Ladataan...
Tyhjä ajatus

Lue aikaisemmat Mun viikko -postaukset täältä ja täältä.

 

MAANANTAI

Maanantaiaamuna mun piti mennä treeneihin, mutta vatsani oli sunnuntai-iltana sekaisin enkä halunnut rasittua lisää juuri ennen pitkiä lentoja. Harmitti, sillä pääsen seuraavan kerran boksillemme vasta maaliskuun lopussa. Olin kahdeksan tuntia toimistoduunissa, tulin kotiin postin kautta ja illalla näpyttelin koneetta lähemmäs seitsemän tuntia.

Päivän postaus: Ole ystävä & Oman pukeutumistyylin löytämisestä

 

 

TIISTAI

Tiistaina heräsin todella aikaisin, yritin saada mahdollisimman paljon töitä tehtyä, söin lounasta ja menin iltapäiväksi vanhempien luokse näkemään siskonpoikaani. Kahden aikaan lähdettiin jo lentokentälle päin ja siitä alkoi noin vuorokauden pituinen matka Australiaan.

Päivän postaus: "Puolet liitoista päättyy kuitenkin eroon" ja muita syitä miksi ei kannata mennä naimisiin & Kahvia ja menoksi (Australiaan!)

 

KESKIVIIKKO

Keskiviikko meni matkustellessa ja aikaeron takia jotenkin ihan ohi. Olimme myöhään illalla tai itseasiassa jo torstain puolella Melbournessa ja yhden perheen kanssa nautitun viinilasillisen jälkeen menin suoraan nukkumaan.

Päivän postaus: #Uraoivallus: vaistoon luottamisesta

 

TORSTAI

Heräsin uuteen päivään ja haloo, Australiassa aamukasilta - olin pari tuntia hereillä, mutta jet lag harteilla nukahdin kymmenen aikaan aamulla uudestaan. Päivällä lounastimme ulkona ja illalla alkoi enoni neljän päivän hääjuhlat yksityisessä veneessä Yarra-järvellä. Oli todella mukava aloittaa reissu niin iloisissa merkeissä ja tavata sekä tuttuja että uusia ihmisiä. Tuntui niin hyvältä istua kannella pelkässä mekossa, tukka hulmuten kun juuri eilen oli kävellyt pakkasessa talvitakki päällä.

Päivän postaus: 7 x suuria ja pieniä kiitoksia

 

PERJANTAI

Hääjuhlapäivä numero kaksi: tällä kertaa morsiamen talolla oli perinteiset, intialaiset hennajuhlat. Saatiin lainaksi todella upeat puvut (anteeksi kun en muista enää niiden nimiä) ja päästiin osallistumaan morsiamen kulttuurin hääperinteisiin. Päivällä ennen juhlia ehdimme käymään lounaalla ja kiertelämässä kirpputoreja, mutta en ostanut mitään.

Päivän postaus: "Kaikkien päätösten ei tarvitse olla oikeita" & Mitä ostin tänä talvena?

 

LAUANTAI

Hääjuhlapäivä numero kolme: varsinaiset hääjuhlat. Aamupäivä meni paikkoja järjestellessä, iltapäivä maskeerajan ja kampaajan tuolilla ja illalla intialaisissa sariasuissa todistamassa kahden meille niin rakkaan ihmisen vihkiäisiä ja häitä. Oli mahtipontisimmat häät, joissa olen koskaan ollut ja joissa tulen todennäköisesti koskaan olemankaan, mutta niin hauskat ja kauniit, että itku oli kokoajan herkässä. Pidin seremoniassa puheenkin isoisäni puolesta, joka on valitettavasti menettänyt äänensä eikä itse siksi kyennyt siihen. Häiden jälkeen oli after partytkin, ja olimme kotona vasta neljän jälkeen aamulla. Niin mahtava päivä. <3

Päivän postaus: Vallilan Stoori: vegaanisia herkkuja, aarteiden kirpputori ja paljon muuta

 

 

SUNNUNTAI

Aamuneljään juhliminen kostautui niin, että nousin vasta puoleltapäivin ylös sängystä. Päivällä meillä oli "recovery lunch" tuoreen morsiusparin kotona, jossa oli rutkasti hyvää intialaista kasvisruokaa ja häiden jäljiltä edelleen todella ihana tunnelma. Monen tunnin lounaan jälkeen tulimme takaisin kotiin keskustan kautta sushirullat kainalossa. (Sushi täällä on niin halpaa.)

Loppuilta menee blogihommien parissa. Siellä taitaa olla vasta sunnuntai alullaan, kivaa päivää jokaiselle ja myös ihanaa uutta viikkoa. <3

 

Päivän postaus: Mun viikko - yli vuorokauden matkustelua ja neljän päivän häät

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Mä aloitin viikko sitten uuden postaussarjan: viikon menojen ja kuulumisten tiivistämisen joka sunnuntai-ilta. Katsotaan miten kauan tämä kantaa, mutta mun mielestä on ainakin kiva lukea blogeista muiden viikon fiiliksiä. Kuvituksena toimii aina kuluneen viikon aikana julkaistujen postausten kuvat.

 

MAANANTAI

Viikko käynnistyi aamutreeneillä, jatkui kuvienkäsittelyllä Mikonkadun Cafe Roasbergissä ja sieltä lounaan merkeissä Vapianossa Mikon kanssa. Loppupäivä meni missä muuallakaan kuin koneen äärellä kotona myöhään iltaan asti.

Päivän postaus: Vegaaninen mutakakku & budjettiystävällinen ystävänpäivä & yes girl -kirjoitukseni ja kaksi peruutuspaikkaa lukijabrunssille

 

TIISTAI

Aamu alkoi siitä mihin jäin illalla (eli nenä kiinni ruudussa) - menin klo 11 treeneihin ja olin jo varttia yli 12 sushilounaalla kavereiden kanssa. Ilta oli täsmälleen samanlainen kuin edellinenkin: postausten kirjoittamista, meileihin vastaamista ja yhteistyökampanjoiden suunnittelua.

Päivän postaus: Vuoden suurin ruokatrendi: ruokaa ei ole

 

 

KESKIVIIKKO

Mulla oli keskiviikkona vakavia käynnistymisongelmia ja jostain syystä en saanut juurikaan mitään aikaiseksi koko päivänä. Lähdin lopulta kahden aikaan uimahalliin, jossa onneksi piristyin ja sain energiani takaisin. Illalla meillä oli mukava palaveri A-lehdillä, Ferhat tuli hakemaan mut sieltä ja napattiin pizzat kotiin syötäväksi.

Päivän postaus: Salaiset taitoni, pakkomielteeni & 15 muuta kysymystä

 

TORSTAI

Aamupäivällä yritin kiriä niiden asioiden parissa, joita en saanut keskiviikkona hoidettua. Söin lounaaksi edellisillan pizzan left oversit, jonka jälkeen menin tapamaan Adamaa ja Hannaa Lauttasaaren Makersiin. Iltapäiväkahvien (tai itseasiassa taisin juoda jääteetä), lähdin käymään Adidaksen pr-tiloissa hakemassa mulle tilatun paketin.

Illalla mentiin Ferhatin kanssa Finnkinon kutsuvierasnäytökseen katsomassa Fifty Shades Freed. Tilaisuus oli tosi makee, mutta leffa aivan älyttömän surkea. :D Illalla ruokakaupan kautta kotiin.

 

Päivän postaus: 5 + 1 parasta vegaanista ravintola-annosta

 

PERJANTAI

Olin toimistossa koko päivän, ja työpäivän jälkeen lähdettiin työporukalla leffaan katsomaan Shape of Waterin. Mulla ei ollut kauheasti ennakko-odotuksia, joten siihen nähden elokuva oli ihan ok! Illalla saunottiin kotona, niin ihanaa.

Päivän postaus: Tasapaino hetkessä elämisen ja tavoitteiden tavoittelemisen suhteen

 

LAUANTAI

Heräsin kuuden aikoihin, kirjoitin päivän postauksen ja lähdin sitten Vallilan Stooriin blogin lukijabrunssille! Vitsi oli aivan mielettömän ihana aamu, mielettömän hyvää ruokaa ja aivan mielettömän mahtavia ihmisiä. Joukko todella viisaita ja lämminhenkisiä, uusia tuttavuuksia. Iso kiitos jokaiselle joka pääsi paikalle - olin yhtä hymyä koko loppupäivän ja hymyileminen vain jatkuu teidän ansiosta. <3

Brunssin jälkeen menin pariksi tunniksi vanhempien luokse rutistamaan siskonpoikaani, ja iltapäivästä lähdin vielä kahville parin ystävän kanssa; oli tosi mukava nähdä heitä pitkästä aikaa. Illalla kiertelin kaupoissa muutaman reissua varten olennaisen asian perässä; ostin mm. kuoret uuteen puhelimeeni, matkamuuntajan ja tietysti vino pino eväitä lentokoneeseen. Kotiin päästyäni pakkasin tavaroita ja laitailin leffoja Netflixistä puhelimeen, ja laitoin saunankin lämpeämään. Joogasin saunassa, on muuten ehkä rentouttavimpia asioita mitä tiedän...

 

Päivän postaus: Elämää Instagram-kuvien takaa osa 3

 

SUNNUNTAI

Tänään on ollut kiva ja leppoisa päivä: siivoamista ja postausten kirjoittamista, lounasta vanhempien luona ja sieltä takaisin kotiin siivoamaan ja kirjoittamaan. Taustalla pyörii Modern Family ja jääkaapissa on just täydelliset ainekset iltaruokaan: kikhernepastaa ja parsaa.

Mukavaa loppupäivää kaikille. <3

 

Päivän postaus: Mun viikko - leffailtoja ja lukijabrunsseja

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Moikka! Mä inspiroiduin Annan postauksesta ja tiivistin sunnuntain ratoksi koko viikon tapahtumat yhteen. Sunnuntaifiilikset blogissa vaihtelevat tosi paljon - välillä tekee mieli pohtia elämän tarkoitusta ja toisinaan haluaisi vaan muistella kaikkia viikon mukavia asioita.

Jälkeenpäin mietittynä olisi ollut kiva lisätä jokaisen päivän kohdalle joku päivää kuvaava kuva, mutta tajusin etten edes ottanut joka päivä kuvia. No, viisastun tästä jatkossa jos innostun tekemään aiheesta postaussarjan.

 

MAANANTAI

Kello soi 06.30, kirjoitin aamulla päivän postauksen, heitin poikaystäväni töihin ja sen jälkeen laina-auton huoltoon. Saavuin salille klo 10, niin että treenit alkoivat 11. Ehdin tunnissa kivasti vastaamaan pariin meiliin ja kommentteihin ja päivittämään InstaStoryyn fiiliksiä presidenttivaaleista. (Team Haavisto on selkeästi pettynyt.)

Salin jälkeen piipahdin ex-tempore Vallilan Stoorissa siskoni kutsumana. Löysin kaksi tosi kivaa käytettyä paitaa, jonka jälkeen siirryttiin viereiseen nepalilaiseen syömään (kymppiviikot, ihan best). Lounaan jälkeen hain auton huollosta, tulin kotiin siivoamaan ja ehdin näpyttelemään yhden sivun kirjastani ennen kun menin hakemaan poikaystäväni töistä. Loppuillan vain kirjoitin.

Päivän postaus: Poikaystävän mustapapuhampurilaiset & hänen suhtautumisensa vegaaniseen ruokavaliooni

 

TIISTAI

Herätys taas puoli seiska: kirjoittamista, kuvankäsittelyä, valokuvaamista ja meileihin vastaamista kello kahteen asti. Päivällä käytiin syömässä ystäväni Tiian kanssa Tikkurilassa ja sit menin defendo-itsepuolustustunnille jo toisen kerran elämässäni. Oli tosi hauskaa vaikka olin (edelleen) tosi surkea. :D

Illalla kotiin tekemään ruokaa ja vielä tunti koneella, ennen kuin alettiin katsomaan Ferhatin kanssa Human-dokumenttia.

Päivän postaus: Miten köyhä voi elää ekologisesti? ja 4 syytä miksi olen nukkunut viime aikoina paremmin

 

KESKIVIIKKO

Keskiviikkona heräsin vähän myöhemmin, ehkä kahdeksan pintaan. Aamulla piti hoitaa muutama juokseva asia, julkaisin postauksen ja ehdin salille klo 11 tunnille. Söin sushilounaan keskustassa, minkä jälkeen piipahdin Sugar Helsingin toimistolla nappaamassa muutaman tuotteen tulevia matkoja varten.

Sugarin jälkeen tapasin siskoni, (siskonpoikani <3) ja serkkuni Kampissa; joimme teet ja juttelimme mukavia. Kävin ruokakaupassa, ja reissun päätteeksi puhelin tippui näyttö edellä maahan ja särkyi miljooniksi palasiksi. Kävin samantien ostamassa uuden ja loppuilta menikin uuteen puhelimeen tutustumiseen (ja edellisillan dokkarin loppuunkatsomisessa).

Päivän postaus: Lupa olla tylsä(ä) ja Tammikuun luetuimmat postaukset.

 

TORSTAI

Olin tarkoituksella jättänyt tämän päivän muista menoista tyhjäksi, sillä mulla oli tosi monta deadlinea ja asiaa hoidettavana kotoa ja nimenomaan tietokoneelta käsin. Noh, kannettava ja ainoa tietokoneeni sanoi itsensä irti ennen kuin ehdin tekemään yhdenkään tehtävän loppuun. Se laukaisi pahan ahdistuksen ja päivä menikin viltin alla Modern Familyä katsoessa...

Päivän postaus: Dokkaritorstai: HUMAN

 

PERJANTAI

Heräsin selvästi paremmalla mielellä: olin uimassa jo 6.45 ja koska bussit olivat lakossa, poikaystäväni tuli uimahallin kautta viemään mut töihin. Oli toimistopäivä toisessa työssäni, jonka sain viettää maailman ihanimman työkaverin kanssa. <3 Työpäivän jälkeen kun en päässyt vieläkään kotiin, menin evakkoon siskoni luokse leikkimään siskonpojan kanssa ja syömään siskoni valmistamaa parsakaalikeittoa (NAM). Ferhat heitti meidät kotiin ja kotona varattiin mm. hotelli Istanbulin matkaamme varten ja käytiin läpi meidän häämenua.

(Tajusin juuri että häihimme on KOLME kuukautta!!!)

Päivän postaus: Sitä oikeaa elämää: on vain ahdistus

 

LAUANTAI

Mun oli tarkoitus aloittaa viikonloppu pitkällä lenkillä mutta suunnitelmat muokkautuivat uusiksi ja itseasiassa parempaan päin: PÄÄSIN SISKONPOJAN KANSSA VAUVAUINTIIN. <3 Olin niin onnellinen! Oli niin hauska ja ihana aamu pienen ihmeen kanssa. Olin pelkkää hymyä koko loppuiltapäivän (ja yhtä naurua kun mietin pojan ilmettä kun kokeiltiin sukeltamista :D). Uinnin jälkeen lähdettiin vanhemmille syömään päivän toista aamiaista ja juteltiin äidin ja siskojen kanssa kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Päivästä lähdettiin käymään Ferhatin kanssa Verkkokauppa.com:issa näyttämään rikkinäistä tietokonettani mikä ei osoittautunutkaan nopeaksi alle tunnin reissuksi. Menomatkalla keskustaan Vuosaaren silta oli jumissa syystä x, ja itse Verkkokaupassa olin ihan sekaisin siitä, mitä teen tietokoneeni kanssa. Ongelmat: ei ole aikaa viedä kone huoltoon, koska tarvitsen sitä Australiassa / huolto ja uudet osat maksaisivat enemmän kuin uusi kone. Lopputulos puolentoista tunnin pähkäilyn jälkeen: ostin uuden koneen.

Illalla kävin näkemässä vielä ystäviäni Iguanassa. <3

Päivän postaus: Miten treenaan nykyään & koko kuukauden treenikalenteri

 

SUNNUNTAI

Aamulla siivosin, kävin pitkässä kuumassa suihkussa ja hoidin muutaman pakollisen blogijutun pois alta. Leivoin mutakakkua vanhemmilleni, jonne menin ennen puoltapäivää kahville ja letuille (kiitos äiti kun jaksat aina kestittää meitä jo aikuisia lapsia <3). Iltapäivällä otettiin siskon kanssa asukuvia ja opetin äitille muutaman meikkivinkin.

Nyt olen kirjoittanut tämän postauksen ja loppuilta menee mm. kirjan kanssa säätämisessä. Ensin syön kuitenkin Ferhatin kokkaamia ranskalaisia ja kananmakuisiksi maustettuja soijasuikaleita (interesting). 

 

Päivän postaus: Mun viikko - vauvauintia ja häämenua

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Pages