Eriksonin psykososiaalinen teoria voisi selittää OCD:n syntymekanismia?
”Kehityspsykologi Erik H. Erikson on luonut ihmisen kehitystä ja elämänkaarta koskevan psykologisen kehitysteorian. Erikson on yhdistänyt teoriassaan kokonaisuudeksi eri kehitysvaiheiden biologiset, psyykkiset ja sosiaaliset osa-alueet. Vauva- ja lapsuusiän kehityskriisien käsittelyllä on suora vaikutus myöhempien kehityskriisien kohtaamiseen.
Aiempien kehitysvaiheiden onnistunut käsittely auttaa myöhemmissä kehityskriiseissä ja vastaavasti epäonnistuminen vaikeuttaa suoriutumista uusista kehitystehtävistä.”
x – – x – – x – – x – – x
Vauvaikä: perusluottamus ↔ perusturvattomuus
0 – 1 v luottamus vastaan epäluottamus;
onnistunut kriisin läpi käyminen tuottaa toivon tunteen
”Vauvaiän kriisiin vaikuttaa se, kuinka hyvin hoitaja tyydyttää lapsen tarpeet, kuten nälän. Mikäli lapsen tarpeet tulevat tyydytetyiksi, lapsi kokee perusluottamusta maailmaan. Kriisin onnistunut ratkaisu tuottaa henkilölle toivon elämyksen. Epäonnistuminen aiheuttaa epäluottamuksen ja toivottomuuden tunteita.”
”Vastasyntyneet muodostavat riippuvuussuhteen erityisesti äitiensä kanssa. He oppivat ja kehittävät luottamuksen, kunhan heidän perustarpeista huolehditaan jatkuvasti. Heidän ensimmäinen suuri saavutuksensa on olla tuntematta ahdistusta kun äiti on poissa, eli hylkäämisen pelosta ylipääseminen. Muussa tapauksessa heistä kasvaa skeptisiä ja epäluottavaisia.”
”Ensimmäisessä kehitysvaiheessa eli vauvaiässä (0-1,5 v.), muodostuu lapsen perusturvallisuus, joka on psyykkisen kehityksen ja terveyden kulmakivi. Epäsuotuisassa kasvuympäristössä luottamuksellinen vuorovaikutus lapsen ja läheisten ihmisten kesken voi jäädä syntymättä, jolloin lapsen perustuntemukseksi muodostuu epäluottamus. Kehitysvaiheen onnistunut läpikäyminen synnyttää lapsessa toivon tunteen ja uskon tulevaisuuteen. Tällöin lapsen on esimerkiksi helpompi sietää myöhemmin eteen tulevia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.”
”Varhaisina elinvuosinaan lapsen täytyy ratkaista perusluottamuksen kriisi. Myönteiset varhaislapsuuden kokemukset luovat lapselle vahvan perusluottamuksen elämään: yksilö jaksaa uskoa tulevaisuuteen. Epäluottamuksen kokemukset johtavat turvattomuuden tunteeseen eikä yksilö pysty luottamaan itseen, eikä muihin.”
Eriksonin mukaan vauvaikävaiheessa ratkaistaan siis käsitys perusluottamuksesta ja turvattomuudesta. Epäonnistuminen kyseisessä vaiheessa aiheuttaa epäluottamuksen ja toivottomuuden tunteita – kummatkin ovat valitettavasti itselleni kovin tuttuja. OCD:ssä jatkuva epäröiminen ja varmistelujen eli vakuuttelujen hakeminen on keskiössä. Oma käsitykseni onkin, että pakko-oireilun takana on (perus)turvattomuuden tunne. Itselläni siihen liittyy myös paljon toivottomuutta, ajoittain myös suoranaista epätoivoa. Tunnetta, että kukaan ei auta ja kaikki on hyödytöntä. Kaikki mitä teen tai jätän tekemättä on väärin, eikä kukaan tue tai lohduta. Epätoivoista yksinäisyyttä ja surullista erillisyyttä. Ja tietenkin on päivänselvää, että en luota keneenkään.
x – – x – – x – – x – – x
Varhainen leikki-ikä: itsenäisyys ↔ epäily, häpeä
1 -3 v itsenäisyys vastaan epäily ja häpeä,
onnistuneena tuloksena oma tahto
”Toisessa kehitysvaiheessa eli pikkulapsi-iässä (1,5-3 v.), motoriikalla, liikunnalla, puheella ja kielellä on keskeinen asema. Tärkeässä asemassa on lapsen kyky oppia hallitsemaan itseään, joka näkyy esimerkiksi peräsuolen hallinnan harjoittelussa. Kehitysvaiheen onnistuessa, lapsi itsenäistyy ja oppii ilmaisemaan tahtoaan hallitusti ja joustavasti. Tilanteessa, jossa lapsi jää liian usein yksin pettymystensä ja vastoinkäymistensä kanssa, lapselle muodostuu vihamielinen suhtautuminen itseensä tai lapsi saattaa korostaa liiallisesti itseään. Häpeän ja epäilyn tunteet voivat saada aikaan myös piittaamattomuutta toisia ihmisiä kohtaan.”
”Kannustus on keskeinen asia itsenäisyyden tunteen kehittymiseksi: lasta on kannustettava tämän toimintapyrkimyksissä. Tällöin lapsi saa kokemuksen hallinnan tunteesta ja omasta tahdosta. Jos lapsi ei saa kokemuksia valintoihin kykenemisestä, hänelle muodostuu häpeän tunne ja omia kykyjä epäillään.”
”Onnistuminen kriisissä tuottaa lapselle elämyksen omasta tahdosta ja itsenäisyydestä. Liiallinen kritiikki tai ylisuojelu voi aiheuttaa lapselle häpeän tunteita ja tunteen siitä, ettei pysty itsenäisesti vaikuttamaan asioihin.”
”Lapsen häpeä tulee ilmaistuksi haluna olla näkymättömissä, piilottaa kasvunsa, kiukutteluna ja itkemisenä, tai muina ilmaisuina psyykkisestä ylikuormituksesta. Ulkopuolinen kontrolli tulisi olla luja ja rauhoittava, jotta lapset voivat kehittää autonomiaansa.”
”Jos ympäristö ei täysin vastaa siihen mitä lapsi tarvitsee, hän alkaa epäillä itseään ja pelkää aloitteen tekoa.”
Varhaisessa leikki-iässä ratkaistaan itsenäisyyden ja epäilyn, sekä häpeän välisiä suhteita. Itselläni OCD:n yksi keskeisimmistä peloista on olla vääränlainen ja sen takia joutua häväistyksi ja toisten hylkäämäksi. Pakko-oireilla yritän sitoa häpeää johonkin tiettyyn kohteeseen, jolle voin tehdä jotain (tyyliin jos pesen hampaani riittävän puhtaaksi, minut hyväksytään vrt olen vastenmielinen, enkä voi tehdä asialle yhtään mitään). OCD-rituaaleilla yritän myös päästä eroon häpeän tunteesta eli tehdä sitä tyhjäksi. Omaan pakko-oireiluuni kuuluu myös hyvin keskeisesti jatkuva epäileminen, teinkö asiat ”oikein” ja muistinko kaiken yms.
x – – x – – x – – x – – x
Myöhäinen leikki-ikä: aloitteellisuus ↔ syyllisyys
3- 6 v aloitteellisuus vastaan syyllisyys,
onnistuneena tuotoksena merkityksellisyys
”Kolmannessa kehitysvaiheessa eli leikki-iässä (3-5 v.) lapsi tutustuu kehittyneempien kognitiivisten valmiuksiensa avulla itseensä, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Tämä tapahtuu suurelta osin leikin välityksellä. Tässä vaiheessa lapselle kehittyvät moraali ja omatunto. Lisäksi lapsi alkaa hankkia yhä enemmän omia kokemuksia sosiaalisesta kanssakäymisestä. Onnistuessaan tässä kehitysvaiheessa muodostuu lapselle kyky tehdä aloitteita. Vastakohtana lapsen voi vallata syyllisyys, joka näkyy liian ankarana omanatuntona tai sen jäämisenä kokonaan kehittymättä.”
”Kyselyiässä muodostuu lapsen yliminän ja omatunnon perusta. On tärkeää, että lapsen kysymyksiin ja ehdotuksiin suhtaudutaan asiallisesti. Lapsi voi saavuttaa näin tarkoituksen tunteen, eli tunteen siitä, että voi toimia omasta halustaan omia tarkoituksiaan varten. Mikäli lapsi saa kuulla olevansa lapsellinen ja hänen kysymyksiään pidetään typerinä, hän saattaa tuntea toimivansa vain muiden painostuksesta eikä osaa luoda omia tavoitteitaan.”
”Leikki-iässä ympäristön myönteinen vastakaiku auttaa lasta kehittymään oma-aloitteiseksi. Tällöin lapsi kokee tyytyväisyyttä ja ylpeyttä omista saavutuksista. Jatkuva epäonnistumisista johtuva syyllisyydentunne ei kehitä lapselle oma-aloitteellisuutta.”
Myöhäisessä leikki-iässä muodostuu lapsen yliminän ja omantunnon perusta. Silloin ratkotaan aloitteellisuuteen ja syyllisyyteen liittyviä tunteita. Monella pakko-oireisilla on paljon pelkoja liittyen syyllisyyskysymyksiin, he pelkäävät satuttavansa toisia, enkä minä ole tässäkään suhteessa mikään poikkeus. Usein yliminä on ankara (joskus jopa armoton ja myötätunnoton) ja omantunto on taas äärimmäisen herkkä.
Itse poden (turhaa sekä kohtuutonta) syyllisyyttä joka ikinen päivä ja oma-aloitteisuuden kanssa on jatkuvaa taistelua – motivaatio tehdä asioita vain katoaa toistuvasti vuorokauden aikana. Joka päivä olen tilassa, jossa minua ei kiinnosta yhtään mikään, voisin vaikka vaan kuolla pois. Yritän kuitenkin pitää kiinni rutiineista, erityisen tärkeetä minulle on pysyä työkuntoisena ja pitää vuorokausirytmi normaalina.
Lähteet:
http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/opinnot/ps/ps2/erik.htm
https://mielenihmeet.fi/8-kehityksen-vaihetta-erik-eriksonin-mukaan/
https://matkallamieleen.blogspot.com/2016/09/ps2-psykososiaaliset-kriisit.html