Sosionomi (AMK) – hukkaan heitetty ammatti?

Mä valmistuin sosionomiksi Laurea-ammattikorkeakoulusta syksyllä 2016, mutta en ole sen jälkeen tehnyt mitään sellaista työtä, johon olisi vaadittu erityisesti sosiaalialan tutkintoa. Aloitin työt vakituisessa työpaikassa koulutuskoordinaattorina valmistumissyksyä edeltävänä kesänä, mutta samaa työtä olisi voinut tehdä esim. tradenomi.

Koulutuskoordinaattorin töitä tein vain 80% ja loput viikosta blogia, kunnes kuvio kääntyi töisinpäin joulukuussa 2017. Sittemmin olen toiminut bloggaajana, kirjailijana, sisällöntuottajana ja yrittäjänä omassa mediatoimistossa. Ei siis sosionomista voisi yhtään kauemmas päästä…

Koenko siis, että koulutukseni on ”valunut hukkaan”? Että olisin voinut sosionomitutkinnon sijaan suorittaa jonkun muun tutkinnon, opiskella itsenäisesti tai keskittyä vain blogiin, jolloin kanavani olisivat voineet kasvaa nopeammin ja suuremmiksi?

Joo ja ei. Koulutus ei ole mielestäni koskaan turhaa: lähdin opiskelemaan sitä, mikä silloin kiinnosti ja opin reilu kolmen vuoden aikana todella paljon. Opiskelin ihmisten auttamisesta itselleni ammatin, vieläpä sellaisen, jossa töitä riittäisi halutessani aina. En kadu opiskeluvalintaani, sillä uskon että valintani ovat johdattaneet minut sellaista polkua, jossa olen nyt, enkä haluaisi uran puolesta ollakaan tällä hetkellä missään muualla.

Mutta silti, välillä pohdin, että olisinko voinut valita eri tavalla. Mulla on aina ollut palo kirjoittamiseen. Jos en olisi antanut lukihäiriön, suomi toisena äidinkielenä tai ”media-alalle on vaikea päästä opiskelemaan” -puheiden vaikuttaa päätöksentekooni, olisinko lähtenyt opiskelemaan lapsuuteni toiveammattia eli journalismia? Vai pelkäsinkö välivuosia ja epäonnistumisia ja pelasin varman päälle?

Nykyinen Saranda tekisi juuri sitä mitä sydän sanoo, mutta silloinen minä oli varovaisempi eikä tietenkään tuntenut itseään näin hyvin. Olin silloin kaupan kassalla töissä ja varmaan mikä tahansa muu vaihtoehto tuntui silloin paremmalta, vaikka toki #Prismalife jatkui opintojenkin aikana. <3

Jälkeenpäin on turha jossitella, sillä en tosiaan tiedä, mikä vaihtoehto olisi toteutunut ja olisinko tässäkään, jos olisin jo silloin seurannut intuitiotani. Ehkä asiat olisivat menneet pahasti pieleen, ehkä esim. toistuvat pääsykoerepuuttamiset olisivatkin vieneet ilon bloggaamisestakin, jolloin olisin lopettanutkin koko lystin ennen aikojaan. Kuten sanoin, olen todella tyytyväinen polkuuni, vaikken päätynytkään opiskelemaan (ainakaan nykyistä) unelma-ammattiani.

Se, että teen tällä hetkellä kaikkea muuta kuin sosiaalialan töitä todistaa myös itselleni ja ehkä vähän muillekin sen, että virallinen tutkinto ei välttämättä ole ainoa keino päästä unelmatyöhön. Monia asioita voi opiskella ja opetella itse. Sinnikkyys voi olla paljon arvokkaampaa kuin opintopisteet tai lopputodistus.

Ja arvatkaa mitä? Viimeistään kymmenen vuoden päästä haluan tehdä taas ja ainoastaan sosionomitöitä. Ainakin näiden fiiliksien pohjalta. En näe itseäni ikuisesti media-alalla. Näen itseni kolmekymppisen toisella puoliskolla nimenomaan auttamistyössä, yksityishenkilönä poissa julkisista kanavista.

Ja toki aina silloin tällöin hulluttelen haaveilemalla politiikan urasta…

Onko siellä muita, jotka ovat opiskelleet yhtä mutta työskentelevät toista?

 

Hanskat saatu Papu, korvakorut Riemupuoti

 

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Miten minusta tuli ammattibloggaaja?

Poliittisen urani ensimmäinen päivä

 

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kommentit (24)
  1. Itse työskentelin kaupan alalla ja mulla oli taskussa vaan merkonomin paperit. Mietin oikeasti vuosia, mitä haluan tehdä seuraavaksi ja mitään en oikein keksinyt. Stressiä lisäsi se, että inhosin työtäni ja en halunnut tehdä alan töitä, mut muualta ei ole kokemusta. Lopulta tajusin et mulla ei oo mitään unelma-ammattia varmaan olemassakaan, enkä voi miettiä ammatinvalintaa sillä periaatteella, et mitä haluan tehdä loppuelämäni vaan kun täytyy miettiä, mitä haluan seuraavaksi tehdä ja mikä kiinnostaa edes jonkun verran. Missasin syksyn yhteishaun ja hain avoimen amk:n sosionomi polkuopiskelijaksi. Ala tuntuu hurjan mielenkiintoiselta, vaikka välillä mietin oonko liian herkkä alalle. Kun erään liiton edustaja tuli puhumaan luokalle ja mainitsi palkasta, tuli luokassa hiljaista. Itsekin tiesin, että palkka on suoraan sanottuna surkea, mut hurjalta tuntui kun moni lähihoitaja kommentoi, että tulevissa töissä palkka todennäköisesti laskee. Välillä mietin, että voisinpa suhtautua alan valintaan kuten kaverini (”haluan ainakin seuraavaksi hyväpalkkaisen ammatin, siks opiskelen insinööriksi”), mutta minkäs teet. Opinnot on alussa ja tuntuvat haastavilta, mutta mielenkiintoisilta. Tsemppiä sulle, rohkeasti kohti unelmia!

    1. Sulla on tosi ihana asenne! On tosi ihailtavaa että valitset ammatin kutsumuksen mukaan etkä palkan. Ihan vain senkin takia, että sisäinen motivaatio auttaa varmasti jaksamaan paljon paremmin työelämässä kuin ulkoinen (= raha).

      Mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri että sosionomit tienaa hirveän vähän… Esim. jos jäisin yksinhuoltajaksi sosionomina, mun palkka ei mitenkään riittäisi elättämättään mut ja lapseni Helsingissä. Tai ainakaan mihinkään ylimääräiseen kivaan ei olisi koskaan varaa eikä säästöön jäisi mitään.

      Ja hei, herkkyys voi olla sosiaalialalla työskentelevän ammattilaisen paras puoli! <3 Toivottavasti opinnit opettavat kuinka hyödyntää sitä oikein ja kääntää sitä alalla vahvuudeksi. 🙂

  2. Mielenkiintoinen aihe! Nykyinen työni ei liity oikeastaan mitenkään koulutukseeni, mutta tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen työhöni, enkä haluaisi vaihtaa sitä mihinkään paremmin koulutusta vastaavan hommaan. Itselläni ei ole koskaan ollut mitään unelma-ammattia tai muutenkaan tarkempia urasuunnitelmia. Opiskelut olen valinnut lähinnä mielenkiinnon mukaan (työllistymisen kannalta ei kovin kannattava ala). Olen myös ollut opintoja vastaavassa työssä, mutta loppujen lopuksi päädyin sairaslomalle, enkä kaipaa siihen maailmaan enää ollenkaan. Toisaalta tuskin olisin päätynyt tähän nykyiseen työhöni ilman näitä ”takapakkeja”, joten kaikesta huolimatta olen nykyiseen tilanteeseen erittäin tyytyväinen.

    1. Ihana sinä, kaikki tapahtuu siis syystä! (Vaikka oli syy sairastumiseen mikä tahansa, ei sitä toivoisi kellekään. <3) Ihailtavaa, että olet valinnut opinnot aina puhtaan mielenkiinnon mukaan! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *