"Musta ois voinut tulla vaikka mitä"

Tyhjä ajatus

Tänään oli tarkoitus vastata viimeisiinkiin kysymyksiin, mutta blogi taitaa todellakin elää mielialojen mukaan. Olkoon tämä jatko-osa viime viikon postaukselle Usko omaan juttuusi.

Kuinka moni tuntee lähipiirissään ihmisen, joka surkuttelee omia menetettyjä tilaisuuksiaan? Miten hänestä olisi voinut tulla maailmankuulu jalkapalloilija jos olisi jatkanut fudista pidempään tai tunnettu näyttelijä jos olisi hakeutunut teatterikouluun?

Olen miettinyt viime aikoina todella paljon tekosyitä jättää joitakin asioita tekemättä ja jossitteluja niiden jälkeen. On niin surullista nähdä, kuinka ihminen, jolla on selvästi pontentiaalia ja suurta intohimoa johonkin tekemiseen, heittää hanskat tiskiin koska toivottua läpimurtoa ei ole vielä tullut.

Suuria asioita tapahtuu juuri heille jotka tekevät omaa juttuaan rakkaudella - mutta ne tapahtuvat aina vähän eri aikaan ja joskus eri muodossa vain. Quotaan Annaa, joka puolestaan quottasi hänen ystäväänsä: Jokaisen tarina on hieman erilainen, toisilla matka kestää ja toiset ovat perillä jo muita nopeammin.

Olen luvannut itselleni etten tule koskaan lopettamaan mitään minulle tärkeää asiaa niin kauan kuin minulla on intohimoa siihen - vaikkei se olisikaan ajallisesti, taloudellisesti tai muiden silmissä järkevää. Aina jostakin on tullut Grammy-voittaja tai astronautti, ja aina joku on ratkaissut parannuskeinon tautiin x, tehnyt suuren muodonmuutoksen tai kiertänyt maailmaa.

Ja hei arvaappas mikä piirre heitä kaikkia on yhdistänyt: he eivät ole koskaan luovuttaneet.

 

Kuvat: Ferhat Yasa, editointi minä

SARANDA

 

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

Iina S (Ei varmistettu) http://iinasaarinen.com/

En voi muuta sanoa kuin KIITOS tästä postauksesta! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos itelles lukemisesta ja kommentista! <3

Leilah (Ei varmistettu)

Sellainenkin näkökanta että jos jostain luopuu ja tajuaakin sen olevan iso virhe, voi yrittää palata takaisin ja rakastaa sitä vielä enemmän. Harrastukset, parisuhteet..:)

Saranda
Tyhjä ajatus

True! :) Joskus pieni tauko tekee pelkkää hyvääkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Onpa kauniita kuvia ja teksti täyttä asiaa=)

Saranda
Tyhjä ajatus

Tuplakiitos, ihana!

annam_
anna k.

Luin nyt tämän sekä tuon aiemman juttusi. Kirjoitat kyllä ihan asiaa! Etenkin tämä kolahti: "Olen luvannut itselleni etten tule koskaan lopettamaan mitään minulle tärkeää asiaa niin kauan kuin minulla on intohimoa siihen - vaikkei se olisikaan ajallisesti, taloudellisesti tai muiden silmissä järkevää." Usko omaan juttuun ja itseensä on todella tärkeää, ja sitä koitan koko ajan opetella. :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Oii oon niin iloinen jos tästä ja edellisestä raapustuksesta on ollut jotain iloa! Kiitos kommentista ja onnea opetteluun <3 :)

Kommentoi