Mun koirarakas filosofi – Ela Nora 1v

Elämäni suurin ylpeys on olla nimenomaan Elan äiti. Jokainen äiti tuntee varmasti näin mutta silti sitä on täysin vakuuttunut, että oma lapsi on ihanin ja mielenkiintoisin  asia maan päällä.

Ela on meidän perheen filosofi. Rauhallinen, harkitseva pieni luontorakas. Hymy ei irtoa herkästi, ensin on tehtävä pitkää tuttavuutta ennen kun toinen ansaitsee hymyn. Kaikkia lelujakin vierastetaan aluksi. Ainoa poikkeus on koirat, minkä tahansa kokoinen ja värinen koira saa Elan halkemaan onnesta. Muuten ehkä universumin rauhallisin lapsi ratkeaa sekopäiseen iloon heti kun vaunuja vastaan tallustelee hauva.

Mulla on niin paljon opittavaa Elalta. Hänellä on niin ihana luonne, jotenkin tosi kaukana omastani. Hänellä ei ole mikään kiire minnekään, eteisessä on ihan ok istua täysin ulkovaatteisiin pukeutuneena sillä välin kun äidillä on vielä kaikki kesken. Kärsivällisyytensä hän on perinyt isältään…

Ela keskittyy tosi pitkään yksityiskohtiin ja voi vaipua pitkäksi aikaa omiin ajatuksiinsa. Hän rakastaa lukemista ja kirjoja, puita ja kasveja ja telkkarin lopputekstejä musiikin säestyksellä. Ruokaa syödään toki temperamentin mukaisesti kaikessa rauhassa, makaroni tutkitaan suurilla ruskeilla silmillä joka kulmasta ennen kun se pistetään suuhun.

Uskon kirjoittavani toisella kertaa lisää meidän vauvavuodesta mutta jo nyt tiivistettynä: se oli ihanaa, mahtavaa aikaa. Ela oli helppohoitonen, aika vaatimaton ja hyvin nukkuva take away -vauva, enkä voi uskoa, että hän on nyt jo taapero. Ellen olisi nyt raskaana, tuntisin varmasti enemmän haikeutta vauvani kasvamisesta isoksi, vaikka toki tälläkin hetkellä kirjoitan tätä tippa linssissä.

Ela on puolen vuoden päästä jo isosisko mutta mulle hän on aina mun oma vauva. Mun esikoinen, mun maailmani mullistaja. Mun rohkeuden lähde, jonka vuoksi haluan elää aina onnellista ja tasapainoista elämää, tehdä asioita, jotka saavat Elan ajattelemaan vielä että vau, mun mutsi on cool. Samalla tavalla miten Ela opettaa mulle joka päivä pysähtymistä ja kärsivällisyyttä, mä haluan opettaa Elalle rohkeutta ja itsevarmuutta. Että kaikki on mahdollista. Ja että mitä tahansa elämässä tapahtuu, hän voi aina luottaa minuun. Ihan aina.

Hyvää syntymäpäivää äidin isoin aarre, Ela Nora. <3

 

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kommentit (6)
  1. Myöhästyneet onnittelut Elalle!

    Meidän neiti täytti yksi vuotta viime viikolla ja huvitti lukea sinun kuvausta teidän tytöstä koska meillä tuntuu asustavan ihan vastakkainen persoona 😀 pieni rauhallisuus tekisi toisinaan hyvää kun kotona on itsepäinen iki-liikkuja ja tahtonainen joka ilmaisee tyytymättömyytensä kuten myöskin ilonsa äänekkäästi. Meillä ei vierasteta mitään tai ketään, kissat ja musiikki on parasta maailmassa ja jos jotain kielletään tekemästä, niin sehän se vasta naurattaakin 😀

    Se on jännä miten persoonallisuus vaan kehittyy melkein yhtäkkiä, ja aika tuntuu menevän ihan liian nopeaa!

    1. Oii onnittelut sinnekin pienelle isolle tytölle! <3 Hän kuulostaa aivan huikeelta tyypiltä! 😀 Kuvauksesi perusteella mun siskonpoika on tosi samanlainen ja hän on niin huikeen ihana valloittava tyyppi. Mahtavaa miten pieniä lapsiakin mahtuu joka junaan! 🙂

  2. Onnea Elalle ja koko perheelle! Aivan ihania kuvia <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *