Tämän vuoden matkat – onko niitä?

DSC_6922 – kopio.JPG

Useampi pohtii alkuvuonna blogissaan siitä millainen matkusteluvuosi on edessä. Näin tein itsekin viime vuonna, tosin silloinkin jo hieman ympäristökriittisesti. Olen iloinen että vuosi myöhemmin kantani lentämiseen ja sen ympäristövaikutuksiin ei ole löystynyt.

Näillä näkymin en aio lentää tänä vuonna kertaakaan. Haluaisin sanoa että se johtuu vain ekologisista syistä mutta se ei pitäisi paikkaansa: viimeisillä raskausviikoilla on turvallista pysyä kotona, ja ajatustasolla lentäminen pienen vauvan kanssa ei juurikaan houkuttele. Uskon että ilman lasta olisimme tehneet tässä kuussa ainakin sen häämatkan.

DSC_7032.JPG

DSC_6944.JPG

Mutta jos matkustaminen vauvan kanssa tuntuukin helpolta, aiomme suosia lähimatkailua mahdollisimman paljon. Viime kesänä teinkin muutamaosaisen Kotimaan matkailu -postaussarjan, jota olisi tarkoitus jatkaa myös tänä vuonna. Olemme harkinneet myös road trippiä Lappiin tai Norjaan, mutta sen toteutus riippuu siitä, miten vauvamme viihtyy autossa.

Ja jos tänä vuonna lennämme, se on varmasti joko Kosovoon tai Turkkiin. Meidän lapsellahan on Suomen lisäksi kaksi muutakin kotimaata, ja haluamme pitää ne juuret vahvoina niin kauan kuin voimme itse siihen vaikuttaa. Vaikka alle yksivuotias ei paljon matkustelusta ymmärrä – ja vielä vähemmän muistaa – meillä kummallakin on läheisiä sukulaisia Kosovossa ja Turkissa, jotka haluaisivat tutustua pieneen tulokkaaseen. Mitä todennäköisemmin nämäkin matkat jäävät kuitenkin vasta ensi vuosille.

 

 

Mitä matkoja teillä on suunnitelmissa vuonna 2019?

 

 

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Tämän vuoden matkat & niiden vaikutus ympäristöön

Onneksi emme lähde häämatkalle

 

 

Kuvat Kotimaan matkailu -postaussarjastani

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit (9)
  1. Your outfit comes with a cake that is so wonderful, the cake is sweet and so are the people happy wheels

  2. Me lennettiin viime kesänä 3kk vauvan kanssa Kosovoon tapaamaan miehen sukulaisia ja matka sylivauvan kanssa meni super hyvin!
    Ollaan ajateltu samanlaista reissua tälle kesälle mutta silloin vähän yli vuoden ikäisen touhukkaan taaperon kanssa jännittää jo kovasti!
    Tarkoitus olisi lähteä myös mökkeilemään ja nauttimaan kauniista Suomen kesästä ️

    1. Heii vähänkö kiva kuulla! 🙂 Meidän vauva on kesällä just 3-5 kuinen joten tää antoi vähän toivoa.

      Mä olin lokakuussa mun siskoni ja hänen (silloin) 1v ja 3kk kanssa Kosovossa ja kaikki meni tosi hyvin. 🙂 Vaikken ollutkaan siskonpoikani ”päähuoltaja” eikä hän todellakaan ole rauhallisimmasta päästä. 😀 Turvaistuimista saa takseissa vaan haaveilla mutta muuten Kosovo on niin lapsiystävällinen maa että uskon teidän pärjäävän ihan mainiosti jos päätätte lähteä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *