Vuoden päällimmäinen tunne: Kiitollisuus

_MG_9045.JPG

Vuosi sitten tähän aikaan päällimmäinen tunteeni oli helpottuneisuus. Vuosi vaihtui silloin keskiyön kävelyllä, ja muistan selvästi ajatelleeni pikkupakkasessa, rakettien paukkeessa että toisi uusi vuosi mitä tahansa, sen on pakko olla edeltäjänsä parempi.
 
En pääse siihen olotilaan enää mitenkään kiinni. Jälkeenpäin ajattelen että vuonna 2017 tapahtui paljon mukavia asioita enkä pysty palaamaan silloisen raskaan tunteen juurille. Mutta aika sekä kultaa muistot että saa mittasuhteet vääristymään, niin isommiksi kuin pienemmiksikin. En voi millään arvioida sen aikaisia tuntemuksia nykyminän kanssa, se oli silloin ja nyt on nyt.
 
Ja nyt päällimmäinen tunne on kiitollisuus. En uskonut että näin suurta kiitollisuutta ja kokonaisvaltaista onnekkuuden tunnetta voi mitenkään kokea. Olen aina tiennyt että kellään ei ole kaikkea, ja siksi olen ajatellut, että edes ohut tunne siitä että jotain puuttuu, varmasti vaivaa meitä jokaista. Tiedän edelleen että kellään ei ole kaikkea, mutta aidon tyytyväisyyden voi saavuttaa kuka tahansa.

_MG_9048.JPG

Vuosi 2018 oli mahtava, kuten koosteissa nähtiin (viimeinen osa vielä tulossa). Vastoinkäymisiäkin oli mutta yllättäen osasin suhtautua niihinkin tosi lohduttavilla tavoilla. Ja lohduttavin tapa oli kiitollisuus. Kun ukkini kuoli, tunsin ensisijaisesti suurta kiitollisuutta että olin saanut viettää yli 24 vuotta elämästäni niin rakastavan ihmisen kanssa. Kun työpaikan lomautukset jatkuivat tai blogiyhteistyöt peruuntuivat, tunsin kiitollisuutta että olen oppinut budjetoimaan ja pärjäämään oikein mainiosti vähemmälläkin. Ja että se ”vähän” on enemmän kuin 98% muulla maapallon väestöllä. Kun yksi suurimmista unelmistani särkyi pikkusirpaleiksi, tunsin kiitollisuutta että olen vasta 25 ja mulla on loppuelämä aikaa kasata sirpaleet yhteen.

_MG_9043.JPG

Tunnen myös pohjatonta kiitollisuutta muita ihmisiä kohtaan. Viime vuoden yksi korvaamattomista muistutuksista on ollut se, että tässä maailmassa ja nimenomaan omassa lähipiirissäni on pohjattoman hyviä ihmisiä. En osaa selittää paremmin, mutta mulla on ollut jatkuvasti sellainen olo että muut tekevät mun puolesta kokoajan niin paljon. Oli se sitten henkisen tuen tai kahvikupin tarjoaminen, olen jaksanut joka ikinen päivä hämmästellä sitä miten pyyteettömiä ja sydämellisiä tyyppejä mun elämässä on. Häät – kun kaikki läheiset olivat paikalla saman katon alla vain meitä varten – ja raskaana saatu erikoiskohtelu varmasti korostivat tätä tosiasiaa.
 
Tänä vuonna yritän päästä lähemmäksi näiden ihmisten tasoa. Muita lupauksia en tänä vuonna teekään: esikoisemme syntyy helmikuussa, eli tapahtui mitä tahansa, tämä vuosi tulee olemaan täydellinen. Ja tulen kokemaan varmasti taas sellaisen tason kiitollisuutta johon edellinenkin vuosi kalpenee.
 
 
 
Kuvat: Kriselda Mustonen, editointi minä
 
 
 
 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit (6)
  1. Kauniita sanoja ja paras asenne vuoden alkuun 🙂

    Ihanaa vuotta sinulle Saranda! Olet ansainnut kaiken hyvän <3

    1. Kiitos samoin kaunis. <3 Vähintään samat terveiset sinnekin! 🙂

  2. hannaelevant
    1.1.2019, 15:28

    Kiitollisuus on just se, jota tuntemalla hyvyyksiä virtaa elämään koko ajan enemmän ja enemmän ️

    1. Hyvin sanottu. 🙂 Olkoon se tämänkin vuoden teema! Iloista uutta vuotta. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *