Milloin raskaudesta kuuluu kertoa muille?

DSC_9197.JPG

Marraskuulta unohtuneet asukuvat. Silloin vatsa tuntui jo tosi isolta. <3

 

Me jaettiin Ferhatin kanssa raskausuutisemme läheisimmille öö noin suurin piirtein heti. Itse asiassa saman tunnin sisällä kun kerroin raskaudesta Ferhatille, ajoimme jo hänen äitinsä ja veljensä luokse kertomaan heille. Seuraavana päivänä eräissä illanistujaisissa paljastin asian kahdelle ystävälleni, ja sen jälkeisenä aamuna ensin brunssilla rakkaimmille tyttöystävilleni ja sieltä menin vanhempieni luokse kertomaan koko perheelleni.

Blogissa ja muille ystäville kerroimme viimeistään 9. raskausviikolla. Ympärivuorokautinen pahoinvointi ja 101 muuta raskausoiretta vaikuttivat kaikkiin kesämenoihini sekä siihen miten jaksoin päivittää blogia. Tuntui luonnolliselta olla rehellinen aiheesta jo alussa, enkä innostuksesta malttanut odottaa pidempään. Ajattelin myös, että jos keskenmeno osuisi omalle kohdalle, kokisin tärkeäksi kirjoittaa siitäkin.

Muutama läheiseni varoitteli, että kannattaa odottaa vähintään siihen 12. raskausviikkoon asti. Ymmärrän, että he ajattelivat vain minua ja mahdollista surua ja pettymistä, jos raskaus menisi kesken. Ja ehkä jos niin olisi tapahtunut, olisi harmittanut, etten kuunnellut heitä. Sitä ei voi (onneksi enää) tietää.

DSC_9171.JPG

DSC_9163.JPG

Yleinen nyrkkisääntö taitaa olla se, että raskautta on hyväksyttävä julkaista ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Kaikki ennen sitä tuntuu liian intiimiltä asialta jaettavaksi ja kaikki sen jälkeen ”myöhäiseltä”. Itse hämmästelen, että näinkin henkilökohtaisesta asiasta on tehty kirjoittamattomia sääntöjä. Mun mielestä jokainen saa kertoa raskaudesta – tai olla kertomatta – juuri silloin kun itse kokee sen parhaaksi.

Ymmärrän toki, että joskus raskausuutisen kanssa täytyy ”kikkailla” työpaikkanäkökulmasta. Surullista, että meillä on sellainen yhteiskunta ja työpaikkakulttuureja, jossa meidän naisten on pelattava aina varman päälle. Voi olla että tein itsellenikin huomaamatta hallaa työelämässä kun kerroin asiasta niin aikaisin. Oon miettinyt myös sitä, kuinka helppoa somessa (ja esim. mahdollisten yhteistöiden osalta) on lokeroida että ”toi on nyt se raskaana oleva bloggaaja”. Mutta (omassa) lifestyle-blogissa se on mulle ihan ok. Onhan raskaus tämänhetkisen elämäni dominoivin vaihe, eikä tule kestämään ikuisesti.

 

 

Mitä mieltä olette? Onko teistä olemassa jokin tietty aika kun raskaudesta kuuluu kertoa muille?

 

 

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Päivä kun sain tietää olevani raskaana (ja kuinka kerroin miehelleni, että hänestä tulee isä)

Miltä alkuraskaus tuntuu?

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (17)
  1. Jouduin kertomaan töissä 2+3 eli pari päivää alkionsiirron jälkeen ja toisella kertaa 4+5 eli samana päivänä kuin tein testin. Meillä käytetään töissä säteilyä (leikkaussali) joten ei ollut paljon vaihtoehtoja. Olihan se vähän karua, hyvä että olin miehelle ehtinyt kertoa kun oli pakko kertoa töissä. Silloin olin vähän kateellinen näille pohdinnoille että milloin kertoa, kaikki ei saa valita 🙂

    1. Aivan, en oo muuten ajatellutkaan tosta näkökulmasta. Korkeintaan että jos tekee fyysisesti raskasta työtä, joutuu ehkä aikaisemmin äitiyslomalle etc. mutta tuollaista työkuvaa jota ei saa tehdä ollenkaan raskaana, en oo miettinyt. Hyvä kun muistutit tästä. 🙂

      1. Eipä näitä yleensä ihmiset tiedä jos ei tutuissa ole alalla olevia 🙂 Mutta toisaalta tähän on jo niin tottunut, naisvaltainen työpaikka kuitenkin ja sama koskee kaikkia, että meillä se on ihan normi juttu ja sitten vaan ymmärretään että se on herkkää aikaa kaikille se raskauden alku.

        1. Okei no kiva kuulla että siellä suhtaudutaan silti sensitiivisesti aiheeseen ja vaiheeseen. 🙂

  2. Raskaudesta ei *kuulu* kertoa mitään milloinkaan, kukin valitsee itse, mikä itselle sopii ja minkälaisen ratkaisun kanssa haluaa elää muiden ihmisten kanssa. 12 viikon raja on vanhan kansan ”viisaus”, yleensä siihen mennessä tuulimunaraskaudet tai muut kehitykseltään epäonnistuneet alkiot tuleevat itse ulos. Näinä varhaisultratutkimusten aikoina tuo 12 viikkoa ei ole siinä mielessä enää merkityksellinen raja.

    Iloisia uutisia on aina kiva jakaa muille ihmisille, jopa niille vähän vieraammillekin. Raskaana ollessahan saa siihen liittyviä kaikenlaisia neuvoja ja kommentteja, pyytämättäänkin. Kun tässä raskaudessa kuulen ajattelemattomia tai mielestäni vähän sopimattomia kommentteja, lähinnä hymähdän. Kuitenkin, se sama ajattelemattomuus, kyvyttömyys ajatella toisen asemaa ja tunteita ennen ”hyvien neuvojen” antamista ovat niissä ihmisissä myös silloin, kun he saavat kuulla keskenmenosta. Minut yllätti aiemmin kokeman keskenmenon jälkeen se, miten pahalta suurin osa kommenteista, neuvoista ja reaktioista tuntui – ja kyseessä olivat minulle läheiset ihmiset. Se, oliko henkilöllä itsellä omia lapsia tai sellaisia toiveissa, ei mitenkään ennustanut siitä, minkä tasoisia neuvoja suusta tuli. En ala tässä toistamaan niitä, mutta keskenmenosta liikkuu edelleen paljon ihmeellisiä käsityksiä, ja monilla ihmisillä ei ole osaamista kohdata toisen surua tai menetystä muutoin, kuin ”ratkaisemalla” asia jollakin neuvolla, vinkillä, tai surun vähättelyllä. Yhden keskenmenon koettuani, en halunnut altistaa itseäni sille mahdollisuudelle, että joudun käymään yhtään ylimääräistä keskenmenokeskustelua, joten pidimme raskauden pitkään hyvin pienen piirin tiedossa. Kuten kirjoitit, mielipiteeseen tästä kertomisajasta vaikuttaa varmasti oma historia ja jos keskenmenosuruilta on välttynyt, voi olla helppo olla sitä mieltä, että tietenkin asiasta kertoisi heti alussa avoimesti. Tällä hetkellä olen aina hieman ekstra-herkällä korvalla, jos pariskunta ”paljastaa” raskautensa vasta suhteellisen myöhään. Silloin on mahdollista että taustalla on pitkää toivomista, epäonnistumista ja menetyksen pelkoa.

    1. Todella hyvä kommentti, kiitos! Ja oon tosi pahoillani sun keskenmenosta. <3 En voi edes kuvitella miten raskasta on ollut kuulla vielä erilaisia neuvoja ja kommentteja jo valmiiksi vaikean asian päälle…

      Ja kuten sanoit, oma kokemus muovaa tosi pitkälle sen miten suhtaudumme asioihin. Mä en tiedä tulisko mulle edes mieleen jostain ”myöhemmin” raskaudesta paljastavasta odottajasta tai pariskunnasta että heillä on voinut olla vaikeuksia, siinä missä itse osaat jo suhtautua tällaisiin asioihin herkemmin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *