Opin hyväksymään vartaloni vasta raskaana

DSC_1303.JPG

Mä olen usein kritisoinut vartaloani peilistä. Tuntenut olevani ruma muhkeiden reisieni tai tiukoista hameista pullottavan pömppikseni takia. Poistanut kuvia kamerasta kun kädet ovat näyttäneet paksuilta ja ilmoittanut painoni pari kiloa alakanttiin jotta se olisi painoindeksissä vielä normaalin lukeman puolella.
 
Silti en ole koskaan ajatellut olleeni erityisen kriittinen omaa ulkonäköäni kohtaan, enkä ole kokenut että satunnaiset päänsisäiset läskikommentit olisivat vaikuttaneet itsetuntooni sen koommin. Olen ajatellut sen olevan tässä yhteiskunnassa normaalia, ja että olen erityisen armollinen itseäni kohtaan jos vertaan monien ystävieni sisäisiä taisteluja. Ja niistä johtuvia syömishäiriöitä. Itselläni on ollut ”vain” huonoja päiviä silloin tällöin jolloin oma ulkonäkö ei ole miellyttänyt ollenkaan.
 
En sitten tiedä mitä kaikkea olisin voinut saavuttaa jos olisin hiljentänyt sen ensimmäisenkin itsekritiikin. Tuskin ainakaan tämän vähempää.

DSC_1290.JPG

Havahduin pari päivää sitten siihen, että olen ollut raskaana yli seitsemän kuukautta enkä ole kertaakaan sen aikana ajatellut ulkonäöstäni mitään negatiivista. Ja se on pitkä aika se, tällaiselle kohtalaisen ”armollisestikin” ajattelevalle naiselle. Mutta sen ei pitäisi olla pitkä aika kellekään. Kenenkään ei pitäisi seitsemään kuukauteen tai seitsemään vuotenkaan haukkua omaa ulkonäköä. Itsemme mollaaminen vain tekee meidät onnettomiksi ja saa keskittymään elämässä ihan vääriin asioihin.

DSC_1337.JPGRaskausajan lempeys tai jopa tietynlainen välinpitämättömyys omaa ulkonäköäni kohtaan on johtunut siitä, että olen ajatellut naisen vartalon nyt muutenkin muuttuvan raskauden aikana. Tulee uusi muotoja, turvotusta, ehkä selluliittia ja raskausarpiakin. Mutta että se ei haittaa, koska sen tekee ”hyvän asian puolesta”. Mutta eikö se olisi aina teko hyvän asian puolesta jos haukkumisen sijaan kehuisimmekin itseämme? Tai suhtautuisimme ulkonäköömme edes neutraalisti?

Voin henkisesti niin paljon paremmin kun olen keskittänyt sen negatiivisen energian johonkin muuhun. Haluaisin pitää tästä mielentilasta kynsin hampain kiinni, myös synnytyksen jälkeen.

DSC_1341.JPG

Trendin tammikuun numerossa on hyvä juttu aiheesta, jossa on haastateltu Rosa Nenosta Pilots Helsingistä. Nenonen käyttää haastattelussa termiä itsemyötätuntoa. Hyvä sana ja hyvä tapa elää elämää, olen todennut.
 
 
 
 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit (19)
  1. Ihanaa, että olet pystynyt tekemään rauhan kehosi kanssa nyt raskausaikana. Kuten muutkin ovat jo edellä sanoneet, niin olet todella upea ja sinusta huokuu ihanan lämminhenkisyys, jota arvostan ihmisissä paljon enemmän kuin ulkonäköä (vaikka kuvasi ovat myös todella kauniita).

    Tärkeitä ajatuksia, joiden sisäistäminen on kuitenkin itselleni yllättävän vaikeaa. Jo ensimmäisellä luokalla tehdyn punnituksen yhteydessä ”heräsin” näihin lihavuusajatuksiin ja laihdutusyrityksiin, ja noin 15-vuotiaasta asti olen elänyt enemmän tai vähemmän syömishäiriöistä elämää, ja täytyy myöntää, että samat ajatukset pyörivät edelleen päässä vaihtelevalla voimakkuudella.

    1. Kiitos ihana tosi suloisesta kommenttistasi. <3

      Mulle tuli tosi kurja fiilis kuulla, että olet elänyt syömishäiriöistä elämää. Ja että sillä on juuret noinkin kauas kuin 7-vuotiaana koettuihin tapahtumiin. Jos susta koskaan tuntuu siltä että haluat puhua enemmänkin, laita mulle meiliä tyhjaajatus@live.fi . Tiedän että nää on tosi herkkiä aiheita eikä mulla ole omaa kokemusta aiheesta, mutta jos kuitenkin tuntuu siltä että haluat kertoa niistä (tai mistä tahansa!), kuuntelen mielelläni. <3

  2. Samaistun täysin tähän! Raskausaika oli kehopositiivisinta aikaa mun elämässä. Arvostin ja ihailin niin paljon sitä, mihin kroppa pystyy ja mitä se käy läpi fyysisistä vaivoista huolimatta. Vaikka teinivuosien ja parikymppisyyden epävarmuudesta oli kivuttu pitkä tie itsensä hyväksymiseen jo ennen raskaaksi tuloa, nyt tuntui, että pelkän hyväksymisen sijaan oikeasti rakastin mun kehoa. 🙂

    Viisi päivää synnytyksestä on paha sanoa, mitä fiiliksiä palautuminen myöhemmin herättää, mutta tällä hetkellä oma kroppa tuntuu ihan yhtä ihanalta kuin viikko tai kuukausi sitten. < 3

    1. Ääh vitsi mulle tuli hyvä mieli sun kommenttista ja asenteesta. <3<3 Mutta tällä hetkellä oma kroppa tuntuu ihan yhtä ihanalta kuin viikko tai kuukausi sitten. Mä niin haluan tämän saman fiiliksen. 🙂 Tuun laittamaan sulle viestiä jos näin ei tapahdu, haha. Ja oon edelleen maailman onnellisin että saitte terveen varmasti kaikin puolin täydellisen vauvan! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *