Näin teen arkimeikkini

Tyhjä ajatus

Hieman erilainen postaus tällä kertaa, tosin sellainen, mitä on pyydetty useampaan kertaan - eli miten meikkaan arkisin. Koen, että olen ihan amatööri meikkaamisessa, mutta samaistuttavat jutut ja vähän hassut postaukset ovat myöskin olleet suosittuja. Siispä annetaan palaa vain.

Kulmakarvoista on tullut jonkin verran ellei eniten kysymyksiä. Siihen on tylsä vastaus: en tee niille yhtään mitään, en ole ikinä meikannut niitä. Kulmakarvani ovat luonnostaan tuon muotoiset ja väriset, enkä siksi ole koskaan koskenut niihin. Varmasti pienellä työllä niistä saisi kivemmankin näköiset, mutta olen ihan tyytyväinen noihinkin kulmiin!

Luomet ja rajaukset ovat "erikoistilaisuuksia" varten. Luomet ovat minulla jo entuudestaan aika tummat, ja luomivärin käyttö taitaa olla meikkaamisen alueella suurin epävarmuuteni. Huuliin sipaisen joskus huulirasvaa, tosin näissä kuvissa en sitäkään.

Kaiken kaikkiaan arkimeikkini kulmakivet ovat: Lumenen CC-voide, L´Orealin False Lash Wings Intenza -ripsiväri, Maybellinen huulipuna sävyssä 527 Lady Red tuomaan punaa poskiin (näytän kohta!) ja Gina Tricotin Beauty Face aurinkopuuteri. Olen kokeillut monia kalliimpiakin aurinkopuutereita, ja silti palaan yhä ja aina tuohon samaan rasiaan.

Meikäläinen au naturellina, älkäähän pelästykö...

Ensin homma alkaa levittämällä CC-voidetta kuvissa näkyviin kasvojen kohtiin. CC-voide on siitä hyvä, että sitä ei tarvitse lainkaaan levittää "joka puolelle" vaan ainoastaan omiin epäpuhtauksiin ja erityisen paljon punottaviin kohtiin. Levitän voiteen aina nimettömällä sormella, sillä siitä tulee vähiten paineita iholle ja näin ryppyjä ei (toivottavasti...) tule myöhemmin niin paljon. ;) Levitän CC-voidetta tasaisesti pyörivin liikkein ja lopussa häivyttäen.

Sitten on ripsivärin vuoro. Minulla on luonnostaan aika pitkät ja tummat ripset, joten levitän aina vain yhden kerroksen ripsiväriä. Useammasta kerroksesta ripset paakkuuntuvat ja tulevat rehellisesti yli kulmakarvojen, ja se näyttää ihan karsealta... L´Orealin False Lash Wings Intenza ei ole vedenkestävä, mutta pysyy muuten hyvin pitkin päivää ja on varmasti paras ripsiväri, jonka olen tähän menneessä omistanut.

Sitten se puna! Minulla on ollut jo 18-vuotiaasta lähtien tapana levittää huulipunaa poskipunaksi. Se pysyy lähes aina tavallista poskipunaa paremmin, ja se tuntuu jo "omalta tavaramerkiltä", khe khe... Tätä Maybellinen Lady Rediä olen käyttänyt jo lähes vuoden, ja siksi sen kärki näyttää kaikkea muuta kuin mitä tavallisen huulipunan kuuluisi näyttää. Laitan sitä muutaman hipaisun yllänäkyviin kohtiin ja levitän sitä tasaiseksi yhä sillä nimettömällä sormella.

Tämä on varmasti myös yleisin huulipuna jota käytän huuliinkin silloin tällöin. Uusimmassa Instagram-kuvassani se mm. näkyy, linkki postauksen lopussa!

Sitten se aurinkopuuteri. Laitan aurinkopuuteria aika kevyesti, enkä välttämättä aina niihin paikkoihin, mihin aurinkopuuteria "kuuluisi" laittaa. Levitän sitä otsan yläpuolelle, vähän nenänpäähän, poskiluiden alle ja hieman huulipunalla levitetyn poskipunan päälle, jotta puna pysyisi paremmin eikä näyttäisi niin vahvalta punaiselta. Lopussa häivytän aurinkopuuterin nimettömällä, keskisormella ja osoittajalla yhtäaikaisesti. Tavallista puuteria en käytä ollenkaan.

Että sellaista, toivottavasti tämä vastasi joihinkin teidän kysymyksiin, ja jos ei muuta, ainakin saitte nähdä, että kaikki bloggaajat eivät suinkaan käytä paljon aikaa ja energiaa omaan nassuun. Tähänkin menee yleensä n. 5 minuuttia. :)

Onko teillä muuten jotakin omaa luottomeikkiä/meikkirutiinia? Niitä olisi mielenkiintoista lukea, ja ehkä jalostaa osan ideoista omaan käyttöön!

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /
SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

 

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Mä kirjottelin mun arkimeikistä täällä. :) Sama rutiini pitää edelleen!

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kun jaoit, meen samantien lukemaan!<3

Anna Haloo
Anna Haloo

Nerokas idea tuo huulipuna poskilla! Löytyipähän käyttöä meikäläisenkin laatikoissa kertakäytettyinä lojuville heräteostospunille. :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Mahtava kuulla että ideasta voi ottaa kopin!:) Ihanaa viikonloppua sinne. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onpa kiva tosiaan lukee ettei kaikki panosta meikkaamiseen varjostuksia ja ripsientaivutuksia myöten. Oon aika laiska meikkaamaan mutta noi sun vaiheet näyttää aika helpoilta etkä käytä edes niin kalliita meikkejä. Voisin siis kopioida idean tai pari.

Saranda
Tyhjä ajatus

Musta taas on kiva kuulla että tästä postauksesta on teille iloa. :) Näihin vaiheisiin menee tosiaan n. 5 minuuttia, ja niitä voi käyttää erilläänkin toisistaan. :) Aurinkoa päivääsi!

Anni23 (Ei varmistettu)

Oon jusr yks niistä joka on kateellisena ihaillu sun kulmiksii:P Niin epäreiluu,,, Teillä Kosovolaisilla on niin kauniit piirteet.

Saranda
Tyhjä ajatus

Aww, kiitos suloisesta kommentista <3 Onneksi mun naamassa on monia asioita jotka "kompesoivat" siistejä kulmakarvoja :D Finnit, iso nenä, ohuet huulet.. mut kuka jaksaa keskittyä negatiivisiin! :)

jennajohannasi
Pirtti

Sulla on kyllä tosi kauniit piirteet, suotta niitä runsaammalla meikillä peittäisitkään! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Ootpa suloinen, kiitos <3

Markka
Marenkia ja neilikoita

Kiva postaus! :) Ja vitsit mä oon kade sun ihanista kulmakarvoista! :D Mäkin muuten juuri hetki sitten kirjoitin omasta tän hetken suosikki arkimeikistäni. Voit lukea sen täältä: http://www.lily.fi/blogit/marenkia-ja-neilikoita/perusmeikki-vaihe-vaiheelta 

Saranda
Tyhjä ajatus

Haha ja voi kiitos! <3 Meenpä lukasee! :)

Kommentoi