Kiintymyssuhdeteoria on teoria säätelystä.

”Turvallinen kiintymyssuhde on intuitiivinen tieto siitä, että selviää somatosensoristen tunnetilojensa suuristakin vaihteluista joko omien hallintakeinojensa avulla tai turvautumalla toisiin ihmisiin.”

Omasta mielestäni on päivänselvää, että minulta puuttuu tämä intuitiivinen tieto siitä, että selviän omien tunnetilojeni kanssa, erityisesti niiden vaihteluista. Toisiin ei voi turvautua, eikä luottaa. Minulta puuttuu siis kokemus perusturvallisuuden tunteesta ja tätä kokemusta kompensoidakseni minulla on pakko-oireita, joilla keinotekoisesti luon illuusion kontrollista ja käsittelen ”vääriä”tunteitani.

o  o  o  o  o

Artikkeli jatkuu kokemuksilla, jotka kaikki ovat itselleni tosia:

Jos lapsi joutuu käyttämään äärimmäisiä keinoja saadakseen edes vähän läheisyyttä ja turvaa hyljeksivältä ja ailahtelevalta hoivaajaltaan, hänen persoonallisuutensa kehitys voi häiriintyä. Ristiriitainen kiintymyssuhde on yhteydessä muun muassa ahdistuneisuuteen ja käytöshäiriöihin.

Lapsi saattaa joutua tukahduttamaan tunteensa, jottei joutuisi rangaistuksi, ehkä jopa pahoinpidellyksi. Hän on saattanut myös kokea hoivaajansa vaaralliseksi, mikä jo sellaisenaan on traumaattista.

Organisoitumaton kiintymyssuhde on selvästi suurin riski myöhemmän psyykkisen sairastavuuden kannalta. Organisoitumattomalla kiintymyssuhteella on osoitettu olevan yhteyttä dissosiaatiohäiriöihin , mutta se lienee osatekijänä monissa mielenterveyden häiriöissä.

Iltapäiväahdistukseni johtuu siitä, että ristiriitainen kiintymyssuhteeni muuttuu organisoitumattomaksi. Silloin kaikki, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä on väärin, en voi onnistua. Olen kertakaikkiaan kelvoton, ärsyttävä ja vastenmielinen. Kello kolme minua ahdistaa joka ikinen päivä, tämä ahdistus on kuin ajastettu. Kehoni valmistuu taisteluun. Silloin minulla on myös disso-oireita. Ne ovat epämiellyttäviä, mutta en pelkää niitä enää.

Mitä epävakaampi ja kaoottisempi lapsen kasvuympäristö on, sitä poikkeavampia hänen selviytymiskeinonsakin ovat . Ne ovat oljenkorsi, johon lapsi takertuu sitä epätoivoisemmin, mitä tukalammassa tilanteessa hän kokee olevansa. Niinpä monet tunne-elämän häiriöt ovat sinänsä mielekkäitä yrityksiä sopeutua mielettömään todellisuuteen.

Mitä enemmän minulla on stressiä ja epävarmuutta elämässäni, sitä hanakammin takerrun oljenkorteeni eli pakko-oireisiin. 

o  o  o  o  o

Hyvään kasvuun lapsi tarvitsee ennakoitavan ympäristön ja vähintään yhden mutta mielellään useamman riittävän hyvän kiintymyssuhteen. Hän tarvitsee aikuisia, jotka sietävät kielteisiäkin tunteita eivätkä rankaise niiden ilmaisemisesta.

Ei löytynyt sellaisia aikuisia omasta lapsuudestani ja valitettavasti oma avomieskin sietää todella huonosti mitään negatiivisia tunteitani.

Lähde: https://www.duodecimlehti.fi/duo94437

Kiintymyssuhde ja keskushermoston kehitys

Varhaisen vuorovaikutuksen ja keskushermoston kehityksen välisistä yhteyksistä ilmestyy jatkuvasti tutkimustuloksia, jotka tukevat psykoanalyysin ja kiintymyssuhdeteorian käsityksiä varhaisen hoivan suuresta merkityksestä.

Kiintymyssuhdeteoria on teoria säätelystä.

”Turvallinen kiintymyssuhde on intuitiivinen tieto siitä, että selviää somatosensoristen tunnetilojensa suuristakin vaihteluista joko omien hallintakeinojensa avulla tai turvautumalla toisiin ihmisiin.”

Vauva ja hoivaaja ovat yhteydessä tiedostamattomalla, ei-kielellisellä tasolla, ja heidän oikeat aivopuoliskonsa »keskustelevat» keskenään. Avainasemassa on hoivaajan sensitiivisyys eli kyky virittäytyä tunnistamaan lapsen tarpeet ja vastata niihin asianmukaisesti ja oikeaan aikaan. Osapuolten reaktioiden riittävä keskinäinen synkronointi ja tyydyttävät vuorovaikutuskokemukset ovat välttämättömiä muun muassa vauvan oikeanpuoleisen orbitofrontaalisen kuorikerroksen kehitykselle. Tämän aivoalueen kriittinen kypsymisvaihe osuu ensimmäisen elinvuoden lopulle eli ajankohtaan, jolloin kiintymyssuhteen työskentelymalleja voidaan ensi kertaa arvioida.

Orbitofrontaalinen kuorikerros säätelee huomiokykyä ja tarkkaavaisuutta, ja se on monin tavoin tekemisissä sosiaalisen sopeutumisen, mielialojen ja impulssien hallinnan kanssa. Siellä sijaitsee myös ei-kielellinen välineistö kasvonilmeiden, eleiden ja äänenpainojen tunnesisältöjen hahmottamiseen. Kaltoin kohdellut ja stressaantuneet lapset tulkitsevat usein väärin muiden ihmisten affektisignaaleja ja näkevät uhkaa sielläkin, missä sitä ei ole. Kroonisesti suuret kortisolipitoisuudet voivat vahingoittaa aivojen kehitystä laajemminkin.

Lähde: https://www.duodecimlehti.fi/duo94437