Ladataan...
Tyhjä ajatus

Kovasti toivottu postaus ja aihe, jota olen pohtinut paljon: onko lapsen tekeminen eettistä?

Ekologisesta näkökulmasta lisääntymiseen on aika vaikea keksiä hyviä puolustuksia. Se uusi ihminen, joka syntyy Suomessa ja elää suomalaisten keskivertostandardien mukaan kuormittaa ympäristöä paljon. Vaikka lapsi ei välttämättä suoraan vaikuttaisi vanhempien asuinmuotovalintaan, saastuttaa hän ympäristöä jo pelkästään syömällä, pukeutumisella ja kulkemisella - vaikka lautasella olisikin vain vegaanista ruokaa, päällä kirpparivaatteita ja auton sijaan käytössä bussi.

Mä en kuitenkaan halua, että senkään jälkeen miten olemme saastuttaneet maapalloa, ihmislaji kuolee sukupuuttoon. Ei se ole se tavoite. Tavoite ja unelmani olisi että jatkaisimme planeetassa asumista niin, että valintamme eivät jatkuvasti ylittäisi sen kantokykyä. Että eläisimme harmoniassa luonnon kanssa. Ja vaikka kukaan ei lisääntyisi, meidän on silti kuljettava kohti tätä harmoniaa.

Uskon, että aitoihin ekologisiin muutoksiin tarvitaan nuoria, luovia ihmisiä. Teemme kaikkemme, että alkuvuodesta syntyvä lapsemme kunnioittaa ympäristöä siitä asti kun hän aiheesta jotakin ymmärtää ja elää toivottavasti ensin vanhempien kautta mahdollisimman vastuullisesti ja sitten myöhemmin itse. Mä toivon, että hän on yksi niistä miljoonista (toivottavasti miljardeista) ihmisistä, jolle luonnonsuojelu on yhtä itsestäänselvää kuin hampaiden pesu tai liikennevaloissa punaisessa pysähtyminen, aivan kuten tämän postauksen kommenttikentällä keskusteltiin.

Eettisyyttä pohtiessa ekologisuus on kuitenkin vain yksi osa-alue. Toinen näkökulma on kansantaloudellinen hyöty sekä tämänhetkinen, epätasapainoinen huoltosuhde. Jotta Suomi voisi jatkaa hyvinvointivaltiona, syntyvyyden on noustava n. 1,7-1,9 lapseen. Suomessa ja monissa länsimaalaisissa hyvinvointivaltioissa runsas väkiluku itsessään ei ole ympäristöongelma. Ongelma on väestön ikääntyminen sekä elämäntapamme. Ekologisuutta ei voida myöskään mitata aina vain suoraan kuluttamisen kautta vaan myös siitä, millaisia kansalaisia maailmalla elää ja millaisia ympäristökasvattajia he ovat omalle jälkikasvuilleen.

Ihan ensisijaisesti pitäisi kuitenkin ajatella synnyttäjän oikeuksia omaan kroppaansa. Se on mulle itsestäänselvä asia, että ketään ei tulisi painostaa lisääntymiseen. Samalla tavalla ketään ei saisi myöskään painostaa aborttiin tai sterilisaatioon, kuten jälkimmäistä nykyään Suomessa tehdään translaissa. Sen sijaan lapsilukuun ja pienempään perhekokoon voitaisiin mun mielestä vaikuttaa - tosin jos Suomessa syntyvyys on nyt jo niin alhainen, sillä on todennäköisesti huoltosuhteen kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ympäristöystävällisyys on mulle tärkeää, mutta ei se ainoa ja kaikenkattava ideologia. Haluan elämässä myös toteuttaa itseäni, unelmiani ja biologisia tarpeitani. Jollekin unelmien toteuttaminen on matkustaminen tai shoppailu - asioita, jotka myös saastuttavat ympäristöä, mutta eivät ole yhtään sen vähemmän arvokkaita asioita kuin lisääntyminen. Kukaan ei voi oikeasti määrittää mikä elämäntapa on parempi kuin toinen. Mulle lasten saaminen on tuntunut aina tosi luonnolliselta ja tärkeältä asialta, ja tietysti nyt kun olen jo raskaana, en subjektiivisesti osaa edes ajatella että tästä meidän pienestä ihmeestä olisi kellekään tai millekään mitään haittaa. Vaikka kommenttikenttä täyttyisi pelkillä syyttelevillä sormilla tai lapsestani tulisi seuravaa Trump, en voisi koskaan katua tätä päätöstä.

Adoptio on asia, jota olemme miettineet mieheni kanssa paljon ja jolle olemme edelleen hyvin avoimia. Jo ennen raskautumista punnitsimme, olisiko ensimmäinen lapsi biologinen vai adoptoitu. Pitkät jonot ja valitettavasti kalliit adoptiokustannukset, johon meillä ei juuri nyt olisi varaa, sulkivat adoption nykytilanteessamme pois. Jos kuitenkin päätämme joskus hankkia toisenkin lapsen, on adoptio meille ihan yhtä tasa-arvoinen vaihtoehto kuin raskaus, ja taloustilanteen salliessa ehkä se ensisijainen vaihtoehto.

Joku perustelee vapaaehtoista lapsettomuutta sillä, ettei halua lapsia tähän kamalaan maailmaan. Vapaaehtoinen lapsettomuus on aina oma ja kunnioitettava valinta oli syy mikä tahansa, mutta se, millaisena koemme maailman, on mielipideasia. Mä en todellakaan näe maailmaa kamalana paikkana, vaan uskon, että lapsemme tulee kokemaan täällä tosi paljon kauneutta ja onnea. Mä myös aidosti uskon, että monet ongelmat maailmassa, niin ympäristö- kuin ihmisoikeusasiat tulevat olemaan paremmalla mallilla kun meidän lapsemme kasvaa. Ja vaikka olen aina yrittänyt olla hyvä ihminen, oma lapsi kannustaa siihen jo nyt ihan eri tavalla.

Tässä muutama näkökulma lasten tekemisen eettisyyteen ja ekologisuuteen. Varmasti on monia muitakin pointteja, jolla asiaa voisi tarkastella. Kommenttikenttä on vapaa.

 

 

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Miten pärjätä vauvan kanssa kaksiossa?

Syyllistäminen ei toimi mutta lempeätkin keinot loppuvat kesken

 

 

Kuvat: Hanna Kärppä / editointi minä

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Eko

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Uskon armollisuuteen ja lempeyteen, mutta ympäristöä ei pelasteta enää vain yhdellä kasvisruoka-aterialla viikossa tai biokeräysastialla.

IPCC:n uusimman ilmastoraportin jälkeen luonnonsuojelu on herännyt somessa uusiin sfääreihin. Pienten valintojen tärkeys ovat korostuneet kuluttajien arjessa, mikä on todella tärkeä ja iso juttu. Hei, mä oon julkaisemassa kirjankin siitä alkuvuodesta, joten believe me; tämä postaus ei liity siihen, etten uskoisi pienten muutosten voimaan.

Se, mikä ärsyttää, on ihmisten loppuun kulutettu "syyllistäminen ei toimi" -itsepuolustukset. Tiedän, että ihminen kasvaa paremmin kaikessa rauhassa kannustavassa ilmapiirissä negatiivisen ruotimisen sijaan, mutta onko ympäristöllä varaa odottaa? No ei ole.

Eikä kaikkea tarvitse ottaa niin itseensä ja nyt mun tekemiset on ison suurennuslinssin alla, koko maailma kääntyy mua vastaan. Mä en ole todellakaan mikään ekotekojeesus mutta mä oon oikeastaan tosi iloinen että nykyään munkin seuraajat ovat entistä tarkempia mun ympäristövalintojen suhteen. Se kannustaa mua tekemään parempia valintoja jo ennakkoon (vitsi olisi kiva mennä talvilomalle jonnekin lämpimään ottamaan kuvia blogiin -> muthei, eihän se ole ympäristöystävällistä ja sen takia edes "in" enää!). Ja aina silloin tällöin saan ihan oikeasti uutta ajateltavaa niistä syyllistävistäkin kommentteista.

Meitä täytyy syyllistää, koska me tehdään päivittäin aika kamalia asioita. Me syödään lihaa, joka on tuotettu kituvasta eläimestä ja me puolustellaan meidän lentämistä sillä, että emme ole valmiita vielä luopumaan siitä. Milloin sitten olemme? Ja eikö meitä voi syyllistää ainakin siitä että ajattelemme ensin itseämme, sitten ympäristöä? Eikö se kuitenkin ole totuus?

Toinen erittäin hyvä huomio, jonka sivuutan vain nopeasti tässä postauksessa (mutta josta puhun kirjassa PALJON) on se, että ympäristövalinnat ovat myös ihmisvalintoja. Hukutamme lentämisellä kokonaisia kansakuntia tulvien alle ja kannustamme shoppailuillamme lapsityövoimaa. Meitä voi myös syyllistää siitä, että ajattelemme itseämme ennen muita. Eikö sekin ole totuus?

Pointtini on se, että pienet valinnat vaikuttavat isommassa mittakaavassa paljon. Niitä on kuitenkin tehtävä jokaisella osa-alueella ja kokoajan kasvavin määrin. Ja sitä "syyllistämistä" eli kritiikkiä tarvitaan edelleen, sillä sillähän me heräsimme alun perin tekemään edes niitä pieniä valintoja.

Ethän sanoisi maksasairaudesta sairaalassa makaavalle alkoholistillekaan että juo se yksi lasillinen viiniä vähemmän viikossa, eiköhän se siitä. Planeetamme on sairas ja meidän täytyy puhua asioista suoraan.

Ei syyllisyyteen tarvitse jäädä vellomaan. Kritiikki voi oikeasti kannustaa tekemään niitä asioita mitä täytyy ja kenenkin on mahdollista tehdä, ei vain niitä johon ollaan jotenkin ihmeellisesti valmiita.

Kun 8-vuotiaana tullessani kotiin äitini väitti että naapurini oli nähnyt minut heittävän karkkipussin tien varteen (vuosia myöhemmin tajusin, että ihan oma äitihän se oli nähnyt ikkunasta), tunsin jäätävää häpeää ja syyllisyyttä. En ole koskaan roskannut sen jälkeen.

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Luin vähän aikaa sitten Reetalta Fashion Statement -blogista mielenkiintoisen postauksen siitä, miksi hän ei kerro asupostauksissaan vaatteiden alkuperän. Vaate- tai verkkokauppojen listaamatta jättäminen asukuvien päätteeksi on blogeissa aika harvinaista, minkä takia ajattelin itsekin kertoa, miksi teen niin. Kiitos Reetalle postausaiheesta!

Toki blogini on vähän tällainen sekamelskablogi, jossa muodin tai vaatteiden osuus on aikakaudesta riippuen 5-15%. Välillä on kuitenkin päiviä, jolloin postaan huomaamattakin useamman asun putkeen - kuten kävi nytkin kolme postausta peräkkäin. Joskus on oikeasti mukava esitellä asukokonaisuuksia blogissa muun tekstin ohella, joskus käytän asukuvia pakollisina kuvituksina kun en muutakaan keksi.

Aivan kuten Reetallakin, pääsyy on se, etten halua kannustaa seuraajiani kuluttamaan ja ostamaan kokoajan uutta. Haluan inspiroida lukijoita yhdistämään ja soveltamaan kenties vanhoja vaatteita uusilla tavalla. Mulla toistuu kans samat asut ihan kokoajan, ja toivon että se saa monia miettimään, että heidänkään ei tarvitse helposti kyllästyä omiin vaatteisiinsa. Miksi on jotenkin uncool jos käyttää paljon samoja vaatteita?

Välillä vinkkaan jostain kivasta uudesta vaateesta, mutta nykyään sen täytyy olla vastuullisemmin hankittu: ehkä jostain kotimaisen ja pienemmän firman koruista tai kierrätysmateriaaleista tehdyistä laukuista. Välillä on kiva hehkuttaa kirpparilöytöjä, vaikka tuskin kukaan löytää täsmälleen saman paidan käytettynä samasta paikasta. Yleensä mun uusina hankitut vaatteet ovat vain niin vanhoja ettei se palvelisi ketään vaikka listaisinkin niiden alkuperän ylös.

Se, että valitsen todella huolella mitä merkkejä haluan suositella tai markkinoida, vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti mun blogituloihin. Siitä ei ole pitkä aika kun jouduin kieltäytymään yhdestä vaatebrändin yhteistyötarjouksesta, jolla olisin kattanut parinkin kuukauden yhteistyötuloni. Nämä ovat kuitenkin valintoja josta haluan pitää kiinni ja toivon, että pystyn pitämään niistä kiinni myös jatkossa.

Mitenköhän mun pad thai -annos liittyy tähän postaukseen...

Kuvien mekosta: ostin sen Marmariksesta kesällä 2015 koska aidosti näin yhteisen tulevaisuuden pitkälle. Enkä ole kyllästynyt siihen millään tavalla. Se on ollut mulla siitä kesästä asti joka kesä päällä kymmeniä kertoja, myös syksyisin sukkahousujen ja neuleen kanssa. Rannekello on poikaystäväni Pariisista vuonna 2014 tuotu tuliainen ja olen käyttänyt sitä niin paljon, että olen joutunut jo kertalleen vaihtamaan siihen hihnan. Kengät ovat muutaman vuoden takaiset H&M:stä, ihan söötit, mutta jääneet tosi vähälle käytölle. Nykyään ne ovat tuulen ja sateen raiskaamat terassikenkäni, jotka silti päätyvät välillä arkenakin jalkaan.

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Pages