(Työ)elämää kielipuolena: ”Päivän päätteeksi on aivan maanrakoon nuijittu olo, vaikket olisi edes tehnyt mitään ihmeellistä.”

Kuvittele työskenteleväsi käyttäen vain kolmatta kieltäsi. Ei siis äidinkieltäsi tai sitä, jonka hallitset toiseksi parhaiten, vaan sitä, minkä ikinä osaatkaan näiden jälkeen.

Tervetuloa päivittäiseen elämääni!

Ruotsi on kolmas kieleni. Kun aloitin nykyisessä duunissani Tukholmassa reilu vuosi sitten, kyseessä oli paitsi minulle ennestään tuntematon yritys, myös uusi rooli ja uusi toimiala. Olin aivan ummikko Tukholman teknologiapiireissä, enkä ollut koskaan käyttänyt ruotsia päivittäisenä asiointikielenäni. Ja siellä minä yhtäkkiä työskentelin viisi päivää viikossa IT-alan konsulttifirmassa, jossa puhuttiin vain ruotsia.

Se oli tietysti paljon vaikeampaa kuin olin kuvitellut, vaikka ajattelin, että odotukseni olivat realistiset. Vieras kieli oli ylimääräinen kerros kaikkien niiden lukuisten uusien asioiden päällä, jotka yritin omaksua. Oikeastaan se oli filtteri minun ja kaikkien uusien asioiden välillä sitä ei sisäistänyt oikein mitään asiaa kunnolla, ei kieltä eikä itse asiasisältöä. Jos olet joskus vaikka opiskellut vieraalla kielellä, tiedät varmaan tunteen: mikään ei tunnu uppoavan ymmärrykseen asti.

”Sähän puhut niin hyvin ruotsia, ei sulla ole mitään hätää!”, saan kuulla kollegoilta joka kerta, kun ilmaisen turhautumiseni. Tiedän, että ihmiset tarkoittavat sillä pelkkää hyvää ja kiitänkin kovasti kannustuksesta. Mutta katsokaas, tässä ei ole kyse teistä: sillä ei ole väliä, kuinka hyvin puhun muiden mielestä. Tässä on kyse minusta ja siitä tunteiden kirjosta, joita vieraalla kielellä työskenteleminen minussa herättää.

Se järjetön tunne, että epäonnistut noin 100 kertaa päivässä, kun takeltelet sanoissa tai päässä lyö pelkkää tyhjää, kun pitäisi vastata yksinkertaiseenkin kysymykseen. Kun et pysty ilmaisemaan mielipiteitäsi tai ajatuksiasi, vaikka olisit tavallisesti intohimoinenkin aiheen suhteen. Kun et jaksa edes yrittää osallistua mielenkiintoiseen keskusteluun, koska et löydä oikeita sanoja, ja kun vihdoinkin löydät, on keskustelu jo siirtynyt toiseen aiheeseen. Kaikki tämä nakertaa vähitellen ihmistä sisältä.

Päivän päätteeksi on aivan maanrakoon nuijittu olo, vaikket olisi edes tehnyt mitään ihmeellistä.

Epäonnistunut fiilis ei näet edellytä mitään isoa epäonnistumista, esimerkiksi mokaamista tärkeässä presiksessä tai tapaamisessa. Ne on ne sata pientä asiaa ja väärinymmärrystä päivässä, jotka iltaan mennessä ovat kasaantuneet isoksi keoksi. Ja seuraavana päivänä se kaikki alkaa alusta. Se, kun et ymmärrä jumppaohjaajan ohjeita ja vilkuilet mitä muut tekee, kun et ymmärrä kaupan kassan kysyvän kanta-asiakkuudesta, tai et hiffaa työkaverin juuri kysyneen sua lounasseuraksi.

Älkää ymmärtäkö väärin! Minä rakastan työskennellä ruotsiksi ja nautin siitä, että kehityn joka päivä. Tämä on valinta ja tietoinen päätös, jonka olen tehnyt hyväksyttyäni työtarjouksen.

Ja kuitenkin, on yllättävän vaikeaa aloittaa läheltä nollaa – etenkin, kun on tottunut olemaan hyvä verbaalisessa ilmaisussa. Se käy itsetunnon ja ylpeyden päälle. Yhtäkkiä sanoilla leikkimisen maaginen työkalu ei olekaan enää vahvuus, vaan taakka. Se tekee minusta hitaamman ajattelijan, epävarmemman ilmaisijan, vähemmän hauskan (tai ehkä tahattomasti hauskan?), ja ennen kaikkea saa minut tuntemaan oloni epäpäteväksi työssäni. Kukapa meistä haluaisi tuntea olevansa huono työssään?

Mutta! Jokaisessa tarinassa on aina mutta — tässä tarinassa se on erityisen tärkeä.

Meidän firman kulttuuri ja työkaverit ovat olleet uskomattoman hedelmällistä maata minulle haastaa itseäni tässä asiassa. Olen saanut rakkautta ja tukea silloin, kun sitä tarvitsen, mutten kuitenkaan mitään erityiskohtelua. Olen saanut saanut keskittyä itseeni ja tsemppaamaan omien vaikeuksieni kanssa turvallisessa ympäristössä. Väitän, etteivät kaikki firmat olisi ensinnäkään ottaneet sitä ”riskiä”, mikä kaltaiseni kielipuolen palkkaaminen nähdäkseni oli.

Viime syksynä jouduin niin kauas oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, että ajoittain tunsin oloni eksyneemmäksi ja epävarmemmaksi kuin koskaan. Osallistuin esimerkiksi kahden ensimmäisen työviikon jälkeen duunissa autenttisen johtajuuden koulutukseen, jossa minun tuli puhua syvimmistä peloistani, tunteistani ja unelmistani ruotsiksi ihmisten kanssa, jotka olin tuntenut, noh, sen kaksi viikkoa. Se oli tunteikas ja raskas päivä kenelle tahansa, mutta väitän, että erityisesti minulle, joka yritin tunnistaa ja jäsentää tunteitani sanoilla, joita en yksinkertaisesti tiennyt. Sitä turhautumisen määrää, kun tiedät olevasi paraskin keittiöpsykologi, mutta et saa oikein mitään järkevää sanottua ruotsiksi. Ja sitä seuraa välitön ”nyt ne pitää mua ihan vähä-älyisenä” -reaktio.

Yritin myös antaa syväluotaavaa palautetta 17:lle uudelle kollegalle ja koittaa keksiä jokaiselle muutakin sanottavaa kuin ”vaikutat tosi kivalta”.

Huolimatta siitä ajoittain melko sietämättömästäkin epämukavuuden tunteesta, olen aina tuntenut olevan turvallisen sallivassa ympäristössä työpaikallani ja kokenut voivani etsiä rajojani sinä epätäydellisenä, kielipuolena maahanmuuttaja-Loviisana, joka olen.

Siitä tässä kaikessa on oikeasti kyse.

Sen varmistamisesta, että jokainen työyhteisön jäsen kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena, kuin he ovat. Sen varmistamisesta, että tässä ei ole kyse sinusta — että sinä et aseta vaikeuksia toisten tielle olemalla ymmärtämätön. Sinun tehtäväsi työkaverina tai johtajana on luoda edellytykset sille, että toiset voivat turvallisesti taistella omia taisteluitaan.

Ja kas! Jos hyvin käy, huomaat, että työntekijäsi ovat sitoutuneita ja valmiita haastamaan itseään, epäonnistumaan ja yrittämään uudestaan. Because they know you’ve got them covered.

——————

Var så god! Julkaisin tämän tekstin siksi, että se kuvaa hyvin olennaista ydinteemaa molemmissa podcasteissani. Elämä vieraassa maassa vieraalla kielellä (olkoonkin niin tuttu kuin Ruotsi) vie joskus niin kauas epämukavuusalueelle, että päivätyönä on tsemppaaminen. Kaltaiselleni urakeskeiselle tyypille on ollut ajoittain turhauttavaa kokea, että omaa osaamista rajoittaa kielitaito. Coming from someone joka on kuitenkin hyvä kielissä.

MUTTA, voi veljet miten tämä kaikki onkaan koulinut ja lisännyt ymmärrystä monenlaisiin haasteisiin. Ja loppujen lopuksi se ajoittainen kielipuoleus onkin vahvuus: se tekee minusta pesoonallisemman, muistettavamman ja melkoisen rohkean.

Kirjoitin tämän tekstin turhautumispäissäni keväällä 2019 purkaakseni kuukausien patoumia — alkuperäinen teksti julkaistu englanniksi LinkedInissä. 

♥: Loviisa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *