Itse olen sitä mieltä, että kaikella mitä ihmisen mielessä tapahtuu, on jokin funktio. Omasta mielestäni siis kaikki mielenterveyshäiriöt tai ”mielisairaudet” ovat mielen keinoja sopeutua ympäristöön.

OCD on pitänyt minut hengissä, dynaamisena ja osana tätä yhteiskuntaa.

Siitä on ollut minulle paljon hyötyä kaaoksen keskellä.

Pakko-oireilun avulla:

• olen sitonut sietämättömän ahdistukseni johonkin konkreettiseen; käteni saattavat olla puuttellisella tavalla pestyt vrt minä saatan olla ihmisenä häpeällisellä tavalla puutteellinen
• olen kohdistanut ahdinkoni johonkin, jolle voin tehdä jotain; saatan ällöttää ihmisiä jos peseydyn väärällä tavalla vrt persoonani saattaa olla vastenmielinen (häpeäromahdus ja eristäytyminen)
• olen ulkoistanut pettymyksieni syyn; en pysty tekemään haluamiani asioita, koska minulla on OCD vrt en yllä haluamallani tasolle, koska en ole niin lahjakas ja erityinen kuin haluaisin
• pakko-oireiden avulla olen sitonut itseni paikkaan ja aikaan, vrt disso-oireet sekä kaoottinen pelkotila
• olen yrittänyt tehdä sen avulla tyhjäksi tunteita, jotka ovat olleet kiellettyjä ja joista on seurannut jokin rangaistus (esim pessyt ärtymystä pois)
• Ennen kaikkea OCD eli pakko-oireilu on ollut vimmattua yritystä luoda itselleni turvallinen tila eli SAFE PLACE ja ajoittain olen siinä luultavasti onnistunutkin, koska edelleen käytössä on samoja epäterveitä käytösmalleja

Omien neuroosieni ytimessä on kohtuutonta syyllistämistä, täysin tarpeetonta nöyryyttämistä, aggressiivista uhkailua ja eri asioilla pelottelua. Näitä olen joutunut ottamaan vastaan kotiseinieni sisäpuolella, eikä minulla ole ollut oikeutta protestoida tai puolustaa itseäni. Itseasiassa minun on pitänyt rakastaa perheenjäseniäni, koska noh se nyt vaan kuuluu asiaan.

Omaa perhettään piti rakastaa, vaikka samat ihmiset alistivat, vähättelivät, pilkkasivat, syyllistivät – ja aina välillä minut heitettiin päin seinää tai vaihtoehtoisesti työnnettiin lattialle,

Näen ympärilläni päivittäin näitä samoja elementtejä, eivätkä ne todellakaan ole mitään harhaluuloja. Jatkuvasti etsitään syyllistä, ei toki niin hanakasti kuin lapsuudessani ja nykyään se syyllinen en onneksi ole minä. Ihmiset puhuvat toisistaan inhottavia juttuja selän takana ja muiden virheille naureskellaan ivallisesti. Moni tuntee vahingoniloa, eikä sitä edes peitellä.

Toistuvasti joku yrittää omissa puheissaan ylentää itseään alentamalla toisia, uhkaillaan näpäytyksillä ja ”oppitunneilla”, pelotellaan ikävillä seurauksilla, kostamisella, sodan uhalla, sairauksien leviämisellä yms. Vihataan avoimesti vähemmistöjä, toisinajattelijoita, köyhiä, päihteiden käyttäjiä, sekä toivotaan toisen ihmisen kuolemaa.

Olen tullut siihen tulokseen että hulluilla (kuten epävakailla narsisteilla) on hulluja tarpeita, eikä minun elämäntehtäväni ole yrittää vaikuttaa häiriintyneiden ihmisten ajatuksiin tai hallita kenenkään tunteita.

Samalla olen tullut äärimmäisen tarkaksi siitä, että kukaan ei kontrolloi minua.Omasta mielestäni esim kaikki opastus, ohjaus ja ohjeiden anto ilman pyyntöä on kontrolloimista.

Ja en todellakaan halua tietää, mitä selän takanani puhutaan!!!

Minulla on käsitys, että ihmisiltä ei saa lohtua eikä turvaa, mutta hyvistä tyypeistä voi olla paljon iloa, silloin kun oma pää on oikeilla taajuuksilla. Tämä on minun totuuteni, enkä jaksa enää etsiä ketään, joka muuttaisi näkemystäni. Yritän saada mielialani pysymään plussan puolella, jolloin toisiin ihmisiin liittyminen on mielekkäämpää. Aina välillä syntyy jopa hyvä yhteys, ja ne hetket kyllä palkitsevat.