Nyt on kirjoittelu ottanut sen verran kovalla paineella happea, että mua taas hävettää. Kynnys kirjoittaa tuntuu niin perkeleen korkeelta ku elämä on ollut silkkaa matalalentoo. Hulluimmalta tuntuu ajatus että te tyypit luulette että toi Kollimies vei mun sydämeni lokakuussa ja siksi blogi on ollut kuollut. No voin kertoo, ei vienyt. Hänhän oli täysi farssi. Tokalla näkemisellä tajusin et no way josé, toi jätkä on ihan silkka luumu, sillä on paskat jutut ja voi vittu et se on ärsyttävä. Tiesi useita päiviä ennen että oon tulossa kylään, ja sen kämppä oli saastaisin mitä oon elämässäni nähnyt. Mä en pienestä kavahda mutta pelkkä sen vessan käyttö oksetti aidosti. Plus että se päästi mut keskiyön aikaan sunnuntai-iltana lähtee julkisilla taittaa melkeen tunnin kotimatkaa, eikä edes tarjoutunut heittää mua himaan vaikka auto seisoi pihassa, jolla matkaan ois menny vartti. Niin ja se kissa. No se oli ihan kusipää.
Tän tyypin jälkeen päädyin taas hetkeksi räpeltää siinä ”Fuck all”-suossa ja päätin et nyt taas antaa olla. Mulla oli melkeen kolmen kuukauden kuiva kausi yhteensä noissa läimintähommissa. Hukuin taas miettii et ”Oon salee a-seksuaali” kun ajatus seksistä tuntu niin kaukaiselta eikä sitä niinkään kaivannutkaan. No sitten oli firman pikkujoulut ja siinä kahen aikaan ku ravasin kauheeta kyytiä karkuun Le Bonkin teiniteknohelvettiä, laitoin yhdelle tindermullille viestiä. Sen kanssa oltiin viestitelty about loppukesästä, mutten koskaan lähtenyt ulos pyynnöistä huolimatta. Tyyppi oli kaupungissa ja jes, ilmesty mun alaovelle tunnissa. Meni vartti niin kertoi että olivat vetäneet yhtä sun toista kamaa baarissa, ja siinä hetkessä tajusin etten haluu siitä muuta kun munan suuhun. Seksi oli mahtavaa vielä aamullakin. Voi tietty olla että se oli oikeasti ihan naurettavaa räpeltämistä. Kuka tietää, tollasen kuukausien tauon jälkeen ei tarvii muuta kun kielellä pakaraa hipaista ja oon jo valmis kiittää hyvästä seksistä. Hänen kanssaan homma jäi kliinisti yhteen kertaan, mutta seuraavana viikonloppuna tapahtui jotain josta syystä oon kohta tanssinnu huumaripaskaa lähes kuukauden verran.
Tapasin pojan. Sellaisen oikean. Varteenotettavan. Hitto.
Tinderin kauttahan tää nyt tapahtui, joten ei sitä voi kovinkaan luonnolliseksi kohtaamiseksi sanoo, mut tällä hetkellä ei juurikaan paina. Eihän tällaset muutaman viikon tapailukeissit kovinkaan suuria juttuja oo, mutta tässä on jotain erilaista. Helppoa, tuttua ja ihanaa. Ollaan vietetty siis hurjasti aikaa yhdessä, ihan sängyn ulkopuolellakin (vaikka siis seksi on parasta jota oon koskaan saanut) ja tuntuu että haluaisin olla sen seurassa koko ajan. Samaa aikaa kun tuli kolme viikkoo ekasta tapaamisesta mittariin, sain yöllä poikien mökkireissulla olevalta pojalta viestin jossa luki vain ”Mul on ikävä.” Ja siihen seuraavana päivänä herääminen tuntui maaaaaaailman parhaalta. Sympaattisin ja kiltein ihminen jota oon koskaan kohdannut, kuitenkaan olematta nössö tai tylsä tai tossu tai ällö. What’s happening here? No älkää nyt luulko että mä osaisin ottaa tän jotenkin niin kuin normaali ihminen, ei en…
Vietettiin tuossa vuorokausi yhdessä ja iltapäivällä kun erkaannuttiin niin muhun iski tuttu hepuli. Sellanen että mitä vittua nyt. Teki mieli soittaa, että tuu takas tai mä teen jotain hölmöä. En soittanut. Ja tein. (Ja oon pahoillani rakas paras ystäväni joka tätä nyt luet ja kuulet totuuden tästä keissistä, en kehdannut sitä eilen edes sulle myöntää). Instafeedissä paukahti eteen entinen heila, joka on ollu mulle viime keväästä asti klassinen arka paikka. Tiedättekö niitä sellasia haavepoikia? Niitä jotka eivät oikeasti vaan tykänneet susta tarpeeksi ja ovat tehneet sen selväksi, mutta se ajatus siitä millaisena sen ihmisen joskus näki kummittelee edelleen glorifioituna ”The one that got away”-toteemina? Ehkei näitä oo muilla mut mulla on kaks ja tää on toinen niistä. Ollaan loppukesästä tavattu kahdesti kasuaalin seksin merkeissä (Yeah right, itsensäkusetusviisari HELLO THERE!) ja pysytelty silti väleissä. Tätä tyyppiä ei onneksi tarvitse liian usein kohdata muualla kuin haaveissa ja somessakin on niin epäaktiivinen ettei juurikaan vilku. No eilen vilkahti. Nanosekunti ja viestittely alkoi. Täysin taka-ajatuksetta ensin, mutta hetken päästä olen tehnyt tietoisen päätöksen vastata myöntävästi kyläilykutsuun. Menin, naitiin ja…. HALLELUJA! Siinä hetkessä kun se puski mun päällä tajusin että oon done sen ihmisen suhteen. Jokaikinen tunne mitä sitä kohtaan tunsin loisti poissaolollaan ja seksi jota olin aiemmin pitänyt hyvänä oli niin paskaa, että mua nauratti. Siis jouduin rehellisesti pidättelemään ”Tässäks tää nyt vittu oli?”-henkisiä naurunpyrähdyksiä kaiken sen orgasminteeskentelyn lomassa.
Vaikka toi oli toisella tapaa tyhmintä mitä oon taas vähään aikaan tehnyt (mulle tyypillinen pelko siitä että antaisi itsensä täysin toiselle ihmiselle ja uskaltaisi luottaa kaikkeen siihen hyvään mitä toinen sulle antaa on mulle helppo kohdata hakemalla perspektiiviä muualta) niin samalla se oli paras päätös jonka olen aikoihin tehnyt. Mä onnistuin yhdessä illassa päästää irti puoli vuotta kestäneestä paskasta fiiliksestä ja yhdestä kelpaamattomuuden tunteesta. Mä en edes haluaisi kelvata tolle toteemille enää. Mulla on niin mielettömän vapaa olo rakkaat muijat, etten tiedä miten päin olisin. Oon päästänyt irti vanhasta ja tuntuu että nyt mä pystyn uskaltamaan uuteen.
Tää on aika siistiä tiedättekö.
