Sä voit olla hyvä ihminen ja silti sanoa ei (ja ajatuksia ruuhkavuosista)

Jouduin perumaan viime viikolla eräät kahvitreffit yksinkertaisesti siksi, etten jaksanut raskaan yön jälkeen raahautua kolmeksi vartiksi vauvan kanssa keskustaan ja takaisin. Tietysti hetken aikaa ajattelin olevani läpimätä ihminen, joka haaskaa muiden aikaa. Mukavuudenhaluinen petturi. Huono kaveri.

Jos joskus on tuntunut, että vanhempainvapaalla on ollut kiire, en tiedä miten kestän kun alan parin viikon päästä tekemään enemmän töitä. Missä välissä tapaan ystäviäni? Näen Elaa vähemmän, arkipäivisin lähinnä iltaisin, jolloin iltapuuro ja -pesut sitovat kotiin. Toki tällöin Ferhatkin on kotona, mutta tiedän, että haluan usein pitkän työpäivän jälkeen olla itsekin Elan kanssa. Tähän asti ystäviä on ollut vaivatonta tavata arkipäivisin Elan kanssa ja viikonloppuisin ollaan vietetty sitten aikaa perheen kesken kotona.

Nyt on aika opetella ei-sanan käyttöä. Ei siksi, etten haluaisi tavata ihmisiä vaan yksinkertaisesti siksi, että nyt täytyy priorisoida. En pääse jokaiseen illanistujaiseen tai pikkujouluihin, en tule jatkossa keskustaan asti vain yhden menon takia. Jo ennen lastakin monet tekijät elämässä ovat vaikuttaneet ystävyyssuhteisiin (opiskelut, työt, muutot ja välimatkat, uudet parisuhteet) enkä usko ruuhkavuosien olevan yhtään sen helpompi keissi.

Vaikeinta taitaa olla ymmärtää, että voin silti olla hyvä ihminen ja hyvä ystävä vaikka joudunkin kieltäytymään useammin asioista. Eihän hyvän tyypin mittari voi olla se, että kuinka usein pääsee paikalle?

Muuten en jännitä ruuhkavuosia. Uskon, että järjestelmällisen luonteeni ansiosta paletti kestää. (Ja hei, mulla on vain yksi lapsi, varmaan joku kolmelapsisen äiti vain hekottaa nyt siellä ruudun takana. Ja syystä.) Aion suunnitella tarkkaan, karsia paljon niitä menoja ja laskea rimaa esim. kotitöiden ja itseni vaatimusten suhteen. Pyydän apua kuin sitä tarvitsen ja varmistan, että koti ja lapsenhoito menee jatkossakin miehen kanssa tasan.

Ja huh, ruuhkavuosien parisuhdeajasta saisi sitten varmaan ihan oman kriisipostauksen… 😀 Jännittää jo nyt, mitkä ajat ovat edessä.

Miten te olette yhdistäneet ruuhkavuodet ja ystävyyssuhteet/muut menot? Entä te, joilla ei ole lapsia, miten te olette kestäneet teidän ruuhkavuosia eläviä äitiystäviä? 😀

Kommentit (5)
  1. Onneksi nykyään on kuitenkin netti ja some, jonka kautta on helppo pitää yhteyttä äitielämään sopivina hetkinä. En tajua, miten äidit ennen pitivät yhteyttä ystäviin!

    1. Aivan erinomainen pointti kyl! En tosiaankaan tiedä! Ja kaikki se vertaistuki mitä saa muutamalla klikillä … Ennen mun äiti soitti Suomesta Australiaan lankapuhelimella (KALLISTA) tilittääkseen äidilleen jos oli lasten kanssa rankkaa tai kotona tylsää:-D

  2. Mun mielestä se, miten usein ystäviään näkee, ei ole missään nimessä mittari sille, miten hyvä ystävä on! Tiedän, että ystävät ovat sun mielessäsi silloinkin, kun et heitä näe.

    Toisinaan pieni välimatka voi tehdä vain hyvääkin. On ainakin kuulumisia, mitä vaihdella! :–D Meillä kaikilla aikuisilla on omat menomme ja kiireemme, oli lapsia tai ei. Siksi uskon,että jokainen kyllä ymmärtää, että asioita pitää priorisoida ja perhe on ykkönen. <3

    1. Ihana Hanna, tosi kivasti ja kannustavasti sanottu. 🙂 Ja joidenkin kanssa kyllä tietää, että vaikkei näkisi pitkään aikaan niin se side kyllä pitää. (Niin kuin esim. SUN kanssa. <3)

      1. No näin se on <3 <3 Tosiystävät pitää yhtä aina!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *