Syksyssä parasta

Tyhjä ajatus

 

Puhdas omatunto olla vain.

Happirikas ilma sateen ja sen jälkeen kun olet ollut yli 13 tuntia yhtäjaksoisesti sisätiloissa.

 

Villinä juoksentelevat unelmat ja lentomatkojen hakusivujen ylikuluttaminen. Haaveena Pristina, Los Angeles ja Lontoo. Ja palkankorotus ja joululoma, samaan aikaan.

Meankolinen musiikki, ja kuinka sen kuunteleminen masentaa kaikkina muina vuodenaikoina paitsi syksyllä.

Ajattelin aika ajoin muistuttaa itselleni (ja ehkä kenties samalla myös teille) syksyn lukemattomista ihanista puolista. Tässä muutama, joka on ollut hyvin läsnä tänä iltana.

Ostin tuon taulun Ikeasta n. puoli vuotta sitten, kun muutin tänne. Suunnittelin, että vaihdan kuvat heti kun muistan joko omiin ottamiin tai edes omiin valitsemiin. Vähän aikaa sitten kuitenkin tajusin, että tuostahan ei voi edes vaihtaa kuvia. Ärsyynnyin jonkun verran, mutta nyt olenkin alkanut pitämään niistä. Kuvat näyttävät olevan otettu kauniista ja rauhallisesta paikasta, mikä voi symboloida kodinkin henkeä sillä mielestäni oman kodinkin pitää olla juuri sellainen - kaunis ja rauhoittava.

Hyvää yötä, rakkaat.

Kommentit

Syksyllä on mielestäni mahtavinta käydä lenkillä!

Saranda
Tyhjä ajatus

Jep! Ekaa kertaa lenkkeilen säännöllisesti syksyllä and im loving it.

Kommentoi