Minä 25, blogi 5

Tyhjä ajatus

Muutaman päivän sisällä on kahdet synttärit - tänään omani kun täytän 25 ja maanantaina blogin kun ensimmäisestä postauksesta tulee täyteen puoli vuosikymmentä. Aika on mennyt nopeasti mutta se on kohdellut hyvin - meitä molempia.

Rakastan syntymäpäiviä, muiden ja omia, mutta tänä vuonna tuntuu että omat tulivat aivan yllättäen nurkan takaa. Hiljaisemmasta postaustahdistakin voi päätellä että mulla on ollut paljon muita asioita mielessä, sellaisia joita lupaan jakaa lähiaikoina. On kuitenkin tosi etuoikeutettu olo täyttää 25, olla terve ja tehdä päivittäin sitä mitä rakastaa. En pidä sitä millään tavalla itsestäänselvänä.

Sitten tämä blogi - viisi vuotta tällä alalla on pitkä aika. Olen tuntenut nykyisen aviomiehenikin lyhyemmän aikaa. Blogi oli mukana koko AMK-opinnoissa, se oli sellainen mitä pojat kävivät lukemassa heti ensitreffien jälkeen ja tulevat työnantajat työhaastattelun jälkeen. Olen käyttänyt tähän tuhottomasti tunteja, enemmän kuin mihinkään muuhun harrastukseen ja kovalla työllä tehnyt siitä työn. Blogi on kasvanut mun kanssa mutta niin mäkin sen ja jotenkin tuntuu oikealta täyttää vuosia samoihin aikoihin. Toivottavasti vielä monen monta tulevaisuudessa.

Tässä kuussa vietetään vielä ainakin siskonpojan ensimmäisiä (<3), aviomieheni ja muutaman ystävän syntymäpäiviä. Onko mitään tärkeämpää syytä juhlia kuin sitä että me ollaan täällä vielä ja ollaan oltu näinkin kauan?

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

Onnea ihana Saranda <3 Toivottavasti sulla on mitä mahtavin päivä tänään!

Saranda
Tyhjä ajatus

Miten ihana kommentti, kiitos paljon. <3 :)

MarikaJohannaP
Hey girl

Paljon onnea ihana <3! Maailma olisi paljon tylsempi paikka ilman sua ja tätä blogia :)!

Saranda
Tyhjä ajatus

ÄÄÄK arvaa sulinko ihan vahaksi! <3<3 Kiitos! :) Ajattelen ihan samaa susta!

smagardi
astu harhaan

Ihanaa syntymäpäivää sinulle ja blogille! Ootte molemmat upeita! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi vitsi miten herttaisesti sanottu. <3 Kiitos paljon. :) <3

Siri H
Still Life

Paljon onnea! Vietä ihana synttäripäivä :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Lämmin kiitos Siri. <3 :)

Maisa Z. (Ei varmistettu)

Meillä on sama syntymäpäivä, mutta olen jo ylittänyt reilusti 30. :D Nautihan päivänsankari, onnea! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Hei jee, paljon onnea sullekin! :) Rapukaima! ;) Ja sullahan on siis vaan enemmän syytä juhlaan! :)

saarah
visual diary

Onnea molemmille :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon. :)

carlab
Carla B

Onnea ja ihanaa synttäripäivää, upea Saranda! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon. :) Ihanaa viikonloppua. <3

iidis
Varpain jaloin

Paljon onnea ihana <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kaunis. <3 Lämpöä viikonloppuun! <3

A.S. (Ei varmistettu)

Oi, onnea ihanat, sinä ja blogisi! &lt;3 Kunnioitettava ikä blogillasi ja hienoa, miten olette saaneet kasvaa yhdessä. Itse löysin tänne muistaakseni vasta tämän vuoden aikana, mutta tästä on nopeasti tullut yksi lempiblogeistani. Kaikkea hyvää myös seuraavaan vuoteen! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi vitsi tällaiset kommentit saa vatsan heittää kuperkeikkaa. :) Kiitos paljon! Oon tosi iloinen et oot löytänyt tänne ja et ollaan tutustuttu tälleen edes virtuaalisesti. <3 Ihanaa viikonloppua. :)

IlonaK (Ei varmistettu) https://nennesitajasetata.blogspot.com

Hurjan paljon onnea ihanalle blogille ja sen sydämelliselle sekä rohkealle kirjoittajalle! &lt;3

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi vitsi miten ihana viesti. <3 Kiiiitos niin paljon kaunis. <3

Susanna P
Susanna Plane

Myöhästyneet onnittelut! :---) Vaikutat hirmuisen sympaattiselta tyypiltä ja sun blogia on ilo lukea, pus!

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi oot kultainen, kiitos paljon ja ajattelen susta ihan samaa! Saanut niin paljon inspiraatiota ja levähdyshetkiä sun blogista. :) Ihanaa et tsempataan toisiamme. <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.