Välität ympäristöstä = et välitä ihmisistä?

Kun nuorempana kuulin, että Angelina Jolie lahjoitti neljä miljoonaa euroa hyväntekeväisyystyöhön elefanttien puolesta, purskahdin nauruun. Eleffanttien, ihanko oikeesti?! Ihmiset näkevät maailmassa nälkää, neljällä miljoonassa olisi voitu pelastaa kokonaisia kyliä Afrikassa.

Nyt myöhemmin en ainoastaan vähättele ympäristön ja eläinten puolesta tehtävää työtä vaan tiedostan ympäristön suoran vaikutuksen ihmisten hyvinvointiin. Tällaisina aikoina, lukuisten humanitaaristen kriisien keskellä, on helppo sokaistua vallitseville ympäristöongelmille ja tukea tahtottamattakin ympäristölle haitallista toimintaa. Todellisuudessa kuitenkin kun luonto voi paremmin, mekin voimme paremmin.

DSC_0134 (2).JPG

Kuvat ovat vuodelta 2013 eläintarhasta Australiasta. Nykyään minua ei saisi eläintarhaan kirveelläkään.

 

Tiesitkö esimerkiksi, että…

Jatkuva kalansyönti voi tukea isojen yritysten riistokalastusta ja riistokalastus puolestaan aiheuttaa lukuisia ongelmia pienemmille kalastajaheimoille, joiden tärkein ja usein ainoa elinkeino on nimenomaan kalastus?

Kasvihuonepäästöt (esim. bensa, roskaaminen, karjankasvatus) kiihdyttävät ilmastonmuutosta, ilmastonmuutos nostaa keskilämpötilaa ja lämpimämpi ilmasto sulattaa jäätiköitä? Jäätiköiden sulaminen ei ole ainoastaan alueella asuville eläimille vaarallista mutta myös monille matalassa sijaitseville kaupungeille ja kylille, jossa merenpinta nousee liian korkealle ja tuhoaa kaupunkeja

Öljyn jatkuva kulutus ja tarve saa aikaan sen, että Lähi-Idän öljymaihin on luotava diplomaattisuhteita, jotka eivät anna sijaa puuttua paikallisiin ihmisoikeusrikkomuksiin?

Lihansyönti ja maitotuotteiden käyttäminen lisää sademetsien raivaamista sillä maata tarvitaan kokoajan lisää karjankasvatuksessa? Ei sademetsiä = ei happea ihmisille

Lämpötilan nousu aiheuttaa kuivuutta ja kuivuus vaikuttaa ravinnontuotantoon negatiivisesti ja lisää väistämättä nälänhätää etenkin niissä paikoissa, jossa ongelmat ovat jo valmiiksi pahoja?

 

Ja jos maailman tapahtumat tuntuvat liian kaukasilta tai vaikealta käsittää, ympäristön pahoinvointi näkyy myös Suomessa. Itämeri on saasteinen, lumettomat talvet lisäävät kaamosmasennusta ja ilmakehän otsonikerroksen oheneminen voimistaa auringon UV-säteilyä ja aiheuttaa yhä enemmän ihosyöpää, myös täällä pohjolassa. Pidemmän päälle Suomeenkin tulee muuttamaan satojatuhansia ilmastopakolaisia, jotka joutuvat jättämään oman kotinsa ihmisten aiheuttamien ympäristökatastrofin seurauksena.

DSC_0121 (2).JPG

Vielä elefentteihin liittyen, haluan jakaa WWF:n tekstinpätkän aiheesta:

”Afrikannorsu on maailman suurin maalla vaeltava eläin. Se juo päivittäin kymmeniä litroja vettä eikä selviä ilman kahta vuorokautta pidempään. Kansainvälisen ilmastopaneelin mukaan ilmastonmuutoksen seurauksena kuivuus lisääntyy Afrikassa, mikä voi vähentää makean veden määrää. Norsuille vesivarojen hupeneminen on kohtalokasta.”

 

Aiheesta lisää:

Miksi olen vegaani?

Nahkavaatteiden eettisyys

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (7)
  1. Rosahavumaki
    12.6.2017, 18:41

    Voi vitsi miten ihanaa lukea, että oot vegaani. Mä oon jo pitkään ollut kasvissyöjä ja tykkään aina mahdollisuuksien mukaan valita vegaanisen vaihtoehdon! Oon ite kanssa pohtinu paljon sitä, miten esimerkiks thaimaassa elefantteja kohdellaan pelkästään turistien tuoman rahan takia.. Eläinoikeuksien puolesta <3

    1. Kiitos kommenttista. 🙂 Kiva kuulla että että siellä on toinen kasvissyöjä! Ja olet ihan oikeassa – niin monet eläimet ympäri maailmaa kärsivät ihmisten ravinnon lisäksi ihmisten vihteellisen ”tarpeiden” vuoksi. Turismissa hyödynnetyt norsut, kamelit, hevoset, delffiinit… se on niin kovin surullista…

  2. Just näin. Empatia ei ole mikään saldo, jota voi käyttää vain rajallisesti. Ja ihmisten itekkyys näkyy nimenomaan siinä kun ajatellaan että ollaan itse luonnon ja eläinten yläpuolella ja että hyväntekeväisyystyötä tulisi tehdä vain meille.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *