Vinkkejä kiireisiin aikoihin

Tyhjä ajatus

Eletään loppurutistuksen aikaa: pari seuraavaa viikkoa tulevat olemaan opiskelun osalta täynnä toimintaa, eikä kauhean monelle muulle kivalle asialle ole almanakassa (tai pääkopassa) tilaa. Tilanne on onneksi vain väliaikainen ja kyllä, itse aiheutettu - olen lykännyt monia velvollisuuksia tappiin, vaikkei se tavallisesti kuulukaan tapoihini. 

Siksi listasin asioita, joista aion tietoisesti hakea voimaa ja tukea näiden päivien aikana. Ihannetilannehan olisi se, että näistä olisi apua myös teille jos ja kun joskus kamppailette omien kiireisimpien aikojen kanssa.

1. Selkeät kalenterimerkinnät. Kirjoita kaikki menot ja tehtävät asiat ylös päivämäärineen ja kellonaikoineen. Oloa helpottaa paljon, kun asioita ei tarvitse muistaa ulkoa.

2. Liiku. Se vie parhaimmillaan vain puoli tuntia päivästä mutta antaa energiaa monikertaisesti takaisin.

3. Pyri pitämään ruokarytmi ja ateriasisällöt kurissa. Puhdas ruoka on yhtä kuin jaksavampi olo.

4. Etsi tietoisesti hetkiä kun voit irtaantua velvollisuuksista. Oli se sitten työmatkoilla radion kuunteleminen tai lyhyet kahvitauot työpäivän aikana. Parasta on se, jos osaa sulkea puhelimen ja muut velvollisuudet puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa, jotta päivään jäisi aina edes yksi säännöllinen aika kun voi vain olla.

5. Ja siitä nukkumisesta - tingi siitä mahdollisimman vähän, jos ollenkaan.

6. Ilmoita perheenjäsenille ja ystäville, ettet ole välttämättä niin hyvin tavoiteltavissa tai nähtävissä vähän aikaa. He ymmärtävät kyllä eivätkä joudu erikseen ihmettelemään, miksi toisesta ei kuulu.

7. Palkitse itsesi lopussa. Palkinnon voit määrittää jo urakan alussa, jolloin siitä tulee eräänlainen motivaattori. Se voi olla leffa-ilta, kylpyläloma, kokonainen päivä kun ei tee yhtään mitään...

Näillä ohjeilla pyrin selviämään leuka pystyssä. Paras neuvo on tosin se, että yrittää nauttia kiireisistäkin ajoista - joskus hektisyys painaa mutta oikealla asenteella se voi olla oikein jees! Ainakin väliaikaisesti.

Kuulen mielelläni lisää vinkkejä teiltä. :)

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit

Kriselda
Kriselda

Super hyvä postaus! Tärkeitä juttuja, jotka saattaa tässä rumbassa unohtua :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiva kuulla! :)

Suvi K.
Sisunainen

Allekirjoitan varsinkin kolme ensimmäistä kohtaa! Ja sen, että unista ei saa tinkiä, se kostautuu moninkertaisesti menetettynä työtehona. Jos liikunnalle vaan suinkin on aikaa ilman, että joutuu tinkimään nukkumisesta tai syömisestä, sitä todellakin kannattaa harrastaa. Mulla ainakin treeni (jokseenkin lajista riippumatta) toimii todella tehokkaana aivojen nollauksena, eli sillä on suora vaikutus stressin helpottumiseen.

Mä lisäisin vielä sen, että keskity yhteen asiaan kerralla. Jos kalenterissa/ to do -listassa lukee esseen kirjoittaminen, niin älä yritäkään samalla miettiä seuraavan päivän esitelmää tai selata siinä sivussa sähköposteja.

Saranda
Tyhjä ajatus

Joo, superstressaavaan aikaan ehdottomasti tällainen järjestys: 1. Lepo 2. Ruoka 3. Liikunta. :) Ja hei toi asia kerrallaan oli tosi tärkee pointti joka unohtui ja jota en oo funtsinut vähän aikaan vaikka pitäis kyllä! Kiitos muistutuksesta :)

Saana Väliheikki (Ei varmistettu) http://saneshawinsane.blogspot.fi

Olet todella kaunis :) Toi paita/mekko on kyllä sulle eduksi.. ihana

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi kiitos, voisin sanoa ihan samaa susta! ♥

Kommentoi