellä tuleva elämänmuutos konkretisoituu kuitenkin enemmän. Suurin haaveeni on toteutumassa, musta todella tulee äiti, mutta mistä tiedän onko se kivaa? Tarkemmin ajateltuna: Mitä kivaa on valvotuissa öissä, pukluvaatteissa ja siinä että asettaa aina jonkun muun tarpeet ensin?

Asiat, joita rakastan, tulevat todennäköisesti jäämään tauolle tai vähintään muuttamaan muotojaan ainakin ensimmäisinä vuosina. Pitkä aamu voi tarkoittaa jatkossa viidessä minuutissa sohvalla hörpättyä teetä, silloinkin vauva rinnalla. Joustavat työaikataulut näkyvät siinä, että saan kirjoittaa blogitekstiä vauvan päiväunien aikana ja lyhyissä pätkissä. Kahvilat valitaan sen mukaan joiden vessassa on hoitopöytä ja 42 neliöinen koti tulee tuntumaan monena päivänä kotoisan sijaan ahtaalta ja tunkkaiselta.

Tulenko ikävöimään nykyistä kivaa elämääni? Varmasti joskus. Mutta ehkä en vielä kunnolla ymmärrä, mitä kaikkea kivaa on vielä edessä. Tulenko ikävöimään rakastamiani asioita? Varmasti joskus. Mutta ehkä en vielä kunnolla ymmärrä miten paljon enemmän tulen rakastamaan jotakin muuta.

Aviomieheni tykkää muistuttaa minua siitä, kun siskoni odotti esikoistaan. Pelkäsin silloin sitä, että siskoni ja sisarussuhteemme muuttuisivat, ja että jatkossa kaikessa on kyse vain tulevasta lapsesta. Nykyään melkein suutun jos siskoni ilmestyy paikalle ilman poikaansa. Rakastan poikaa yli kaiken, ja vaikka esimerkiksi matkustelu tai ne kahvihetket taaperon kanssa luovat omat haasteensa, mulla on joka kerta kivempaa kun hän on paikalla.

Ps. Koko viikon postaukset:

Tarina blogin nimen takana

Mitä tammikuuhun kuului? + kuukauden suosituimmat postaukset

3 + 1 ikuisuusprojektia, jotka tulevat päätökseen tänä keväänä

Ei hitto mikä häpeä - vastauksia kymmenen vuotta myöhemmin

Mikä raskaudessa pelottaa osa 3: Kun elämä on tosi kivaa ennen lastakin

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

iidis
Varpain jaloin

Mä en enää oikein osaa edes kuvitella millaista elämä olisi ilman mun poikia. Näin jälkikäteen onkin helppo sanoa, että elämä äitinä on aiempaan verrattuna paitsi hieman raskaampaa myös valtavan paljon rakkaampaa <3 Elämä ja ajankäyttö lapsen synnyttyä on erilaista.

Puklut ja huonosti nukutut yöt ei ole kivoja. Ensimmäiset onneksi hoituu pyykkäämällä ja jälkimmäiset korjannee aika (huonosti nukkuvan lapsen äitinä, nyt viimein unirytmin löydyttyä uskon jo tähän - poika on nyt 4 ja puoli -vuotias).

Se, että lapsi menee aina oman itsen edelle on oman kokemukseni mukaan aika biologinen juttu. Disclaimerina mainittava, että olen kuitenkin päässyt verrattain tosi helpolla, koska olen säästynyt esim. synnytyksen jälkeiseltä masennukselta ja erilaisilta komplikaatioilta, olen palautunut synnytyksistä hyvin, imetys on onnistunut helposti eikä kummallakaan pojista ole ollut koliikkia tms. En ole omasta mielestäni (enkä muidenkaan mielestä) ollut luonteeltani koskaan kovinkaan äidillinen, mutta molempien poikien synnyttyä minusta kuoriutui jokin piilevä äiti-geeni ja koin vahvasti olevani yhtä lapsen kanssa enkä kokenut erityisemmin uhrautuvani. ”Syytän” tästä biologiaa. Rakkaus omaan lapseen on jotain sellaista, mitä on vaikea kuvailla. Se ylittää kaiken <3 Silti ystäviltä saadun palautteen mukaan olen yhä se sama ihminen, joka olin ennen lapsiakin :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Vitsi miten voimaannuttava ja kaunis "tarina". <3 Niin hyviä pointteja, toivottavasti toteutuu samalla tavalla myös omalla kohdalla. :) Sä oot niin ihana äiti!

marjaraj (Ei varmistettu)

Sain esikoiseni 06/2017 ja odotan nyt toista lasta saapuvaksi kevään aikana. Oma äitini kertoi 3-4 kuukautta esikoisen syntymän jälkeen jutelleensa veljeni kanssa odotusaikanani, että mitenhän se lapsi tulee sopimaan minun elämääni, kun elämäni oli jo valmiiksi kovin täyttä, jopa tietyllä tapaa valmista ja hirveän tyydyttävän oloista (33-vuotiaaksi mennessä ehtii paljon:). Ja oli sitten päässyt huomaamaan, että niin vain lapsi tuli ja otti paikkansa ja elämä löysi uomansa.

Elämäni oli todella kivaa ennen lasta ja niin se on sitä edelleen, yhden ja toivottavasti myös kahden lapsen kanssa. Hyvin erilaista, mutta kivaa edelleen:) Tottahan toki mukaan mahtuu niitä hetkiä, kun ei ole niin kivaa, mutta oli niitä ennenkin. Sellaista se oleminen ja eläminen vaan on:)

Saranda
Tyhjä ajatus

Miten ihana kuulla! Tuo jotenkin osui ja uppisi: "Tottahan toki mukaan mahtuu niitä hetkiä, kun ei ole niin kivaa, mutta oli niitä ennenkin." Just näin se varmasti on. :)

Paljon onnea odotukseen. <3 Voi hyvin. :)

Torey
Näissä neliöissä

Helppous on asia, jota välillä ajattelen lapsettomista ystävistäni. Heidän elämänsä on tietyllä tapaa helpompaa ja kevyempää. Heidän täytyy tosiaan huolehtia ainoastaan itsestään.

Joskus kun kotona on kaksi keskenään tappelevaa lasta joista toisella puskee jotain koulun alun esiteiniyttä ja toisella sen hetken ikäkauden uhmaa, niin sitä ajattelee, että luojan kiitos 10 vuoden päästä mulla on huomattavasti enemmän omaa aikaa ja nuo saa hoitaa tappelunsa ihan itse. :D

Mutta mä olen aina halunnut omia lapsia ja sain kaksi. En pysty edes ajattelemaan millaista elämä olisi jos en olisi meidän tyttöjä saanut. Niin paljon he elämääni tuovat. <3 Eli, paljon se ottaa, paljon se antaa, se äitiys.

Saranda
Tyhjä ajatus

Mun silmät täyttyy oikeasti kyynelistä kun luen näitä teidän kommentteja. <3 Ootte upeita äitejä ja upeita vertaistukihenkilöitä mulle! Kiitos kun jaoit ihana. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä taas ajattelisin sitä toisin päin, kun elämässä on valmiiksi hyvä olla on lapsenkin helppo tulla siihen mukaan, paljon huonompi lähtökohta olisi jos kokisi että elämä on jotenkin onnetonta ja koittaisi sitä lapsella paikata. Vähän sama kuin parisuhdetta etsiessä, jos olettaa että toinen tulee tekemään sut onnelliseksi se on vähän epävarmempi tilanne kuin että on tyytyväinen yksinkin elämäänsä.

Mutta eipä sitä kukaan tiedä miltä se tuntuu, sehän tässä osittain niin hienoa myös on :) Pari materiavinkkiä vielä.

1. Primuksen termosmuki - saat teesi varmasti lämpimänä (mulla on pysynyt jopa 2h)
2. Unihiekkaa etsimässä-kirja, ettei tarvi ikuisesti valvoa
3. Sappisaippua, lähtee kakkatahrat (kaikki vauvat ei muuten välttämätöntä puklaa juuri ollenkaan! Mut jos puklaa niin älä käytä rakkaimpia villavaatteita vaan odota suosiolla että menee pahin kausi ohi)
4. Kantoreppu, kuten Tula ftg. Itselle suuri helpotus, nukkuu sisällä pitemmät päiväunet repussa selvästi. Pystyy olemaan koneella!

Hyvin se tulee menemään, tsemppiä viimeisille viikoille! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Tosi hyvä pointti kyllä ja loistava vertauskuva tohon parisuhdeajatteluun. :) Mäkin haluan ajatella että se on just näin!

Ja apua miten hyviä vinkkejä! Kiitos! <3

1. Oon haaveillut omasta laadukkaasta termarista jo yli puoli vuotta eli nyt viimeistään olisi se hankittava. Googlettelin, ja ihania värejä tuolla Primuksella! Ja jos vielä pitää oikeasti lämpimänä niin ehkä täytyy se hankkia. :)

2. Kirjasuosituskin otettu ylös!

3. Hyvä huomio tuo ettei pukeudu ihan parhaimpiinsa kotona vaikka kuinka haluaisi välttää sellasta ryytynyttä mammalookkia. Nyt on myös sappisaippua laitettu ostoslistalle. :)

4. Me saimme siskoltani hänen kantorepunsa, toivottavasti siitä on apua jos apua tarvitaan. :)

Kiitos paljon vielä ihanasta kommenttistasi!

Katjuskainen (Ei varmistettu)

Voi vitsi, ymmärrän niin hyvin tän fiiliksen, mulla oli ihan samanlaisia ajatuksia raskaana ollessa. Olin tosi tyytyväinen elämääni ilman lasta, mutta jotenkin tiesin aina, että haluan kumminkin lapsen/lapsia perheeseen. Noihin tiettyihin huolenaiheisiin kommentoisin, että kaikki vauvat ei nuku huonosti (onneksi päikkäreille voi koittaa mennä välillä itsekin ja välillä vuorotella toisen vanhemman kanssa kumpi herää aikaisemmin), pahin pukluaika kestää yleensä aika vähän aikaa ja lapsen etu merkitsee yleensä luonnostaan. Toki tärkeää muistaa säännöllisesti myös tehdä itselle tärkeitä asioita edelleen vauva-arjen pyörityksessä, joten puoliso tai joku muu olemaan vauvan kanssa säännöllisesti. Siinä mun vinkit, heh. Ja just toi, että se lapsi tuo niin paljon iloa ja onnea, että "vanhaa" elämäänsä kaipaa aika harvoin ja onneksi kivoja asioita edelleen voi järjestää. Tsemppiä hirmuisesti!

Vierailija (Ei varmistettu)

Täysin samaa mieltä! Mullakin oli samanlaisia ajatuksia, elämä oli tosi kivaa, mielenkiintoista ja "täyttä", ja olisin keksinyt lisääkin kivaa jos kalenteriin olisi mahtunut. Kuitenkin olen aina halunnut äidiksi, mutta etukäteen jännitti miten kaikki muuttuu. Ehkä tähän on turha sanoa ettei kannata huolehtia, eiköhän sekin kuulu asiaan ja äitiyden hienouksia on se, että jokainen saa itse huomata miten mullistavaa (ja kivaa) se on. :)

Vielä puklukommentti: Meidän vauva on puklannut aika paljon, mutta harvoin se herättää oikeastaan mitään tunteita mussa. Se nyt on normitiistai, että vaatteet vaihdetaan useamman kerran ja sohvastakin saa joskus pyyhkiä, mutta pääasia ettei se vauvaa tunnu vaivaavan. :) Ja onneksi kuolalaput nappaavat pienemmät puklut eikä aina tarvitse vaihtaa vaatteita.

Saranda
Tyhjä ajatus

Suuri kiitos teille molemmille sydäntälämmittävistä kommentteita! Ootte huikeita tsemppareita ja ennen kaikkea varmasti aivan ihania äitejä. <3 Niin rauhoittavaa lukeaa teidän kokemuksista. :)

Saarni (Ei varmistettu)

Esikoiseni oli ns. vaativa vauva, huonosti nukkuva, itki paljon ja oli muutenkin kärttyisä. (Näin jälkikäteen märehdin, että olisi pitänyt selvittää esim. refluksi. Sellaisesta ei tuolloin kuitenkaan puhuttu, enkä tiennyt, että suvussamme on sitä koska itselläni ei ole.) Hän oli myös eläväinen ja vaati hirveästi seurustelua, huomiota ja syliä – oli esimerkiksi turha kuvitellakaan, että hän olisi viihtynyt yksikseen täkin päällä lattialla, ehei, piti saada olla sylissä, nähdä naamat ja olla ihmisten keskellä. En siis todellakaan voinut tehdä alussa mitään "omaa", vessassa käymisestäkin tuli sanomista. Silti arjessa vauvan kanssa oli ihan hirveästi kaunista ja upeaa, oli mieletöntä saada nähdä, miten pieni ihminen kehittyy hurjalla vauhdilla, oppii koko ajan uutta ja treenaa esim. kääntymistä niin sinnikkäästi, ettei sellaiseen kukaan aikuinen pystyisi. Tavallaan ärsyttääkin, että puhutaan vaativista ja helpoista vauvoista, koska ei vauva koskaan kitise tai itke ilman syytä.

Saranda
Tyhjä ajatus

Tällaisista kommentteista saa niin paljon voimaa, vaikkei yhtään tiedä millainen persoona oma vauva tulee olemaan. Kuulostaa kuitenkin siltä että oli tilanne kuinka "haastava" tahansa, osasit oikeasti nauttia vauvavuodesta. Ihan herkistyin tuossa kohtaa kun kuvailit hyviä hetkiä. <3

Täytyy itse olla sitten tosi tarkka etten puhu omasta tai muista vauvoista vaativina tai helppoina. Onhan noi vähän hölmöjä termejä eikä välttämättä kerro vauvasta mitään. :)

Eveliina28 (Ei varmistettu)

Hauskaa, et oot tajunnut ajatella tätä jo nyt, mulla se iski tajuntaan vasta kun lapsi syntyi. Eka kuukausi meni sopeutuessa ja oikeesti mietin et elämä on ihan pilalla, näin kärjistettynä. Nyt puolivuotiaan kans elämä on ihanaa, olin myös hyvin onnellinen ja tyytyväinen ennen lasta, mut ei tätä onnea ja rakkautta voi kuitenkaan edes verrata entiseen elämään &lt;3

Saranda
Tyhjä ajatus

Miten mukava kuulla että elämä on ihanaa nykyään. :) Voi olla että mulle iskee tää "kriisi" uudestaan vauvan syntymänkin jälkeen. Toivottavasti kokemus on kuitenkin samanlainen kuten sulla nyt. <3 Kaikkea hyvää teidän perheeseen. :)

Kommentoi