Tee juuri sitä mitä huvittaa -päivä

Tyhjä ajatus

Tänään oli sellainen päivä. Heräsin ensimmäisen kerran neljän aikaan aamulla, kuten olen tehnyt koko raskauden aikana joka yö. En tiedä miksi juuri silloin, sillä vessassaakan ei tarvitse käydä. Muutaman minuutin hereilläolon jälkeen tunsin tosi oudon "muljahduksen" vatsan alaosasta. Ajattelin että olen tullut hulluksi ja että vain kuvittelin sen, kunnes hetken kuluttua sama tunne toistui vasemmalla puolella vatsaa. Pakko olla vauvan liikkeitä, en ole koskaan tuntenut vastaavaa. <3

Kun kuudelta soi herätyskello, päätin että torkutan vielä tunnin. Aamupahoinvoinnin ja aamiaisen jälkeen lähdin juoksemaan. Rannalla pydähdyin istumaan, ja mietin kuinka tähän aikaan vuodesta arvostaa kesää niin paljon enemmän. Koska se on loppumassa ja se ei ole täällä aina. Muistin että asioita arvostaa paljon enemmän silloin kun niitä on vähemmän ja onnellisuus perustuu vain arvostamiseen.

Juoksumatkalla kotiin ajattelin miten tulen kääntämään näitä omia "viisauksia" lapselleni albaniaksi kun hän syntyy ja ymmärtää ehkä jo jotain.

Ennen lounasta hain Rootsista raakakakkua ja vein sen syntymäpäiviä viettävälle ystävälleni töihin. Lounasta söin toisen ystäväni kanssa keskustassa, ikisuosikkiani pomodoropastaa Vapianosta. Se on sellainen annos jota haaveilen saavani taas heti kun olen syönyt sen.

Kotimatkalla piipahdin kirjastossa. Tajusin että olen koko kesän lukenut vain lähdekirjallisuutta kirjaani varten. Nyt teki mieli heittää aivot narikkaan, ja lainasin paljon kehutun Vegetaristin (Kang Han).

Kotona olin avaamassa tietokoneen mutta sainkin migreenin näköhäiriöitä. En kärsi päänsärystä mutta "aura" tulee kerran, pari kuukaudessa, nyt raskaana useammin. Läppäri meni kiinni ja nukuin kahden tunnin päiväunet.

Heräsin puoli tuntia ennen mieheni töistä tuloa, kasasin nopeasti tämän postauksen kuvat ja aloin tekemään ruokaa, riisiä ja pakastekasvispullia pinaatilla ja tomaattipyreellä. Niin simppeliä. Laiskottelu sai nyt riittää; kirjoitin pari postausta talteen ja vastasin kiirellisimpiin meileihin. Kävimme mieheni kanssa ottamassa myös kahdet yhteistyökuvat ilta-auringossa, niistä tuli tosi kivoja.

Huomenna enemmän töitä ja vähemmän unta - mutta vitsi tämä oli kiva päivä.

 

 

Mekko: Pietamo (saatu)

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentoi