Takaisin alkujuurille: minkälainen bloggaaja olin seitsemän vuotta sitten?

Tyhjä ajatus

 

"Juuri listasin päiväkirjaani kaikka uusia elämärikkaita asioita, jotka on tuppahtanut maailmaani vasta tänä vuonna (such as tonnittain uusia tuttavuuksia / läheisiä / YSTÄVIÄ, uusia rakkausmahdollisuuksia, ehkä kaikkien aikojen parhaan kesän ja niin paljon hyvää fiilistä, ettei sitä voi edes vaa'alla punnita) Aikojen mittaan sitä kuitenkin ymmärtää ja oppii, että joka vuosi on parempi kuin edellinen, joten hartaasti toivon (ja kyllä myöskin uskon!) että ensi vuodesta tulee vähintään yhtä muistorikas ja lämmin kuin tästäkin." 2007.

Illan sympaattisin ja petollisin teko: kirjautua ensimmäistä kertaa vuosiin irc-galleriaan ja lukea omia päiväkirjariipustuksia vuodesta 2006 aina 2009.

Olin 13, kun rupesin avaamaan sieluani julkisesti maailmalle. Olen aina rakastanut kirjoittamista, ja julkiseen päiväkirjaan kirjoittaminen oli mulle tosi luonnollista. Monet kertoivat lukevansa sitä ja useat tuntemattomatkin tulivat kommentoimaan kirjoituksiani. Taisin lopettaa joskus siinä 15-vuotiaana, juuri ennen lukiota ja silloisen poikaystäväni kanssa seurustelemista. (Tai seuCCaamista, näin olin asian silloin ilmaissut...)

"On suorastaan inhottavaa mennä kotiin koulun jälkeen ilman ketään käsikynkässä, ja tällä kertaa seivästin kaikkien parhaimmat ystäväni Mirkan ja Sussun. Tyttöjen kanssa istuuduimme tokiolaisen suklaan (.. jota MUMMI oli Kiinasta tuonut.) ja menneiden aikojen ääreen kokoontumaan Paten pauhatessa angstin ripauksella taustalla (pate = patrick park, da-ah.). Kelasimme syvällisesti ja, no, ehkä hieman surulisestikin sitä, että kymmenen vuoden päästä ja siitä eteenpäin tällaisia momentteja enää tuskin tulee olemaan. Emme pääse läheskään näin usein laiskottelemaan kaikessa rauhassa, kaikessa täydellisyydessä avautuen juuri näille ihmisille. Elämä muuttuu, ja sitä mukaan me kaikki, ja ken tietää mitä se tulee tuomaan tullessaan niin vuoden päästä kuin huomennakin, mutta yksikään hetki ei toistu kahdesti. Se jätti jotenkin as if pohtimaan asiaa samalla kuin ahmin ylimääräisetkin kalorit jenkkakahvoihini." 2008.

Niin, Saranda - Tokiohan on Japanissa. Nauroin niin kovaan ääneen kun luin tuon pätkän, koska mikään ei ole muuttunut. Mirka ja Suzan on edelleen mun parhaat ystävät, suklaa maistuu vaikka se olisi tuotu mistä maailman kolkasta ja mun ehdoton lemppariartisti on edellleen ihastuttava Patrick Park. Kymmenen vuotta ei ole vielä kulunut, mutta näin tytöt viimeksi eilen. Tosin näin aikuisiässä istuimme siidereillä Coloradossa, ei lapsuudenkodissani.

Silti kaikki on erilaista.

"Loppuhuipennukset tiivistettynä:
* Nuvavaalit ensi kuussa, MARRASKUUSSA, apua joku jelppii minua, tokavika kuu sucks, mutta kaikista huolimatta olen numero 10 ja haluan ääniä, joten kymppiä äänestämään!
* Meikäläinen on lopullisesti antautunut kahviloiden lämpöön joten jos ikinä tarvitsette seuraa ja haluatte itekin turvautua söpöön kuppilaan ja kaakaoannokseen, niin mulle voi soittaa
* Tehkää mun kokeet ja mun läksyt :(
* Huuma 23.11 ja kaikki tulee! MUN MIELIKS ja joku kans tulee mun kaa mekko-ostoksille,
haluan kauniin mutta yksinkertaisen mekon sinne. muu ei kelpaa. Ja kengät
* PÄÄSIN EROON SORMIENNAKSUTTELUSTA"
2007.

Aav, nuorisovaltuustovaalit! Turhaa jännitin, koska loppujen lopuksi pääsin kahteen kauteen mukaan. Tuo oli just se ikä, jolloin vaihdoimme tyttöjen kanssa mäkkärin Robertsiin ja jännitettiin koulun kausittaisia diskoja, Huumaa. Mulla oli muuten silloin ihan hiton ruma ja yliampuva mekko tilaisuuteen, näin by the way. Ja en tiedä mitä oikein ajattelin silloin, mutta en ole vieläkään päässyt sormiennaksuttelusta eroon.

Olin oikeasti nolo. Tosi nolo. En todellakaan raaski kopioida tänne pahimmat jutut, ja luojan kiitos olen silloin 15-vuotiaana tajunnut jälkeenpäin muuttaa kaikki kirjoitukset salaisiksi. Mutta myös tarpeeksi fiksu olla poistamatta niitä. Nyt niitä lukiessa mulle oikeastaan iskee pieni kateuden ja ihailun sekalmelska, koska silloin uskalsin kirjoittaa (ja poseerata kuvissa!) niin avoimesti, like no ones business.

Aikuisiässä tuntuu, että sitä pelkää paljon enemmän muiden katseita, arvosteluja ja tuomioita. Vaikka todellisuudessa jokaisen pitäisi tehdä rakastamia asioitaan täysin omalla tyylillään, ilman että muiden mielipiteillä olisi mitään väliä. Oli se sitten bloggaaminen, jonglööraus tai postimerkkien keräily. Mitä väliä. Ja vaikka kadunkin nyt joitain silloisia pieniä sanavalintojani, katuisin enemmän jos en olisi kirjoittanut silloin sydämeni kyllyydestä ja luonut vahvan pohjan harrastukselle, jota teen vielä tänä päivänä suurella hartaudella.

Kuvat tietysti asianmukaisesti samoja vuosikertoja.

Saranda

Kommentit

jonnajonnajonnaaaaaa (Ei varmistettu)

Söpö sinä :D mutta mikä ihme toi viimeinen merkintä on olevinaan? Oot taantunut vuodesta 2007, säälittävää..

Saranda
Tyhjä ajatus

No älä! Nolo, mutta määrätietoinen. Pusuja sinne, apina. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Itellään tulee ihan samanlainen olo kun lukee vanhoja facebookpäivityksiä. :D Toisaalta samanlainen olo tulee varmaan taas viiden vuoden päästä kun lukee nykyisiä. Koskaan ei voi voittaa.

Saranda
Tyhjä ajatus

Buahaha hyvin sanottu :D

Kommentoi