Toivepostaus: ahdistus ja sen hallinta

DSC_2181.JPG

Sain tämäaamuna postaustoiveen, johon päätin samantien tarttua. Olen itseasiassa halunnut kirjoittaa ahdistuksesta taas pitkästä aikaa, mutta jokin on estänyt. Hyvinä päivinä en edes muista miltä ahdistus tuntuu eikä siitä kirjoittaminen tule mieleenkään ja huonoina päivinä ahdistus on niin vahva, ettei kirjoittaminen ole edes mahdollista.

DSC_2169.JPG

Viime joulukuussa julkaisin postauksen, jossa kerroin mitä teen kun ahdistaa. Mainitsin silloin mm. pysähtymisen ja hengittämisen, puhumisen ja kirjoittamisen, kuuman suihkun ja saunan sekä lenkkeilyn. Kaikki käytännössä hyviä vinkkejä jotka toimivat usein, mutta se että saa tehtyä noita asioita ahdistuneena tuntuu aina todella raskaalta askeleelta.

DSC_2190.JPG

Silloisessa postauksessa mainitsin myös sen, etten tee sille asialle, joka ahdistaa, yhtään mitään. ”Mua yleensä ahdistaa tekemättömät tai huonosti tehdyt asiat, ja kun ryhdyn ahdistuneena tekemään jotain, siitä ei seuraa mitään hyvää. Voin entistä huonommin, ylisuoritan niin että alankin tekemään paljon enemmän kuin mitä piti ja jäljestä ei tule koskaan kaunista. Yritän muistaa että tässä mielentilassa se tuntuu maailmaa suuremmalta asialta ja keskityn hengittämään ja tekemään jotain muuta mielekästä. Vasta kun kohtaus on ohi, arvioin asian uudelleen ja ryhdyn tekemään sen mikäli on tarve ja paljon paremmalla mielellä.”

Tämä on toimivin ahdistuksen hallintakeinoni. Se on kuitenkin vaatinut sitä että on täytynyt hyväksyä ahdistuksen ja sietää sitä niin kauan kuin se kestää. On ollut tosi vaikeaa myöntää itselleen että okei, nyt on huono päivä ja kaikista suunnitelmista ja odotuksista huolimatta, mä voin mennä tänään sieltä mistä aita on matalin

DSC_2179.JPG

Usein mietin että mitä kaikkea voisinkaan saavuttaa elämässä jos en ahdistuisi näin helposti. Joskus olen kateellinen heille, joille ahdistunut mieli ei tule unelmien tai kovan työn tielle. Mutta uskon että kellään ei ole kaikkea ja jokaisella on jotakin arvokasta – mulla on silloin tällöin, nykyään onneksi vähemmän, ahdistavia päiviä ja ajatuksia, mutta vastapainoksi esimerkiksi fyysinen terveys, mitä ihanin lähipiiri ja tuhansien lukijoiden blogi, joka ei horju vaikken ahdistuneena voisikaan kirjoittaa joskus päiviin tai viikkoihin.

DSC_2168.JPG

Koska en ole alan ammattilainen enkä ole edes parantunut ahdistuksestani, mun on hankala neuvoa muita ahdistuksen hallinnassa. Mutta itseäni on auttanut nimenomaan se että olen hyväksynyt ahdistuksen ja antanut sen tulla ja mennä. Ja uskon että jos jotakin haluaa hallita, se täytyy ensin hyväksyä.

DSC_2182.JPG

Kuulisin mielelläni teidänkin ajatuksia ja kokemuksia ahdistuksesta. Alla jotakin muita aihetta liippaavia postauksia:

 

Näin pääsin yli masennuksesta

Sitä oikeaa elämää: on vain ahdistus

Mitä olen oppinut ahdistuksesta?

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (20)
  1. Mahtavaa, että kirjoitat ahdistuksesta. Uskon, että monet saavat oikeasti lohtua siitä että puhut näistä asioista niin luontevasti ja hyväksyvästi. Itsekin ahdistukseen taipuvaisena on helpottavaa kuulla kuinka muutkin painivat saman asian kanssa.

    1. Kiitos paljon palautteesta! Toivon kovasti asian olevan näin, välillä näiden asioiden julkisesti puiminen jännittää niiiin paljon ettei auta muu kuin turvautua tuohon toiveeseen. 🙂

  2. Kiitos Saranda kun kirjoitat tästä niin avoimesti. Mulle tuli todella helpottunut olo kun luin tämän. Mulla on samanlaisia kokemuksia. Ahdistusta on huonoina hetkinä vaikea päihittää ja sitä tunnetta on todella hakalaa sietää. Hyväksyminen ja lempeys itseään kohtaan on auttanut minuakin jonkin verran. Välillä tulee sellainen olo, ettei muilla ole tällaisia tuntemuksia, koska näistä ei puhuta avoimesti, enkä itsekään uskalla. Kiitos että sä uskallat.

    1. Kiitos sulle avoimesta kommenttista. Juurihan sä uskalsit. <3 Ja oon ehdottomasti samaa mieltä: ahdistus on paljon yleisempää ja vakavampaa kuin mitä annetaan ymmärtää. Koen velvollisuudeksi kantaa kortteni kekoon ja avautua siitä, en halua huijata lukijoitani että olen aina onnellinen ja hyvinvoiva. Toivotan sulle mahdollisimman ahdistusvapaata kevättä. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *