Onko lapsen tekeminen eettistä?

DSC_3032.JPG

Kovasti toivottu postaus ja aihe, jota olen pohtinut paljon: onko lapsen tekeminen eettistä?

Ekologisesta näkökulmasta lisääntymiseen on aika vaikea keksiä hyviä puolustuksia. Se uusi ihminen, joka syntyy Suomessa ja elää suomalaisten keskivertostandardien mukaan kuormittaa ympäristöä paljon. Vaikka lapsi ei välttämättä suoraan vaikuttaisi vanhempien asuinmuotovalintaan, saastuttaa hän ympäristöä jo pelkästään syömällä, pukeutumisella ja kulkemisella – vaikka lautasella olisikin vain vegaanista ruokaa, päällä kirpparivaatteita ja auton sijaan käytössä bussi.

Mä en kuitenkaan halua, että senkään jälkeen miten olemme saastuttaneet maapalloa, ihmislaji kuolee sukupuuttoon. Ei se ole se tavoite. Tavoite ja unelmani olisi että jatkaisimme planeetassa asumista niin, että valintamme eivät jatkuvasti ylittäisi sen kantokykyä. Että eläisimme harmoniassa luonnon kanssa. Ja vaikka kukaan ei lisääntyisi, meidän on silti kuljettava kohti tätä harmoniaa.

Uskon, että aitoihin ekologisiin muutoksiin tarvitaan nuoria, luovia ihmisiä. Teemme kaikkemme, että alkuvuodesta syntyvä lapsemme kunnioittaa ympäristöä siitä asti kun hän aiheesta jotakin ymmärtää ja elää toivottavasti ensin vanhempien kautta mahdollisimman vastuullisesti ja sitten myöhemmin itse. Mä toivon, että hän on yksi niistä miljoonista (toivottavasti miljardeista) ihmisistä, jolle luonnonsuojelu on yhtä itsestäänselvää kuin hampaiden pesu tai liikennevaloissa punaisessa pysähtyminen, aivan kuten tämän postauksen kommenttikentällä keskusteltiin.

DSC_2995.JPG

DSC_3005.JPG

Eettisyyttä pohtiessa ekologisuus on kuitenkin vain yksi osa-alue. Toinen näkökulma on kansantaloudellinen hyöty sekä tämänhetkinen, epätasapainoinen huoltosuhde. Jotta Suomi voisi jatkaa hyvinvointivaltiona, syntyvyyden on noustava n. 1,7-1,9 lapseen. Suomessa ja monissa länsimaalaisissa hyvinvointivaltioissa runsas väkiluku itsessään ei ole ympäristöongelma. Ongelma on väestön ikääntyminen sekä elämäntapamme. Ekologisuutta ei voida myöskään mitata aina vain suoraan kuluttamisen kautta vaan myös siitä, millaisia kansalaisia maailmalla elää ja millaisia ympäristökasvattajia he ovat omalle jälkikasvuilleen.

Ihan ensisijaisesti pitäisi kuitenkin ajatella synnyttäjän oikeuksia omaan kroppaansa. Se on mulle itsestäänselvä asia, että ketään ei tulisi painostaa lisääntymiseen. Samalla tavalla ketään ei saisi myöskään painostaa aborttiin tai sterilisaatioon, kuten jälkimmäistä nykyään Suomessa tehdään translaissa. Sen sijaan lapsilukuun ja pienempään perhekokoon voitaisiin mun mielestä vaikuttaa – tosin jos Suomessa syntyvyys on nyt jo niin alhainen, sillä on todennäköisesti huoltosuhteen kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä.

DSC_3029.JPG

Ympäristöystävällisyys on mulle tärkeää, mutta ei se ainoa ja kaikenkattava ideologia. Haluan elämässä myös toteuttaa itseäni, unelmiani ja biologisia tarpeitani. Jollekin unelmien toteuttaminen on matkustaminen tai shoppailu – asioita, jotka myös saastuttavat ympäristöä, mutta eivät ole yhtään sen vähemmän arvokkaita asioita kuin lisääntyminen. Kukaan ei voi oikeasti määrittää mikä elämäntapa on parempi kuin toinen. Mulle lasten saaminen on tuntunut aina tosi luonnolliselta ja tärkeältä asialta, ja tietysti nyt kun olen jo raskaana, en subjektiivisesti osaa edes ajatella että tästä meidän pienestä ihmeestä olisi kellekään tai millekään mitään haittaa. Vaikka kommenttikenttä täyttyisi pelkillä syyttelevillä sormilla tai lapsestani tulisi seuravaa Trump, en voisi koskaan katua tätä päätöstä.

Adoptio on asia, jota olemme miettineet mieheni kanssa paljon ja jolle olemme edelleen hyvin avoimia. Jo ennen raskautumista punnitsimme, olisiko ensimmäinen lapsi biologinen vai adoptoitu. Pitkät jonot ja valitettavasti kalliit adoptiokustannukset, johon meillä ei juuri nyt olisi varaa, sulkivat adoption nykytilanteessamme pois. Jos kuitenkin päätämme joskus hankkia toisenkin lapsen, on adoptio meille ihan yhtä tasa-arvoinen vaihtoehto kuin raskaus, ja taloustilanteen salliessa ehkä se ensisijainen vaihtoehto.

Joku perustelee vapaaehtoista lapsettomuutta sillä, ettei halua lapsia tähän kamalaan maailmaan. Vapaaehtoinen lapsettomuus on aina oma ja kunnioitettava valinta oli syy mikä tahansa, mutta se, millaisena koemme maailman, on mielipideasia. Mä en todellakaan näe maailmaa kamalana paikkana, vaan uskon, että lapsemme tulee kokemaan täällä tosi paljon kauneutta ja onnea. Mä myös aidosti uskon, että monet ongelmat maailmassa, niin ympäristö- kuin ihmisoikeusasiat tulevat olemaan paremmalla mallilla kun meidän lapsemme kasvaa. Ja vaikka olen aina yrittänyt olla hyvä ihminen, oma lapsi kannustaa siihen jo nyt ihan eri tavalla.

DSC_3036.JPG

Tässä muutama näkökulma lasten tekemisen eettisyyteen ja ekologisuuteen. Varmasti on monia muitakin pointteja, jolla asiaa voisi tarkastella. Kommenttikenttä on vapaa.

 

 

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Miten pärjätä vauvan kanssa kaksiossa?

Syyllistäminen ei toimi mutta lempeätkin keinot loppuvat kesken

 

 

Kuvat: Hanna Kärppä / editointi minä

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (31)
  1. lovelyhasinaji
    31.12.2018, 11:24

    If you want to become a parent and doesn’t happen yourself due to some complication in your wife then just hire me and fuck me and i give you a healthy baby after 9 months.
    https://lovelysharma.com/
    escort service in Nainital
    Nainital escort service
    call girl in Nainital
    Nainital call girl
    escort service in Nainital
    Nainital escort service
    call girl in Nainital
    Nainital call girl

  2. Minulle on tulossa lapsi, enkä ole hänen hiilijalanjäljestään yhtään sen enempää vastuussa kuin mistään muustakaan, mitä lapseni omilla valinnoillaan ja olemassaolollaan saa aikaan muissa ihmisissä tai ympäristössä. Jokainen ihminen on oma uusi vastuuyksikkö, joka vastaa omista rikoksistaan, aiheuttamistaan vahingoista ja myös saavutuksista täysin itse. Vallan typerä ajatus, että joku hiilijalanjälki tekisi tässä minkään poikkeuksen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *