Vuoden henkilökohtaisin kirjoitus: Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Mulla oli syntyvää vauvaa kohtaan kaksi suurta toivetta: että hän syntyisi terveenä ja että pystyisin täysimettämään.

Ensimmäinen onneksemme toteutui mutta toisen kanssa ongelmat alkoivat jo synnytyssalissa. Sisäänpäin kääntyneet nännit. Laiska imuote. Vauva itkee koska ei tule kylläiseksi vaikka hän asuu rinnalla. Vauva ei koskaan oikeasti viihdy rinnalla. Jatkuvista yrityksistä huolimatta jäädäkseen tulleet lisämaito ja rintakumit.

Monet sanovat, että imetys helpottaa elämää. Mä en kertaakaan kokenut sen niin. Saattoi mennä montakymmentä minuuttia että saimme Elan imemään rintaa. Jos ote vähänkin lipsui tai Ela nukahti siihen, sama rumba alkoi uudelleen. Näin elämän kolmen tunnin sykleissä ja stressasin seuraavaa imetystä aina välittömästi edellisen loputtua.

Tästä huolimatta halusin jatkaa imettämistä. Sen on oltava jokin biologinen tarve tarjota lapselle omaa maitoa, jonka on ”luonut” yhdessä oman vauvan kanssa. Tarjota jotakin, mitä kukaan muu ei pystyisi. Ja olihan taustalla järkisyykin siitä, että äidinmaito on se lajinmukainen ravinto, enkä vegaanina mitenkään kiljunut onnesta, kun vauvani sai lehmänmaidosta valmistettua korviketta.

Stressiä ei helpottanut terveysalan ammattilaisilta kokemani imetyspaine ja samalta suunnalta tulleet ristiriitaiset tiedot. Siinä missä yksi kätilö ilahdutti kertomalla, että jotkut imettävät kokonaisen vuoden rintakumilla, toinen varoitti, että sen käyttö tulee tyhjentämään rintani pian. Tuntui, etten tehnyt mitään oikein vaikka yritin ihan kaikkeni.

Ja niin siinä sitten kävi, ne klassiset. Että kaikista yrityksistä huolimatta, kahden kuukauden kohdalla, Ela laiskistui lopullisesti tissin imemisen suhteen ja alkoi hyväksymään vain pulloa.

Olin ihan rikki. Yritin vielä pitkään tyrkyttää Elalle tissiä ja itkin joka kerta kun hän ei sitä ottanut, vaikka tiesin jo etukäteen ettei ottaisi. En ollut ikinä kokenut niin suurta epäonnistumista ja luopumisen tuskaa. Ennen näin elämän kolmen tunnin sykleissä, nyt en nähnyt sinäkään.

Useampi viikko meni sen hyväksymisessä, että imetys on päättynyt. Edelleen pumppaan maitoa pulloon mutta Ela saa silti suurimman osan maidosta korvikkeena. Aluksi se tuntui tosi pahalta, mutta pikku hiljaa olen yrittänyt keskittyä pulloruokinnankin hyviin puoliin. Kuten siihen, ettei aamulla tarvitse laittaa imetysystävällisiä vaatteita päälle tai muistaa ottaa rintakumi mukaan. Koska en koskaan täysimettänyt, meidän elämä oli alusta asti myös pullorumbaa eli imetyksen päätyttyä mitään uutta arkea vaikeuttavaa asiaa ei elämäämme tullut.

Jossain vaiheessa aloin nauttimaan siitä, että yksi iso stressitekijä elämästäni oli poistunut. Siinä missä tulevaisuus näyttäytyi ennen vain kolmen tunnin päähän, nyt pystyin näkemään, suunnittelemaan ja haaveilemaan myös pidemmälle. Pystyin keskittämään voimavarojani muihin tekemisiin Elan kanssa. Pullosta ruokkiminen tuntui vahvistavan meidän sidettä enemmän kuin imettäminen, sillä sitä ei tarvinnut aloittaa stressaantuneena, väsyneenä ja pettyneenä. Olikin energiaa vain tuijotella ja puhua toiselle.

Jos saan toisen lapsen, aion taas yrittää täysimettämistä. Mutta en aio pitää imetystä ainoana oikeana tapana kasvattaa lapsi. Tai sen epäonnistumista niin suurena epäonnistumisena äitinä. On niin monta eri tapaa kasvattaa terve lapsi ja mä aion tehdä parhaani niissä puitteissa, mitä meille on annettu.

Kuvat: Kriselda Mustonen

Kommentit (20)
  1. Vähän vanha postaus, mutta pakko kommentoida. Kiitos tästä, paljon. Mun mielestä imetyksen vaikeuksista ja ongelmista ei puhuta ollenkaan tarpeeksi. Ennen synnytystä neuvolassa kyllä rummutetaan miten hirveän tärkeää imetys on (ihan kuin se ei olisi jo kaikkien tiedossa), mutta ei anneta mitään ohjeistusta tai neuvontaa. Itsellä on epäonnistunut imetys, ja varmasti taival olisi ollut helpompi jos etukäteen olisi saanut edes jotain neuvoja , ettei siinä täysuupuneena, rikki synnytyksestä olisi tarvinnut alkaa stressata imuotteen hakemisesta ja muusta.

    Paljon annetaan kuvaa , että imetys sujuu aina kun vaan tarpeeksi yrittää, ja että imettää vaan, niin kyllä se siitä. Itse tein kaiken paitsi seisoin päälläni, ja maitoa ei vaan ikinä alkanut tulla tarpeeksi vauvan tarpeisiin. En tiedä, oliko syynä alkupäivien epäonnistuminen (vauva ei löytänyt imuotetta, en saanut sairaalassa asiallista ohjausta, rinnat eivät saaneet stimulaatiota) vai jokin kehoon liittyvä seikka (esim. Rinnat ei vaan pysty tekemään tarpeeksi maitoa). Harmittaa ihan hirveästi, ja pitkään koin hirveää surua, pettymystä ja syyllisyyttä, etten voi ruokkia vauvaani sillä parhaalla mahdollisella ravinnolla… on todella lohdullista lukea, että KAIKKI eivät onnistu, etten ole ihan yksin ”epäonnistumiseni” kanssa. Vaikka toki surku, että imetysvaikeuksia on.

    Itse koin pettymyksen ja korvikeshown niin raskaina, että en tiedä haluanko enempää lapsia. Yölliset sängystä pomppaamiset ovat vain liian raskaita. Jos lapsia tulee, olen jo ilmoittanut miehelle, että hän sitten hoitaa yösyötöt pullolla:D imetystä en aio kokeilla ollenkaan, sillä luultavasti syynä on jokin rintojen häiriö tms. Jolle en itse mahda mitään.

    Olen aina antanut kaiken maidon imetysapulaitteella siinä toivossa, että maitoa alkaisi tulla. No, se toivo on mennyttä, mutta vauva ei enää huoli pulloa ollenkaan. Se taas tarkoittaa, että kotoa ei voi oikein olla syöttöväliä pidempää pätkää poissa tai nälkäkatastrofi on käsillä… joten on tuossa pullossa oikeasti hyvätkin puolet! Sen voi antaa tien päällä ja vaikka isä.

    Heh, olipa avautuminen, mutta tää on vaan niin iso osa äitiyttä ja tosiaan näistä vaikeuksista ei musta puhuta ollenkaan tarpeeksi, että on ihanaa saada vähän avautua anonyymisti. Hirveästi mainostetaan imetyksen tärkeyttä, mutta ongelmien kanssa olen ainakin itse kokenut jääväni tosi yksin. Neuvomassakin kaikkeni tehneenä terkka vain mietti että mitä nyt vielä voitaisiin tehdä, muttei silti antanut mitään ratkaisuehdotuksia tai yhtään krediittiä hurjasta yrittämisestä. Kiitos sinulle, että kirjoitit tästä, vaikka harmittaa jokainen imetys joka ei ole sujunut, on myös vertaistuki aivan kullanarvoista. Ja oikeasti: imetys on vain yksi osa äitiyttä, eikä ehkä oikeasti niin iso, kuin monesti annetaan ymmärtää. Rakkautta ja läheisyyttä voi ilmaista niin monella muullakin tapaa, ja nykykorvikkeet ovat kuitenkin erinomaisia. Eivät toki äidinmaitoa, mutta hyviä kuitenkin. Hyvin ja terveenä lapsi niilläkin kasvaa 🙂 ja tärkeintä ravintoa on rakkaus ❤

  2. Hienosti olet jaksanut tuotakin taistelua 2kk. Tiedän miten väsyttävää homma voi olla.
    Meillä esikoisen kanssa imetys ei onnistunut lainkaan ja hyvinkin samoja fiiliksiä käynyt läpi.
    Nyt kuopuksen kanssa 2kk suht onnistunutta imetystä rintakumilla takana. Saa nähdä mihin asti tällä kertaa päästään.

    Jos kiinnostaa, niin lukaise tarinamme:
    https://mutkatonta.com/imetys-ei-onnistunut/

    M-E

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *