Ladataan...
Tyhjä ajatus

Viiden vuoden päästä mä olen 30. Ajattelen että 30 on vielä tosi nuori mutta samaan aikaan luulen, että seuraavat viisi vuotta tulevat olemaan "ratkaisevia" sen suhteen miksikä elämä muodostuu pidemmälle sen jälkeenkin. Että se, millaisia ratkaisuja teen esim. perheen lisäyksen tai uravalintojen suhteen seuraavan viiden vuoden aikana vaikuttavat vahvasti siihen missä olen 40 ja 50-vuotiaanakin.

Unelmoin kahdesta lapsesta, ja toivoisin, että saisimme toisen lapsen seuraavan viiden vuoden sisällä. Vielä en tiedä millaista elämä tulee olemaan tämän ensimmäisenkään kanssa mutta haaveissani raskaudun helposti myös toisellakin kerralla ja lapsillamme on vain muutaman vuoden ikäero.
 
Toki kahden lapsen kanssa nykyinen asuntomme olisi jo tosi ahdas, ja siksi toivoisin että ostaisimme kolmion viiden vuoden sisällä. Mielellään jo kahden. En välttämättä haluaisi muuttaa vuokra-asuntoon tässä välissä, mutta se ei olisi mikään suuri pettymys. Seuraavan (ja mielelläni jokaisen loppuelämäni <3) asunnon on sijaittava samassa kaupunginosassa jossa nykyään asumme, ja se on mulle tärkeämpää kuin se, onko asunto oma vai vuokralla.

Toivon, että ensimmäinen kirjani saisi hyvän vastaanoton ja että seuraavan puoli vuosikymmenen aikana voisin kirjoittaa toisen, ehkä kolmannenkin. Muita varsinaisia urahaaveita mulla ei ole, toki olisi ihanaa jos voisin tehdä työkseni aina sitä mitä rakastan, niin että se olisi perheen laajentamisen ja siihen asunnon säästämistä ajatellen myös taloudellisesti kannattavaa. Voin hyvin kuvitella että yhdistäisin sekä intohimoni kirjoittamiseen että sosionomiammattini, esim. 50-50 -työajalla. Luulen että se kuvio selviää jo tämän äitiyslomapätkän jälkeen.

Viiden vuoden kuluttua toivon, että koko perheemme voi hyvin. Että olen edelleen umpirakastunut mieheeni, jonka olen silloin tuntenut kymmenen vuotta. Toivon, että olen onnellinen ja riittävän rohkea tekemään myös sellaisia päätöksiä jotka eivät tue tätä suunnitelmaa, jos ne tuntuvat matkan varrella oikealta.

 

 

Mitä te suunnittelette tai haaveilette seuraavaksi viideksi vuodeksi?

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Ladataan...
Tyhjä ajatus

En tiedä syyttääkö vallitsevaa pikamuotikulttuuria, raskauttani vai tätä vuodenaikaa, mutta olen jälleen kyllästynyt asukuviin.

Blogini ei ole koskaan ollut mikään muotipainotteinen blogi, mutta asukuvat ovat silti olleet jokaviikottainen kuvitusmuoto postauksissa. On kuukausia kun lisäilen niitä tekstiin kuin automaatiolla, mutta viime aikoina olen taas kyseenalaistanut asukuvien tarpeellisuutta.

Tarpeellisuutta siksi, että samat vaatteet toistuvat blogissani kokoajan. Mikä ei toki haittaa, sillä niinhän ne toistuvat oikeassakin elämässä. Tuntuu hyvältä ajatella, että pikamuotikuluttamisen sijaan saatan kannustaa jotakin käyttämään ja soveltamaan omia vanhoja suosikkivaatteitaan. En vain tiedä, että täyttyykö tämä tarkoitus kun harvemmin listaan minkä brändin vaatteista on kuvissa kyse tai milloin vaate on ostettu.

Voisin toki aloittaa brändien listaamisen jokaisten kuvien jälkeen, mutta jos kyseessä on jokin syvällisempi postaus, tuntuu oudolta "keskeyttää" se sellaisella luettelolla. Olisiko se teistäkin outoa vai onko tämä vain mun oman pääni sisällä? Kun tarkemmin miettii, onhan se itsessäänkin huvittavaa kuvittaa puolet postauksista omalla naamalla, jos itse aiheet koskettavat jotakin ihan muuta...

Toisaalta, itse tykkään lukea ja nähdä muiden blogeista myös kirjoittajaa itseään, ja kiinnostukseni lopahtaa nopeasti jos kuvituksena on aina vain muita kohteita. Lisäksi olen huomannut analytiikasta, että blogini postaukset, jossa on asukuvia, ovat suosituimpia kuin ei-asukuvilla kuvitetut, joten uskon että lukijani ovat tässä asiassa mieltymykseltään samanlaisia kuin minä.

Olen myös vähän kyllästynyt itse asukuvien ottamiseen. Tämä tuttu tunne vierailee aina silloin tällöin, ja kuten sanoin, liittyy varmasti raskauteen ja siten pukeutumisinspiraation puuttumiseen, yhdistettynä vuoden kylmimpään aikaan. Takkeja, talvikenkiä ja lämpimänä pitäviä asusteita on vain rajallinen määrä. (Ja hyvä niin. Myönnän että blogin alkuaikoina ostin useamman vaatteen vain jotta olisi jotain kuvattavaa. Järkyttävää.) Viimeisillä raskausviikoilla kun paikkoja alkaa jo kolottamaan ja ulkona on pakkasasteita kymmenen, ei kauheasti houkuttele kameran edessä säätäminen.

Nämäkin kuvat otettiin alle minuutissa Turun linnassa. Kylmä ei onneksi ollut, mutta kärsivällisyyteni ei riittänyt nököttää jonkun oikeasti merkityksellisen rakennuksen edessä vain asukuvia varten. Päällä ei (taaskaan) ollut mitään mielenkiintoista, samoja raskausajan vaatteita, joita olen pitänyt - ja ehkä jo näyttänyt - nyt jo loputtomia kertoja.

Jos viitsitte, auttakaa mua ratkaisemaan tämä "ongelma" vastaamalla seuraaviin kysymyksiin kommenttiboksin puolella:

 

Haittaako jos blogin asukuvissa toistuu usein samat vaatteet?

Mitä mieltä olette, että asukuvat ovat osana jotakin syvällisempää tekstiä (jossa kuvat eivät välttämättä edes liity tekstiin millään tavalla)?

Toivoisitteko aina listaa siitä mistä vaatteet on ostettu? Onko jotain muuta teitä kiinnostavaa mitä voisin sen lisäksi merkitä postaukseen ylös?

Millaisia kuvituksia toivoisitte blogipostauksiin?

 

 

Ja mitä tulee tähän vaatteiden brändilistaukseen, aloitetaan se nyt ja katsotaan mihin asti tapa kantaa. Kuvissa näkyy siskoltani lainaama takki (H&M) (vinkkinä muillekin odottajille: isomman vatsan kanssa kietaisutakit ovat oikein hyviä), äidiltä lainattu kaulahuivi (vuosia vanha, Gina Tricot), ikisuosikki nahkahansikkaani, muistaakseni kuudetta vuotta vanhat (H&M) sekä raskausfarkut, jotka ovat pelastaneet jokaisesta viikosta noin kuusi päivää (H&M).

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Olen jakanut raskauden aikana parikin postausta siitä mikä vauvan saamisessa pelottaa - ensin puhuin ajankäyttöahdistuksesta ja myöhemmin vauvakuplaan jämähtämisestä. Molemmat itse asiassa asioita, joita olen päässyt sittemmin käsittelemään, enkä enää osaa edes samaistua noihin teksteihin.

Mutta aina voi kriiseillä jostain, kuten olen viime aikoina tehnytkin yhden ison kysymyksen äärellä: Jos elämäni on nyt jo tosi kivaa, miten se voi olla kivaa myös silloin kun lapsi syntyy?

Nyt moni miettii miksi tehtiin lapsi, jos olemme tyytyväisiä elämään näinkin. Ja mehän ollaan. Rakastan rauhallisia aamuja, joustavia työaikataulujani, keskeyttämättömiä kahvilakeskusteluja ystävien kanssa, pientä kaksiota jossa asumme ja päivittäistä kiitollisuuden tunnetta kaikesta siitä, mitä minulla jo on. Mä olen kuitenkin aina tiennyt että mä haluan lapsia. En ole koskaan ajatellut, että lapset olisivat onneni, urani tai ihmissuhteiteni tiellä.

Mun tai oikeastaan kenen tahansa on vaikea hahmottaa, kuinka paljon yhteiskuntamme ja ympäröivä kulttuuri ovat vaikuttaneet lisääntymishaluihimme. Sisäänrakennetulla biologialla nyt ainakin on jonkin verran osuutta asiaan. Sen sijaan perheessämme ei ole koskaan korostettu lasten saamisen merkitystä eikä minulla ollut ennen raskautta siskoani lukuun ottamatta ainuttakaan läheistä äitiystävää. Lähipiiristä "painostusta" ei ainakaan siis tullut. Olen kuitenkin aina haaveillut siitä että saan olla joku päivä äiti, kasvattaa omia lapsiani ja luoda oma perhe. Olen aina ollut varma, että äitiys sopii luonteeseeni.

Synnytyksen kynnyksellä tuleva elämänmuutos konkretisoituu kuitenkin enemmän. Suurin haaveeni on toteutumassa, musta todella tulee äiti, mutta mistä tiedän onko se kivaa? Tarkemmin ajateltuna: Mitä kivaa on valvotuissa öissä, pukluvaatteissa ja siinä että asettaa aina jonkun muun tarpeet ensin?

Asiat, joita rakastan, tulevat todennäköisesti jäämään tauolle tai vähintään muuttamaan muotojaan ainakin ensimmäisinä vuosina. Pitkä aamu voi tarkoittaa jatkossa viidessä minuutissa sohvalla hörpättyä teetä, silloinkin vauva rinnalla. Joustavat työaikataulut näkyvät siinä, että saan kirjoittaa blogitekstiä vauvan päiväunien aikana ja lyhyissä pätkissä. Kahvilat valitaan sen mukaan joiden vessassa on hoitopöytä ja 42 neliöinen koti tulee tuntumaan monena päivänä kotoisan sijaan ahtaalta ja tunkkaiselta.

Tulenko ikävöimään nykyistä kivaa elämääni? Varmasti joskus. Mutta ehkä en vielä kunnolla ymmärrä, mitä kaikkea kivaa on vielä edessä. Tulenko ikävöimään rakastamiani asioita? Varmasti joskus. Mutta ehkä en vielä kunnolla ymmärrä miten paljon enemmän tulen rakastamaan jotakin muuta.

Aviomieheni tykkää muistuttaa minua siitä, kun siskoni odotti esikoistaan. Pelkäsin silloin sitä, että siskoni ja sisarussuhteemme muuttuisivat, ja että jatkossa kaikessa on kyse vain tulevasta lapsesta. Nykyään melkein suutun jos siskoni ilmestyy paikalle ilman poikaansa. Rakastan poikaa yli kaiken, ja vaikka esimerkiksi matkustelu tai ne kahvihetket taaperon kanssa luovat omat haasteensa, mulla on joka kerta kivempaa kun hän on paikalla.

Ps. Koko viikon postaukset:

Tarina blogin nimen takana

Mitä tammikuuhun kuului? + kuukauden suosituimmat postaukset

3 + 1 ikuisuusprojektia, jotka tulevat päätökseen tänä keväänä

Ei hitto mikä häpeä - vastauksia kymmenen vuotta myöhemmin

Mikä raskaudessa pelottaa osa 3: Kun elämä on tosi kivaa ennen lastakin

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Pages