Vegaanin viikon ruokapäiväkirja

DSC_0287.JPG

Hei ihanat! Pidin viime viikolla ensimmäistä kertaa koskaan ruokapäiväkirjaa. Ruoan tarkkailu ei ole todellakaan mun juttu. Koska kasvisruoka-aiheiset postaukset ovat kuitenkin olleet suosittuja ja monet ovat uteliaita sen suhteen, mitä vegaanin ruokavalioon mahtuu, pidin kirjaa syömisestäni viikon verran. Ja nyt julkaisen päiväkirjan tänne.

Jokainen ihminen on yksilö enkä missään nimessä suosittele ketään suoraan matkimaan minun syömisiäni. Julkaisen tämän tänne lähinnä siksi, että tästä voi saada inspiraatiota omaan keittiöön ja myös siksi, että sekasyöjät voisivat hieman hahmottaa, mitä vegaanin lautaselta voi löytää. Merkitsin päiviin myös urheilusuoritukset, sillä ne vaikuttavat omaan syömiseeni merkittävästi.

Tässä vaiheessa totean myös, että annokseni ovat yleensä aika suuria… Tavallisen ruoan lisäksi otan joka aamu myös muutaman spirulina-tabletin sekä c-, d- ja b12-vitamiinitabletin.

En muuten tajunnut ottaa yhdestäkään annoksesta kuvaa. Kuvituksena siis vanha mustapapubrowniekuva, jonka reseptin löydät täältä.

 

MAANANTAI
Lautasellinen granolaa kauramaidolla
Desi mustaa kahvia
Falafelpyöryköitä uunissa paistetuilla vihanneksilla (kukkakaalia, munakoisoa ja paprikaa) hummuksella ja tuoreella salaatilla
Vihersmoothie (lehtikaalia, omenaa, kurkkua, pinaattia, limeä)
Viinilehtikääryleitä ja vihanneksia (kurkkua, pinaattia, parsakaalia ja paprikaa)

 

TIISTAI
Lautasellinen granolaa kauramaidolla

1h CrossFit

Kaksi näkkileipää kauralevitteellä ja banaani
Kiinalaisessa buffetissa mm. paistettuja vihanneksia ja tofua, kevätkääryleitä ja vegaanista sushia
Kaurasuklaajäätelöä
Cafe Picnicin avokadopatonki
Kotitekoista kasvispitsaa (herkkusieniä, sipulia, oliivia, jalopenoa)

 

KESKIVIIKKO
Lautasellinen granolaa kauramaidolla
Desi mustaa kahvia
Kolme näkkileipää kauralevitteellä ja banaani
Viinilehtikääryleitä ja vihanneksia (kurkkua, pinaattia, parsakaalia ja paprikaa)

1h CrossFit

Riisiä ja paisettuja sieniä ja vihanneksia teriyakikastikkeessa

 

TORSTAI
Lautasellinen granolaa kauramaidolla
Desi mustaa kahvia
Kaksi näkkileipää kauralevitteellä ja kourallinen kikherneistä tehtyjä sipsejä
Riisiä ja tofua inkiväärikastikkeessa
Kaurasuklaajätelöä
Kahvi mustana ja raakakakkupala
Skumppalasi, muutama kaurasipsi ja liivatettomia vaahtokarkkia
Avokadoleipä puolikuivatulla tomaatilla, rucolalla ja oliiviöljyllä
Tuoreita marjoja

 

PERJANTAI
Omena

1h CrossFit

Desi mustaa kahvia
Nyhtökauraburgeri, kaalisalaattia ja muutama ranskalainen peruna
Vihersmoothie (Rootsilta, en muista tarkkaa sisältöä)
Skumppalasi, desi mustaa kahvia ja raakakakkupala
Avokado- ja vihannesleipä (Roobertissa, en tässäkään muista tarkkaa sisältöä)
Kolme tortillaa härkiksellä, guacamolella, kasvisjuustolla ja sekalaisilla vihanneksilla

 

LAUANTAI
Lautasellinen puuroa marjoilla

6km juoksulenkki

Riisiä ja mustapapupihvejä hummuksella
Desi kahvia
Omena
Riisiä ja paistettuja sieniä ja vihanneksia teriyakikastikkeessa

 

SUNNUNTAI
Lautasellinen puuroa marjoilla

30min uinti

Desi mustaa kahvia
Hesburgerin nyhtöhärkähampurilainen vegaanimajoneesilla, pienet ranskalaiset ja kokis
Mehujää
Pitsaa kotiintilattuna (herkkusieniä, sipulia, oliivia, jalopenoa)

 

Omia huomioita: aamiaisgranola on kaupan, pitäisi oppia tekemään itse luonnonmukaisempaa ja vähemmän sokerista. Myös monet muut valmisruoat voisi korvata itsetekemillä (esim. hummus ja muut levitteet). Herkuttelu lähti tällä viikolla ihan lapasesta – oli pari bloggaajatapahtumaa sekä työkaverin läksiäiset mikä ehkä vaikutti vähän asiaan… Kamala tekosyy, tällä viikolla yritetään skarpata. (Ja tänä sunnuntaina ei myöskään syödä kaksi roskaruoka-ateriaa päivässä kuten viime sunnuntaina.)

Muuten olen ihan tyytyväinen syömiseeni. Saan mielestäni ihan terpeeksi proteiinia, yleisolo on energinen ja harvoin koen vegaanisen ruokavalioni rajoittavaksi keittiössä tai ulkona syödessäni. Osasyy on kuitenkin se, että etten ole allerginen millekään enkä juurikan tietoisesti välttele mitään muita ruoka-aineita kuin eläinperäisiä. Suosittelen kuitenkin kaikkia kokeilemaan kasvisruokaviikkoa ja toteamaan itse, että se on todellakin luultua helpompaa.

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit (17)
  1. Täältä löytyy yksi koukuttavan hyvä granola. Jos haluat täysin vegaanisena voit korvata hunajan esimerkiksi agavesiirapilla.

    Ja granolahan on hieman keksimäisempi/jälkiruokamaisempi. Granolassa on yleensä isoja sattumia eli hiutaleet ovat jauhojen ja nesteen avulla kiinni toisissaan kun taas mysli on yleensä hienojakoisempaa, (kaura) viljahiutaleita, sokeria ja sattumia eli kuivattuja hedelmiä, marjoja tai vaikka pähkinöitä. Granolassa nämä makeat sattumat tai pähkinät eivät ole niin välttämättömiä. Yleensä kotitekoinen granola sisältää myös vähemmän valkoista sokeria ja makeutuksena toimii esim. hunaja. Mutta siis samapa se sanooko mysli vai granola, ero on niin pieni. Mutta kyllähän se granola kuulostaa kauniimmalta kuin mysli. Mielipiteensä kullakin, onhan se myslikin ihan kaunis sana. Anteeksi vastasin näköjään toisen kommenttiin. Pohdin vaan joskus itsekin tuota granola mysli kysymystä. Ja nyt ehkä vihdoin olen päässyt tästä selvyyteen. Vaikka se ei loppujen lopuksi muuta maailmaani mitenkään 🙂

    1. Mä aina kutsun granolaa mysliksi, koska mun puoliso (ilman mitään selkeitä perusteita) inhoaa sanaa granola 😀 Esikoinen puolestaan on päätynyt kutsumaan sitä muromysliksi, mikä on kyllä aika kuvaava nimi.

  2. Mitä eroa on granolalla ja myslillä?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *