Yksi parisuhde, kaksi kulttuuria

Olen syntynyt Suomessa mutta vanhempani ovat Kosovosta, ja siten kosovolaisuus on iso osa minua. Poikaystäväni Ferhat taas on syntynyt Turkissa ja muuttanut pienenä poikana Suomeen. Vaikka kosovolaisessa ja turkkilaisessa kulttuurissa on paljon samankaltaisuuksia, seurustelusuhteemme on yksi parisuhde, jossa on kaksi eri kulttuuria.

DSC_0071.JPG

Puhumme kumpikin omaa äidinkieltä – minä albaniaa ja Ferhat turkkia – eikä kumpikaan ymmärrä toisen äidinkieltä vielä hyvin. Tämä tarkoittaa sitä, että kun Ferhat puhuu puhelimessa jonkun perheenjäsenensä kanssa turkkia, en ymmärrä mitä hän puhuu. Samaten toistemme sukulaispiiristä on henkilöitä, joiden kanssa ei löydy minkäänlaista yhteistä kieltä. Kun matkustamme Kosovoon, käännän ravintolassa ruokalistaa Ferhatille ja Turkissa taas Ferhat saa toimia minun tulkkinani kun yritän saada taksikuskien kysymyksistä selvää. Nykyään joka kerta kun Ferhat puhuu turkkia, noukin puheesta aina sanan tai muutaman ja pyydän Ferhatia kääntämään ne minulle suomeksi. Päivän aikana vaihdamme keskenämme myös useamman tekstiviestin ja fraasin toistemme äidinkielellä. Matka uuden kieleen opetteluun on silti vielä pitkä. (Ja hitto se turkki vaikeaa.)

DSC_0038.JPG

DSC_0041.JPG

Uskonto on myös yksi asia, josta tulee paljon eriäviä näkemyksiä. En ole koskaan käynyt islamin opetuksessa toisin kuin Ferhat, vietän joulua (antaumuksella) enkä noudata uskontoon liittyviä ruokaohjeistuksia.

Mua jännittää myös niinkin epäajankohtainen asia kuin jälkikasvu ja se, että ”kumpia” meidän lapsista tulee enemmän – turkkilaisia vai kosovolaisia? Kumpaa kieltä he tulevat puhumaan paremmin? Kumpaan maahan he lähtevät mieluummin lomalle? Ja että tuleeko näillä asioilla oikeasti olemaan meille silloin mitään väliä, jos lapset ovat terveitä ja toivottavasti hyvän itsetunnon omaavia, ja osaavat elää monikulttuurisen taustojensa kanssa. Onneksi meidän molempien suvuista löytyy monikulttuurisia avioliittoja ja perheitä, ja onkin ollut mahtavaa nähdä kuinka he ovat käyttäneet juurikin sitä monikulttuurisuutta vahvuutena kodin rakentamisessa ja lasten kasvatuksessa. Meidän sukuun on syntynyt jo useampi potentiaalinen diplomaatti.

DSC_0092.JPG

Nämä pienet seikat ovat asioita, joita saman kulttuurin kanssa seurustelevat eivät välttämättä tule koskaan ajatelleeksi. Mutta tosiasiassa meidän kahden suurimmat erot ja kinat johtuvat kyllä kulttuurillisten erojen sijaan ihan niistä yksilöllisistä eroista – aivan kuten minkä tahansa parisuhteen. Jaamme Ferhatin kanssa samanlaiset arvot vaikka taustamme ovatkin olleet hyvin toisenlaiset ja eri maaperästä, ja se on mielestäni kaiken perusta.

DSC_0061.JPG

DSC_0068.JPG

DSC_0066.JPG

Kahden kulttuurin parisuhde on (välillä vähän hermojaraastava) rikkaus. Se opettaa laajentamaan maailmankatsomusta ja kenties uuden kielen. Se opettaa puolustamaan omia näkemyksiä mutta mahdollisesti omaksumaan myös joitakin kumppaninkin. Ja – sanokaa sinisilmäiseksi mutta uskon silti että – ajan saatossa se kaksi kulttuuria muovautuu parhaimmillaan yhdeksi yhteiseksi ja omaksi.

DSC_0070.JPG

Olisi muuten ihan mahtavaa kuulla, jos teillä itsellänne on jotain samantyyppisiä kokemuksia tai vaihtoehtoisesti jotakin kysyttävää asiasta!

Kuvat ovat viime kesältä Prizrenistä – kaupungista Kosovossa, jossa puhutaan paljon äidinkielenä turkkia. Tasapuolisuuden nimissä sinnehän voisi muuttaa?

 

SARANDA

 

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit (18)
  1. edesmenneen exäni siskon perheessä äiti oli suomalainen, isä unkarilainen ja kotimaana Ruotsi. Äiti puhui lapsille (tuolloin 3 ja 5 vuotiaita) suomea, isä unkaria ja kaikkien muiden kanssa puhuttiin ruotsia. Muistan nauttineeni suunnattomasti ajasta, jonka asuimme heidän kotonaan ennenkuin saimme oman asunnon – kieli saattoi vaihtua kesken lauseenkin välikommenttiin toiselle osapuolelle, mutta kukaan ei edes tajunnut sitä.
    Hauskaa oli se, että vaikka minä ja exäni olimme suomalaisia kuten lasten äitikin, meidän kanssamme lapset puhuivat vain ruotsia. Suomessa asuvien isovanhempien kanssa toki kieleksi vaihtui suomi, mutta me taisimme olla heidän silmissään kotoisin ”ei-mistään” 🙂

    1. Eikä, voin vain kuvitella miten mielenkiintoisia tilanteita noin kulttuuririkkaan perheen sisällä syntyy! 😀 Heidän lapsistahan tulee kielellisesti oikeita älyköitä. Ja hahaha tuo ”ei-mistään” oli hauska, lapset on siinäkin mielessä fiksuja ettei niiden tarvitse aina luokitella ihmisiä mihinkään tykätäkseen niistä.
      Kiitos kommentista! 🙂

  2. Mä olen kasvanut monikulttuurisessa perheessä ja menin itsekin ulkomaalaisen kanssa naimisiin. Meidän lapset on siis vaan neljäsosa-suomalaisia 😀 Ollaan kyllä ukon kanssa kummatkin niin maailmankansalaisia, että eipä ole tarvinnut keskustella uskonnoista (ei uskontoja!), ruuasta (syödään mitä vaan!), juhlapyhistä (juhlitaan kaikkea mahdollista!) tai muusta vastaavasta. Miehen sukulaiset vierailee meillä tiuhaan, mutta joulut ja muut tärkeät juhlat vietetään kyllä Suomessa. Samoin oli ihan selvää, että lapsille tulee mun sukunimi ja mies saa halutessaan ottaa meidän sukunimen (tässä oli joillakin miehen sukulaisista sulattelemista – etenkin kun mies sitten toisen lapsen syntymän tienoilla vaihtoi nimensä). 

    Mun on kyllä ehkä hankalaa erotella kulttuurieroista johtuvia ongelmia muutenkaan kun olen kasvanut itsekin kahdessa kulttuurissa, eli kaikki tää on ihan normaalia perhe-elämää 😀 

    1. Noi oli huippuhyviä esimerkkejä! Ihan mahtavaa että ootte saanut kaiken toimimaan noin hienosti. 🙂 Ja just tuo, että kun monkikulttuurisuus on ”itsestäänselvä” asia elämässä, ei niitä ongelmia näe tai tee. Ihmiset on kuitenkin ihmisiä, ja elämässä on niin paljon muutakin kuin vain kulttuuri”rajoja”.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *