Vartalo synnytyksen jälkeen

Kirjoitin toukokuun loppupuolella palautumisesta synnytyksen jälkeen yleisen hyvinvoinnin ja henkisen jaksamisen puolesta. Sen jälkeen olen saanut muutaman kerran toiveen kertoa myös fyysisestä palautumisesta.

Olen kaveripiirissäni ensimmäinen lapsen saanut ja ollut sitä kautta varsinainen koekaniini. Huolimatta siitä, että jokainen raskaus, synnytys ja synnytyksestä palautuminen on ainutlaatuista, monet ystäväni ovat kysyneet kokemuksiani aiheista ja sitä kautta jakaneet omia pelkojaan. Erityisesti pelkoja synnytyksestä ja siitä, kuinka synnytys ja raskaus ylipäätään tulee mahdollisesti muokkaamaan kroppaa.

Ymmärrän utelaisuuden täysin, vaikken itse hermoillut näitä asioita etukäteen ollenkaan. En tiedä miksi, mäkin todellakin osaan stressata vaikka mistä, paljon pienimmistäkin murheista, mutta jostain syystä raskaus ja oma vartalo eivät lukeutuneet niihin asioihin. Tai ehkä koska kyseessä oli ensimmäinen raskauteni ja mä sisäistin sen, että raskauksia, synnytyksiä kuin palautumisiakin on yhtä paljon kuin odottajia, tuntui turhalta stressata jotain, mitä ei osannut odottaa.

Mitä mun synnytyksen jälkeiselle vartalolle kuuluu? No ihan hyvää. Suoraan sanottuna kuin mikään ei olisi muuttunut. Raskausmahani oli kohtalaisen pieni, sillä Ela mahtui hyvin leveiden lantioiteni väliin. En todellakaan ollut timmissä kunnossa ennen raskauttakaan, joten en odottanut raskauden jälkeenkään mitään näkyviä vatsalihaksia. Kaikki muodot ovat saman kokoisia kuin ennen raskauttakin, selluliittia, pehmeyttä ja kiinteyttä löytyy samasta kohdasta kuin ennenkin.

Tämä postaus olisi paljon mielenkiintoisempi jos olisin joko a) päässyt treenaamaan itseni heti synnytyksen jälkeen supertikkiin kuntoon tai b) lähtöpainoni ei olisi näkynyt vaa’assa jo muutama viikko synnytyksen jälkeen vaan ”töitä” olisi edelleen tehtävissä. Mutta tämä onkin tosi tylsä palautumistarina, joka kuitenkin on varmasti samaistuttava monelle synnyttäneelle. Hyvin usein vartalo ei juuri muutu synnytyksen jälkeen, vaikka some olisikin täynnä kuvia joko niitä pyykkilautavatsaisia äitejä tai vaihtoehtoisesti raskauskiloista eroon pyrkiviä äitejä. Some on muutenkin täynnä ääripäitä ja tuntuu välillä, että täällä ei ole edes tilaa ns. normaaleille tarinoille.

Kuukautisetkin palasivat aika tarkalleen kolme kuukautta synnytyksen jälkeen ja samanlaiset (sietämättömät) kivut niiden mukana. Olen kuullut kuukautiskipujen katoamisesta synnytyksen jälkeen ja näin toivoin itsellenikin käyvän, mutta tuuurha toivo oli…

Ps. Alusvaatteet ovat verkkokauppa Lykosta (Frank Dandyn bambusta tehty) ja alennuskoodilla SARANDA20 saat -20% kaikista normaalihintaisista tuotteista 15.7. asti.

Kommentit (9)
  1. Mulla kuukautiset on vaan pahentuneet. Etenkin kivut. Esikoisen jälkeen ne taisi olla suht entisellään, mutta kuopuksen jälkeen ne paheni ja neuvolantäti totesi sen olevan täysin normaalia synnytysten jälkeen!

    1. Hei tosi mielenkiintoista! Tarkoittikohan terkkari, että on normaalia synnytyksen jälkeen muutaman kuukauden vai loppuelämän? Odotan kauhulla seuraavia… 😀

  2. Mulla esikoisen jälkeen kaikki palautui todella nopeasti ennalleen ja parissa kuukaudessa paino oli pudonnut muutamia kiloja alle ennen raskautta olleen painon. Ainoat tuntuvat muutokset oli puolinumeroa kasvanut kengän koko ja imetyksen myötä kasvaneet rinnat.
    Kuopuksen sain 9 vuotta myöhemmin ja sekä palautuminen että raskaus oli ihan erilaiset, mutta jo iänkin vuoksi niitä ei voi oikein verrata.

    1. Joo hei toi on kuulemma yleistä, että kengänkoko kasvaa pysyvästi! Ja toki rinnat muuttuu imetyksen myötä aika paljon, itelläni kun imetys kesti vaan 3kk, en voinut ottaa siihen kantaa. 🙂

      Mä mietin et iän lisäksi vaikuttaakohan toisen lapsen kohdalla myös se, että sitten on kaksi lasta ja vielä vähemmän aikaa liikkua tai miettiä syömisiä… 😀 En tiedä, näenpähän (toivottavasti <3) joskus!

      1. Mä olin aika järkyttynyt, kun jouduin luopumaan monista suosikkikengistäni. Onneksi toisen lapsen myötä jalat ei enää kasvaneet!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *