Saako lääkkeettömästä synnytyksestä tai imettämisestä olla ylpeä?

Kun kerroin imetyspettymyksestäni, sain  täysimettäjiltä kommentteja, että heitä hävettää iloita ääneen imetyksen onnistumisesta. Että he saattaisivat pahoittaa muiden äitien mielen kertomalla, että heillä ei ole ollut imetyksen kanssa ongelmia tai heillä onnistui täysimettäminen ongelmista huolimatta.

Minusta se oli kummallista, ja muistan silloin vastanneeni yhdelle, että jos olisin täysimettänyt koko puoli vuotta, Instagramini olisi ollut varmasti yksi sellainen imetystili.

Tämä kuvaa hyvin meitä ihmisiä: me unelmoimme saavutuksista, mutta kun unelmamme toteutuvat, emme uskalla iloita niistä ääneen. Koska joku saattaa pahoittaa mielensä tai oma onni saatetaan viedä pois.

Olen nyt jo saanut kysymyksiä siitä, että jännittääkö synnytys ja että millainen se edellinen synnytys oli. Huomaan kertovani että ”no viimeksi en ottanut mitään lääkkeitä mut vaan siks koska kaikki meni niin hyvin ja nyt voi mennä ihan eri tavalla ja nyt saatan ottaakin”. Vaikka sisimmissäni olen oikeasti tosi ylpeä siitä, että selvisin elämäni kivuliaimmasta kokemuksesta ilman lääkkeitä ja antauduin sellaisille kivunlievitysmuodoille, jotka tiesin omakseni: vedelle ja hengitykselle. Moni ei tavoittele lääkkeetöntä synnytystä ja monille se ei ole mahdollista toiveista huolimatta, mutta kai mä saan silti olla illoinen ja ylpeä, että mun kohdalla se onnistui?

Samalla tavalla maratonjuoksijat saavat olla ylpeitä, että ovat juosseet niin pitkän matkan, mutta ei kukaan oleta, että kaikkien pitäisi tai että he, jotka eivät ole juosseet, olisivat jotenkin ala-arvoisempia ihmisiä.

Vaikka mulla oli yksi ”unelmien synnytys” takana, en oleta, että seuraavakin tulee olemaan sellainen. Mun ei kuitenkaan tarvitse korostaa sitä mahdollisuutta ihan kokoajan tulevasta synnytyksestä puhuessa.

Synnytykseen, imetykseen ja lasten kasvattamiseen liittyy paljon yhteiskunnan luomia odotuksia ja paineita, joiden takia tällaiset ääneen lausutut ylpeydenaiheet voivat olla tulenarkoja. Mä luulen että ”kestämme” kuulla myös muiden onnistumisia eri tavalla riippuen siitä kuinka kateellisia olemme luonnostaan tai kuinka ”sisällä” olemme jossain vaikeassa tilanteessa. Eräs tuttuni, jonka lapsi herätti öisin puolen tunnin välein sanoi lopettavansa seuraamiseni, koska ei kestänyt nähdä ja lukea miten hyvin Ela nukkui. Ja ymmärrän häntä todella hyvin, vaikka en kokenutkaan tarvetta vähentää jatkossakaan kiitollisuuteni ilmaisemista vauvavuoden hyvistä yöunista.

Mietin kahta juuri synnyttänyttä ystävääni ja sitä, kuinka hyvin heidän imetys on lähtenyt käyntiin. Olen todella iloinen heidän puolesta mutta olisinko ollut jos olisimme kaikki synnyttäneet samaan aikaan ja olisin ollut ainoa ”epäonnistunut”? (Epäonnistunut omasta silloisesta näkökulmastani.)

Herkät tapaukset vaativat aina tilannesensitiivisyyttä. Naamaan hieromisen ja vilpittömän ylpeyden välillä voi kulkea hiuksenhieno raja.

Ystävälleni tehtiin vähän aikaa sitten suunniteltu sektio ja hän oli jälkeenpäin tosi ylpeä siitä, millaisen synnytystavan hän oli valinnut. Hän on palautunut todella hienosti ja hän kertoi miten mukava kokemus se kaikki oli. Ihan yhtä lailla suunnitellusta sektiosta voi olla ylpeä kuin mistä tahansa alatiesynnytyksestä enkä koe, että toisen ylpeys ja positiivinen kokemus olisi omasta erilaisesta kokemuksestani pois.

Siis sanon ääneen: mä olen tosi ylpeä mun lääkkeettömästä synnytyksestä, siitä, ettemme antaneet esikoille tuttia (lähinnä siitä syystä että voin konkreettisesti todistaa itselleni imetyksen suhteen, että kaikkea kokeiltiin) ja siitä, miten hyvin me liikuttiin Elan kanssa ympäri kyliä koko vauvavuoden. Samaan aikaan olen tosi iloinen heidän puolesta, jotka ovat pystyneet täysimettämään ja esimerkiksi heidän, jotka saivat jäädä vanhempainvapaan jälkeen vielä kokoaikaisesti hoitovapaalle (toisin kuin me taloudellisista syistä). Mä voin olla ylpeä ja kiitollinen omista onnistumisistani ja iloinen muiden onnistumisista, vaikka ne eivät omalle kohdalleni osunutkaan.

 

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Tällainen synnytys mulla oli

 

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kommentit (8)
  1. Yksi samaan sarjaan kuuluva asia, mutta paljon rankempi on lapsettomuus. Voiko omaa lastaan ja vauva-aikaansa hehkuttaa täysillä, jos samalla tietää jonkun läheisen kärsivän lapsettomuudesta? Miten iloita omasta onnestaan ja samalla tukea lapsetonta ystävää?

    1. Siis kyllä! Todella tärkeä aihe, josta voisin kirjoittaa ihan oman postauksen, kun lähipiirissä on lapsettomia. (Tämä vaatisi toki ensin keskustelua heidän kanssa ja luvan heiltä.) Olen itse yrittänyt parhaani ottaa heidän tilanteet huomioon omasta raskaudesta puhuessa mutta hitto voi vain kuvitella että mäkin oon vahingossa päästänyt vaikka mitä sammakoita suustani…

  2. Me ollaan puolison kanssa puhuttu tosi paljon, miksi joidenkin ihmisten kertomukset esimerkiksi hyvin nukkuvasta lapsesta ärsyttää ja toisten puolesta taas osaa olla iloinen. Oon tullut lopputulokseen, että syy on juurikin tilannesensitiivisyys! Ihmisen ymmärtäväisyys ja toisen rooliin asettuminen on iso tekijä ja oon itseasiassa käyttänyt sua ihanne-esimerkkinä kotona tästä puhuessani. 🤭😂 Sinusta huokuu kiitollisuus siitä, että joissain asioissa (vauvan uni) teillä on ollut onni matkassa ja tunnut tiedostavan sen, että asiat voisivat olla toisinkin. Tästä syystä mun on ainakin helppo iloita sun mukana Elan unenlahjoista, vaikka itse vedän silmäpussit polvissa. Sit taas valitettavasti on niitäkin vanhempia, joista sama tiedostavuus ei välity. Katkeruuden ja kateellisuuden tunteet syttyy helposti silloin, kun mukana on kasapäin oletuksia (kyllähän imetys kaikilla onnistuu / kyllähän kaikkien lapset tuossa vaiheessa nukkuu / kyllähän kaikki voi syödä mitä vaan) ja henkilö ei kykene yhtään asettumaan siihen toisen erilaiseen, kenties epäonnekkaampaan, asemaan.

    Samoin raskaaksi tulemisen kohdalla huomasin tän kaavan – oman lapsettomuuskokemuksen takia oli tosi vaikeaa seurata muiden nopeaa raskautumista,jos asiaa pidettiin jotenkin itsestäänselvyytenä ja hekoteltiin, miten _tehtiin_ lapsi niin että on hyvä syntymäpäivä. 😂 Asia ei ollut yhtään niin kipeä, jos sävy oli enemmänkin ”oltiin onnekkaita ja tärppäs heti” -tyylinen. 😊

    1. No hei vähänkö sä oot ihana. <3 Tosi kiva kuulla jos en oo antanut sellaista mielikuvaa ittestäni, että uskoisin kaikkien vauvojen nukkuvan hyvin tai että se ois jotenkin vanhemmista kiinni. Koska se ei todellakaan ole niin! Kokoajan sanon Ferhatille nytkin että nauti vielä kun voit, tästä seuraavasta vauvasta ei voi koskaan tietää. 😀

      En voi edes kuvitella miten tollaset ”tehtiin tosta noin vaan lapsi, olipas helppoa” -kommentit voivat satuttaa. Tää on tosi tärkeä näkökulma jossa meidän kaikkien on kyllä skarpattava…

      Sä ja L olette niin ihania etten ihan oikeasti kestä. <3 Toivottavasti tulee päivä kun tavataan ihan face to face!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *