Vegeä: Liikkujan kasvisruokaa

Hyvin nopeasti toinen kirjavinkki – tällä kertaa ruokapuolelta. Linda Kovasen Vegeä – liikkujan kasvisruokaa on vakiinnuttanut paikkansa meidän minikeittiössämme. Kyseessä on varsin reseptirikas teos, joka hyödyntää budjettiystävällisiä raaka-aineita ja on myös visuaalisesti kiva.

Parasta tässä opuksessa on se, että kansien sisällä on reseptien lisäksi myös kattavasti tietoa aktiivisen liikkujan kasvisruokavalion erityispiirteistä. Miten lihaksia voi kasvattaa kasvisruoalla? Miten varmistaa kaikkien ravintoaineiden saanti? Mitkä ovat hyvät hiilihydraatin ja proteiini lähteet?

Kirja sopii siis kaikille kasvissyöjille (sekasyöjillekin!), myös vegaaneille. Kiitos vain itse Lindalle kirjan vinkkaamisesta täällä blogissa. ♥ Omasi voit tilata täältä.

DSC_0289-001.JPG

Kasvissyönti/vegaaniruokavalio ei ole mielestäni millään lailla ristiriidassa urheilemisen kanssa tai aktiivisen liikkumisen tiellä – aivan kuten se kirjassakin tulee ilmi. Se voi vain vaatia hieman enemmän suunnitelmallisuutta kuin sekasyöminen. Olen aikaisemmin kirjoittanut mm. CrossFitin harrastamisen ja kasvissyönnin yhdistämisestä, mikäli aihe kiinnostaa teitä enemmänkin. Oikeasti voisin kirjoittaa kasvisruokavaliosta yötä päivää, mutta yritän hillitä itseäni muistamalla että tämä ei ole ruokablogi, ja aihe voi tuntua väkisinkin vähän saarnaamiselta…

IMG_20170104_195106_791.jpg

Maailmassa (ja tässä kirjassa) on niin monta herkullista kasvisruokareseptiä, että suosittelen kuitenkin kaikkia korvaamaan edes pari liha-ateriaa viikossa kasvisaterioilla. Ympäristö, eläimet, oma hyvinvointi ja jopa kukkaro kiittävät.

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

Kommentit (6)
  1. Mää sain joululahjaksi Vege! nimisen keittokirjan ja se on kanssa ollut tosi inspiroiva 🙂 Tuntuu, että jumituin pitkäksi aikaa tekemään aina samoja ruokia, mutta nyt uusin maustevarastoa reippaasti ja olen syventynyt erityisesti intialaistyyppiseen ruokaan. Välillä 3/4 reseptin aineksista on pelkkiä erilaisia mausteita, ei tosiaankaan voi puhua mauttomasta tai tylsästä kasvisruoasta 😀 Eilen tein mausteista couscousia, raitaa ja falafeleja, oli taivaallista! Laittelen reseptejä kunhan herättelen blogin talviunilta 🙂

    1. Oi nam, kuulostaa niin taivaalliselta!! 🙂 Mahtava että oot rohkaissut käyttämään mausteita lisää, ehkä munkin pitäis napata toi kirja jos se aiheuttaa tuollaisen reaktion. 🙂 Innolla odottelen uusia postauksiasi!

  2. Mä kyllä lukisin sulta mielellään lisää ruoka(ohje)juttuja! 😀 

    1. Jeei okei, tässä skarppaan!! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *