Siirrätkö sinäkin levon tulevaisuuteen?

Familon

Kaupallinen yhteistyö: Familon

 

Yhden uuden vuoden lupauksen unohdin mainita niitä listaavassa postauksessa: en lykkää lepoa tulevaisuuteen. Tein sitä koko edellisvuoden mutta tänä vuonna lepo tulee ensin.

Ihminen, joka ei ehdi nukkua ja palautua riittävästi arkisin tuskin ehtii tekemään sitä kunnolla viikonloppunakaan. Ainakin itse sysään helposti sitten ”kaiken muun” vapaapäiviin, kun arkipäivät täyttyvät töistä, palavereista, treeneistä ja bloggaamisesta. Se ”kaikki muu” viikonloppuna on sitten perhe, ystävät, ulkoilu, ruoanlaitto, muut harrastukset ja siivoaminen ja kappas, yöunet jäävät taas minimiin.

Familon

Uni ja lepo on helppo priorisoida kun…

Siihen suhtautuu vakavasti. Kun uskot, että siinä missä mikä tahansa muu iso hyvinvointiin liittyvä tekijä kuten ravinto tai liikunta, se vaikuttaa kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja vaikuttaa onnellisuuteemme.

Varaat siihen erikseen aikaa. Pidän aina illan viimeisen tunnin vapaana vain olemiseen. Huomioin tämän myös jos minulla on iltasuunnitelmia. Haluan myöhään kotiintullessakin ensin rentoutua tunnin ennen nukkumaanmenemistä.

Kun luot itsellesi rutiineja ja unirytmin, josta pitää kiinni. Myös viikonloppuisin.

Kun luot itsellesi viihtyisän lepotilan. Meidän sänky on ”puettu” Familoniin alusta loppuun – Ultra-jättityynyihin nojaten on mukava lukea kirjaa ennen nukahtamista, pehmeät pellavalakanat tuntuvat yhtä yleelliseltä kuin samppanjalasi kaupungilla ja muhkea tuplapeite houkuttelee vihdoin sammuttamaan pöytälampun kun pääsee toisen kainaloon uinumaan.

Familon

Familon

Familon

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (10)
  1. Tärkeä, niin tärkeä aihe! Levon merkitystä ei voi liikaa korostaa. Lepoa saa tänä päivänä ihan opetella, kun tuppaa jäädä kaiken tekemisen alle. Lempeämpi suhtautuminen itseen kantaa hedelmää aina <3

    1. You said it girl! <3 🙂 Ihanaa päivää sinne!

  2. Niin totta! Kuulostaa niin hyvältä tää sun suuntasi. <3
    Mun unentarve on aina ollut tosi suuri ja olen väsyneenä niin sekava ja hajamielinen, että priorisoin riittävät yöunet tosi korkealle. Mä ainakin koen, että nukkuminen on mun hyvinvoinnin kannalta vielä paljon tärkeämpää kuin terveellinen syöminen tai liikkuminen - ja toisaalta nää onneksi kaikki myös tukee toisiaan. 🙂

    1. Tosi hyvä kun osaat laittaa levon etusijalle! Ja olet ihan oikeassa, ne tukee toisiaan ja pakka kaatuu ehkä helpoiten kumoon ilman riittävää lepoa. 🙂 Puspus! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *