Perhepeti

perhepeti.jpg

On yksi juttu, mikä meidän suurperheessä toimii loistavasti: Nukumme super hyvin! 

Vaikka illat onkin välillä hemmetinmoista säätöä, kun kaksi keskimmäistä painii pitkin olohuoneen lattioita, niin yöt on tosi rauhallisia. Vannon vakaasti perhepedin nimeen, sillä ilman sitä olisimme muuttuneet zombeiksi aikoja sitten… 

Ennen kuopuksen syntymää päätimme luopua parisängystä kokonaan. Se helpotti huomattavasti perhepedissä nukkumista, kun ei enää tarvinnut rajailla sänkyä huonekaluilla, tai pelätä lasten sängystä tippumista. Asutaan lisäksi minikodissa ja vaikka meillä onkin kolme huonetta + keittiö, niin neliöitä on vain 56. Perhepetimme levitämme olkkariin, sillä mies tarvitsee työhuoneen ja isommilla lapsilla on käytössään yksi makkareista. Parisänky haukkasi ennen ison tilan olkkaristamme, joten sängystä lupuminen oli muutenkin fiksu päätös. Levitämme patjat lattialle iltaisin ja keräämme ne päivisin sivuun. Futonilla pienemmät nukkuu päiväuniakin. 

perhepedissa.jpg

Kaksi pienempää, eli vauva ja 2-vuotias nukkuvat meidän kanssa perhepedissä. Isommat lapset nukkuvat omassa huoneessaan. Kumpikin heistä on saanut omassa tahdissa siirtyä omaan sänkyynsä nukkumaan. Esikoinen siirtyi omaan sänkyynsä 3-vuotiaana ja poika lähempänä neljää. Tämä lapsentahtisuus on meillä toiminut hienosti, sillä isommat lapset nukkuvat tosi mielellään omassa sängyssään, eikä yöllisiä vanhempien viereen möyryämisiä ole meillä lainkaan! 

Tämäkin vauva on nukkunut yönsä tosi hyvin alusta asti. Nyt viisikuisena klo. 21-22 tyyppi pyytää illan viimeiset maitonsa. Yöllä se syö kahden maissa kerran ja seuraavaksi vasta aamulla ehkä 6-7 välillä. Aamulla hiukan venytän omaa heräämistäni sillä, että saatan tunkea vauvalle ihmeteltäväksi jonkun lelun. Välissä hän saattaa pyytää vielä rintaakin ja nukkuakin vielä hetken. Lähellä mua ei kuitenkaan tunnu olevan pakottavaa tarvetta nousta liian aikaisin. 

2-vuotias nukahtaa meidän lapsista usein viimeisenä. Siihenkin tottuu… On turha odottaa että tyttöä saa nukahtamaan vielä yhdeksältä. Yöt menee sillä kuitenkin heräämättä. Luulen, että siinäkin perhepeti on ollut tosi tärkeessä osassa. Vauvan syntymän jälkeen jännitin hiukan miten yöt meillä menee, kun perhepedissä nukkuu kaksi pientä, mutta tyttö onkin sulattanut asian melko hienosti. Aika usein syöttäessäni vauvaa 2-vuotias tosin vaatii, että silittelen häntä samalla. Onneksi mulla on kaksi kättä, ni kaikki on tyytyväisiä, vaikka hiukan tarvitaan välillä akrobaattisia kykyjä, että riitän molemmille. 

ensisanky-perhepeti.jpgparekoppa.jpg

ensisanky-vauvan-sanky.jpg

Ensimmäisiksi öiksi vauvojen ollessa ihan vastasyntyneitä, tein unipesän pärekoriin. En uskaltanut väsyneenä synnytyksen jälkeen nukuttaa lasta ihan heti viereen, sillä halusin taas tottua rauhassa siihen, että vieressä nukkuu pieni vauva. Pärekopan sai onneksi vaikka parisängyn keskelle, joten vauva oli aina ihan lähellä. Viikon kahden päästä luovuin kuitenkin öisin pärekoppasängystä kokonaan ja koppa toimi enää vain jonkin aikaa päiväunipaikkana. 

Rv33+1 syntyneellä esikoisella oli paljon keskosuudesta johtuvia vatsavaivoja. Perhepetiin päädyimme hänen kanssaan hieman vahingossakin, sillä ihan kiinni mussa tyttö nukkui paremmin. Pystyin myös vastaamaan vauvan tarpeisiin nopeammin, joka paransi meidän kaikkien unta. Myöhemmin hankimme pinnasängyn, mutta laskimme siitä laidan alas ja tönäsimme sen ihan kiinni parisänkyymme sivuvaunuksi. 

Perhepeti on ollut meille se suurperheen öiden pelastaja <3 

<3 Riina 

Perhepedin hyödyt

– Lisää vauvan turvallisuuden tunnetta

– Helpottaa yöimetystä

– Parantaa usein äidin ja vauvan unta

– Vauvan tarpeisiin pystyy vastaamaan nopeammin

– vähentää tressiä

– Saattaa lisätä äidillä maidoneritystä

 

Vinkit perhepetiin

 

– Rajaa sänky esimerkiksi huonekaluilla ja varmista, ettei vauva pääse tippumaan sängystä, tai valu mihinkään koloihin. 

– Voit myös luopua sängystä kokonaan ja nukkua patjoilla lattialla. 

– Voit kokeilla myös pinnasänkyä sänkynne sivuvaununa laskemalla pinnasängyn laidan alas. 

– Hanki kosteussuoja, jos maitoa erittyy runsaasti, tai vaipat tuntuvat falskaavan

– Vauvalla on hyvä olla oma unipussi. Peittoa ei sen sijaan nykyään kai enää suositella

– Etenkin jos vauva on syntynyt keskosena, tai on pienipainoinen, niin perhepetiin kannattaa totutella pikkuhiljaa. 

–  Vauvan lähellä ei kannata sängyssä olla ylimääräisiä peittoja, tyynyjä, tai pehmoleluja, jotka saattaisivat aiheuttaa tukehtumisvaaran. 

 

http://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=187

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Kuulostaa aivan ihanalta, vaikka olen tällainen yksinasustelija, jota ei ko. aihe edes kosketa. Hellyyttäviä noi pärekorikuvat.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *